Kohottavaa kotijumppaa

 

Vaikka itsekin välillä laiskottelen, niin en kuitenkaan ihan ymmärrä ihmisiä, jotka väittävät ettei heillä ole aikaa harrastaa liikuntaa. Jotenkin kummasti sitä aikaa kuitenkin riittää Salattujen Elämien tuijottamiseen sekä netissä tyhjänpäiväisten blogien lukemiseen. Kotiin on jopa saatettu hankkia jotain TV-Shopin mahtavia aparaatteja, joiden mainoksissa luvattua ”vain 15 minuutin treeni päivässä riittää tämän six packin hankkimiseen” ei näy, ei kuulu ja välineet tungetaan hätäpäissään vaikka sängyn alle pölyyntymään. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Meillähän ei kotona ole mitään tällaisia laitteita. Ei. Meillähän ei ole veljeltä innosta kiljuen vastaan otettua stepperiä, jonka päältä nykyään lähinnä imuroidaan pölyjä ettei näyttäisi ihan niin pahalta. Eikä meillä ole kolmea kahvakuulaa, jotka aina välillä unohtuvat hyllylle paperipainoiksi. Ei.

Toisaalta on niistä ollut hyötyäkin. Kun pahaa aavistamaton ystäväni Sallu tuli meille kylään, niin kaivoin kahvakuulat esille ja vedin meille takapihalla pienimuotoisen treenin. Yhdessä se on vaan niin paljon mukavampaa. Mitenköhän ton miehen sais koukutettua kotitreeneihin? Hmmm… Kiristys, uhkailu vai lahjonta?

Nyt kun käyn pyörällä töissä, niin 35 kilometrin sotkemisen jälkeen lisämatka salille ja takaisin saattaa tuntua liioittelulta. Siksi kahvakuulat ovatkin kesän ajan tehokkaassa käytössä. Kanervalta sain tähän hyviä ohjelmia. Tässä niistä yksi! (BTW kuvien asentoihin on ihan tarkoituksella lisätty hieman vääriä asentoja ja huonoa ”korsetin” hallintaa ihan vaan sitä varten, että saatte päteä. Oikeesti mä osaan tehdä aina ja kaiken puhtaasti ja tehokkaasti. Oikeesti. Osaan osaan.)

10 x 5 x 5 eli 10 toistoa, 5 liikettä, 5 kierrosta. Ensimmäisenä kahvakuulalla etuheilautus vähän niinku lämppärinä. Tänään sitä ei sinänsä tarvittu, kun varjossakin oli +30 astetta. Voin kertoa, että hiki virtasi.

Toisena sumokyykky ja heti perään pistoolikyykky.

Pistoolikyykky on mun uus lemppari, sillä sen saa todella nopee tuntumaan pakaran sivussa. Kanervan mukaan se on hyvä liike myös sen takia, että kun sen pystyy tekeen ilman tukea, niin pystyy brassaileen muille. Ihan parit treenit vielä siihen matkaa.

Pistoolikyykyn sijaan voi tehdä myös askelkyykyn takajalka jossain askelmalla, jos vaikka ei oo mitään mistä pitää kiinni. Tai ihan vaan vaihteeks.

Vielä yhden jalan maastavedot ja lopuksi lantion nosto niin kierros on täynnä.

 

 

Ja parhauttahan on, kun saa rekrytoitua muutaman muun lande-lomailijan mukaan pakaratreeniin. Tuloksethan näkyy jo heti, vai mitä?

 

Maailman mahtavin treenivideo. Vapise Jane Fonda!!!

 

Tavoitetakapuoli bongattu!

Kutsu Helsinki Core Trainersin avajaisiin sai mut tuntemaan itseni oikeinkin sosiaaliseksi perhoseksi. Ravintoladuunarivuosina seurapiiritapahtumissa vaikutin lähinnä brikka kädessä ja paikalla oltiin, koska työvuorolistassa luki niin. Silloin aina välillä toivoi, että voisi olla niissä bileissä asiakkaana nauttimassa tarjoiluista ja juhlahumusta. Ruoho näytti niin paljon vihreämmältä aidan toisella puolen. (Siis näytti, mennyt aikamuoto. Nykyään nautin oikein kovasti siitä, ettei tarvii mennä mihinkään, jos ei oikeasti jaksa.)

Coren avajaisissa kiinnosti myös se, mitä siellä tapahtuu. Laittaako ne meidät treenaan, mittaa rasvaprosentin ja antaa jotain hyper-terveellisiä välipalavinkkejä? Mitä ihmettä sinne pitäis laittaa päälle? Uuden karheet treenivaatteet? Apua, ei mulla oo mitään päällepantavaa!!! No, ainakin käyn salilla ennen sitä, etten näytä ihan lusmulta.

Lievien navigointihaasteiden ja kartanlukuharjoitusten jälkeen saavuimme kohteeseen teollisuusalueen kiinteistön parkkihalliin. Rappuset ylös ja kohti äänten sorinaa. Hämärässä kynttilän valaistuksessa tilat näyttivät inhimillisiltä ja tuskan hiki oli pesty pois. Tilalla oli kuohuviiniä ja herkullista raakakakkua. Yrittävätkö ne hämätä mua? Että tällaista se aina on?

