Vauvamatkalla: Koukussa ja pahasti

Olen nyt jo hetken aikaa miettinyt liittyväni ASA:n jäseneksi. Paljon coolimpaahan se olis, jos se tarkoittaisi Asan faniklubia (linkki tarkoitettu kalkkiksille), mutta karu (vaikkakin samalla makea) totuus on se, että olen koukussa. Armottomasti koukussa. Hei olen Mirva, olen sokeriaddikti. (Miksköhän noiden ryhmien nimi on aina anonyymit nejane? Kun kuitenkin aina esittelevät itsensä omalla nimellä. Ei kato kannattais käyttää sivistyssanoja, jos ei tajuu niiden merkitystä. Noloa.)

  

Mirvan Menomatkat, ice cream, god daughter, baby, summer, like candy from a baby

Vastoin ensivaikutelmaa, en ole varastamassa kummityttöni jäätelöä. En ainakaan myönnä.


Haluan kuitenkin jakaa tarinani kanssanne. Jos siitä vaikka olisi hyötyä. Jos käymäni matka auttaisi jotain teistä välttämään tekemäni virheet.  Saatat nyt sanoa, että ei noin minulle voi käydä. En minä ole noin heikko. Kyllä minä tiedän rajani. Niin minäkin luulin. (Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en luullut. Tämäkin on vain yksi tekosyy lisää. Mutta kuulostaa jotenkin ylväämmältä. Kun myöntää virheensä. Minä en oikeasti myönnä mitään.)

No, totuus on kuitenkin se, että tämä valkoinen huume koukuttaa. Sillain ettet ollut edes tajunnut olevasi jo koukussa ja etsiväsi vain syitä, joiden vuoksi sinun on nyt vaan ihan pakko saada herkkuja. Esimerkkinä raskaus. Raskauden alussa sitä antaa luvan syödä mitä vaan tekosyinä ”ei ole väliä, kun lihoo kuitenkin”, ”pudotan sitten kun vauva on syntynyt”, ”täytyy syödä mitä vaan mikä pysyy sisällä”, ”kun on tää pahoivointi ja kaikkee”. Sitten sitä tunkee suuhunsa mitä vaan herkkuja niinkuin viimistä päivää. Teki mieli tai ei. Vähän ajan päästä ei ole enää väliä, mitä syö, kunhan siinä on suklaata. Ja paljon.

 Mirvan Menomatkat, Halloween, spiderweb, cake, chocolate cheesecake  

Mirvan Menomatkat, halloween, cupcake, skeletonSitten vauva syntyy. Loppuuko herkkujen himo siihen? No ei, eipä se lopu. Pahenee vaan. Ja sitten tulee uudet tekosyyt: mä kato imetän niin pitää syödä hyvin että tulee maitoa. Hyvin? Hyvin!? Joo, se ei ehkä jonkun Hanna Partasen mukaan tarkoita ihan sitä samaa että kun syö paljon. Paketillinen keksejä tai levyllinen suklaata ei ole maidontuotannolle kuulemma ihan välttämätöntä. (Näin mulle ainakin väitti joku joka mukamas tiesi asiasta jotain. Joku lääkäri. Mikä valelääkäri lie ollut. Mä en uskonut enkä siis viitsinyt riskeeraa kaikkee vaan jonkun huuhaatohtorin henkilökohtaisen ja lievästi angstisen mielipiteen vuoksi.)

Mirvan Menomatkat, lime-valkosuklaajuustokakku, ristiäiset, häät, juhlat, synttärit, helppo juustokakku

Mustahan on tässä viime kuukausien aikana kuoriutunut oikea leipuri Hiiva. En ehkä asu Kumputiellä, mutta viimeisen vuoden aikana kotikeittiössä on paistunut enemmän herkkuja kuin ehkä viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Korvapuusteja (piti olla vierasvaraa, mutta yksikään vieras ei ehtinyt kylään kun ne oli jo syöty), Red Velvet kuppikakkuja, valkosuklaa-limejuustokakkua, Trendikästä salmiakki-juustokakkua (näytti hyvältä, mutta maku ja koostumus oudohko), pannukakkua (voita voi sittenkin olla liikaa), kakkua. Lähinnä kaikkea makeeta ja suklaista. Ähky on ollut vieraanamme usein. Liian usein.

Mirvan Menomatkat, Red velvet cupcake, christening, birthday, baking

Lopulta sitä on pakko katsoa ongelmaa syvälle silmiin. Ja miten kauniit suklaan ruskeat silmät ne ovatkaan. Ehkä hieman pähkinää joukossa. Ja ihan pikkasen krokanttia. Tai toffeeta. (Apua!) Tälle pitää tehdä jotain. Ja äkkiä! Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että asiasta on tullut ongelma, kun viimeisen viikon, joka kerta kun mies on kysynyt tarviiko kaupasta jotain, on huuliltani lipsahtanut alle nanosekunnin ”suklaata” vaikka oikea vastaus olis ollut ”vauvanruokaa”. Jotain pitää tehdä. Mutta mitä?