Paikalla oli paljon nuorta trendikkään näköistä jengiä, jotka notkuivat omissa vaihtuvissa rupatteluringeissään. Suurimmalla osalla oli kuoharilasi kädessään ja nämä ”suomen-ruotsalaiset meets hipster”-henkiset treenaajat (huom. tämä kaikella hyvällä) näyttivät olevan siellä kuin kotonaan. Ja olihan siellä tuttujakin. Helpotuksen huokaus. Sitähän se taitaa vaatia, jotta tuntisi näissä tilaisuuksissa olonsa luontevaksi. Sitä tai kuoharia.

No, koska en halunnut tuottaa pettymystä ravintovalmentajalleni juomalla kuoharia viikolla, vaikka hän juuri itse oli se joka sitä tarjosi (paradoksaalista ja hämmentävää), niin tyydyin pienempään pahaan eli raakakakkuun. Aivan loistavaa. Yritän jollain keinoilla kiristää Kanervalta ohjeen ja tehdä sitä itse. Jos olisin kehdannut, olisin piilottanut sitä saksalaistyylisesti kassiini.

Kaikkein tärkein ja takapuoli-projektini kannalta oleellisin asia tapahtui, juuri kun olimme lähdössä kotiin. Bongasin tavoitetakapuoleni! Coren PT Eve on ehkä tottunut kaikenlaiseen, mutta voisin kuvitella, että seuraavanlainen esittäytyminen saattaa olla kertaluontoista: ”Moi, mä oon Mirva ja treenaan Kanervan kanssa. Voisko mun poikaystävä ottaa sun takapuolesta kuvan, kun tollanen olis niinku mulla tavoitteena?”. Ammattilainen ei hämmenny, vaan poseeraa. Arvostan! Sekä ammattimaisuutta että takapuolta.

Kadonneen takapuolen metsästys

Ennen mulla oli takapuoli. Siis se sellainen juttu jonka päällä istutaan ja joka täyttää sen tilan housujen takapuolella (siitäköhän se nimikin tulee?). Viimeksi kun katsoin peiliin, se oli hävinnyt. Hetken jo mietin laittavani osallistumisilmoituksen Maikkarin ”Kadonneen jäljillä” -ohjelmaan, kunnes ymmärsin pyytää apua Kanervalta.

Ystäväni Kanerva a.k.a. Personal Punisher on koulutettu Trainer Lab personal trainer ja ravintovalmentaja. Neljä vuotta sitten otin osaa hänen ihmiskokeeseensa, jonka tuloksena olin elämäni huippukunnossa. Paino sanan loppuosalla elämäNI. En siis koskaan ole kuvitellutkaan hyppääväni johonkin bikini fittness-lavalle glitterbikineissä ja ruskeassa bodypaintissa kipsutellen. Ihan niiiiiiiiin paljoa itsekuria ei löydy.

Muistikuvissani treenit Kanervan kanssa olivat hauskaa tuskaa. Tosin nauramista piti välttää, koska se tiesi lisää painoa tankoon. Jotenkin kummasti sitä vaan oppi nauttimaan tietynlaisesta kivusta ja itsensä ylittämisestä. Ajan kullattua muistot (ja häivytettyä mustelmat ja lihaskivut) odotin innolla treenejä Kanervan kanssa.

Ensimmäinen läpimurto tapahtui heti. Takapuoli ei ollutkaan kadonnut! Se oli vain tipahtanut noin seitsemän senttiä alaspäin! Olin siis hetkellisesti sortunut mies-syndroomaan ja etsinyt vain sieltä missä se ennen oli! Huh. En siis tarvisekaan aivan uutta takamusta, vanhaa pitää vaan nostaa.

Ja siitä se kyykkääminen sitten lähtikin. Nyt on kokeiltu kaikkea pistoolikyykystä sumokyykkyyn, maastavetoja jalat auki-kiinni-yhdessä-erikseen sekä mun henkilökohtaisia lemppareita karhu- ja possukävelyä. Katu-uskottavuus salilla on ehkä niin nollassa, ettei kukaan edes ihmettelisi vaikka lisäisin noihin kävelyihin lajityypilliset ääntelyt. Mutta jos tää nostaa takapuoleni vanhalle tasolle, so be it!

Viime treffeillä annoin Kanervalle myös ruokapäiväkirjani. Nyt odotellaan kauhun sekaisin tuntein kommentteja. Kanerva lupas kyllä myös jakaa mulle muutaman hyvän reseptin. Mä puolestani lupaan testata niitä ja raportoida teille miten käy. Ensin pitää kuitenkin mennä luontaistuotekauppaan ostoksille. Kauppalistassa lukee hepreaa: spiruliinaa, klorellaa, aloe veraa, raakasuklaata. Eihän musta nyt tuu joku ituhippi, eihän?
;