Nannakin aloitti sokerilakon. Sen blogissa oli kauheesti hyviä pointteja miks munkin pitäis. (Siis ei se niitä pointteja nyt henkilökohtaisesti mulle kirjottanut. Hassu. En mä sitä tunne. Ja vaikka tuntisinkin niin olishan se vähän turhan läpinäkyvää namedroppailua.) Kauneus ja terveys ja hyvinvointi ja kaikkee muuta hienoo. Mutku… Olisko se niinku lopetettava kerralla kokonaan? Vai toimisko vaan vähentäminen? Tai karkkipäivä?

 Mirvan Menomatkat, glögi, pipari, homejuusto, suklaa, manteli, pipariklubiTaitaa vaatia aika paljon motivaatiota moinen. Oma on vähintäänkin kyseenalainen. Olisko sulla jotain hyvää vinkkiä miten sen löytäis? Auttaako Google Maps? 

Nim. Nytkin tekee mieli suklaata ja jos sitä olis, niin söisin salamana. Hengittämättä.

Mirvan Menomatkat, party, fruits, excotic, sunner, ideas for party food, fresh

utopiaa…

Bonaire: On joogaa ja ”joogaa”

20140319-203221.jpg

20140319-202327.jpg

Mistä ihmeessä tähän sais ne heittomerkit silleen tarpeeks kuvaavasti? Olin meinaan eilen ”joogassa”. Ja voin kertoa, että nyt ei ollut kielimuuri kyseessä. Espanjan kielinen spinning meni aikanaan ihan mallikkaasti, joten en usko että oli nyt vika flaamin kielisessä joogassa. (Repesin, kun tää ipad ehdotti flaamin tilalle flamingo, niitä täällä on myös, mutta ei joogatunnilla.)

No, todellakin. Ajattelin että joogaan se vasta hyvää tekee sukelluksen ja sen kamojen kantamisesta jäykkien hartioiden vetreyttämiseen. Kello kahdeksan tiistai aamuna sellaista olikin tarjolla täällä hotellilla. Kipsuttelin vesipulloni kanssa hotellin yläterassille, jossa (oletettavasti) paikalliset hienostomummot olivat omien joogamattojensa kanssa tikkana paikalla. Minulle ilmoitettiin, että tunti pidetään flaamiksi ja vähän englanniksi. No, kai mä nyt sen verran olen joogatunneilla käynyt että osaan seurata perässä…

20140319-202709.jpg
No, olisinkin jos olis joogattu. Lukuunottamatta aurinkotervehdystä ( joka tehtiin itsekseen omaan tahtiin), soturia ja jousimiestä(?) kaikki liikkeet oli kyllä jotain ihan muuta ku joogaa. Ehkä pilatesta (jota Yoga Nordicin Pekka ei välttämättä allekirjoittaisi) tai venyttelyä? En mä tiedä. Naapurimaton täti joutui muutaman kerran kääntäjän rooliin, kun huolestui et teen ihan vääriä juttuja. Söötti mummo, joka muuten teki aurinkotervehdyksen ojentajapunnerrukset puhtaasti!

20140319-202818.jpg

Kunhan vaan uskaltaa tehdä itse sinnepäin ja niiden ohjeiden mukaan, jotka omasta mielestä ammattitaitoiset ohjaajat ovat sulle vuosien varrella antaneet, niin jopa tällaisesta treenistä voi saada ihan hyvät kiksit. Ja kyllä se selkäkin hieman aukes, kunhan vaan itsepäisesti kehtasi olla alaspäin katsovassa koirassa tarpeeksi kauan. Ihan kuin aasi.

20140319-203411.jpg

Bonaire: psykedeelisiä neonvärejä ja hohtavia skorpionikaloja

Juhis sai tänä vuonna hieman erilaisen synttärilahjan: UV-yösukelluksen. (Vaihtoehtona olis ollu delfiinisukellus Curacaolla, mutta erään ystäväni mielestä se olis ollu hieman gay 😉 )

Homma toimii niinkin yksinkertaisesti, että maskin päälle laitetaan keltainen pleksi, käteen sininen valo ja sitten vaan menoks. Kamat päällä oli hieman CSI-henkinen olo, mutta koska VIP Divingin autosta ei löytynyt mitään tutkittavaa, niin päätimme lähteä pinnan alle tutkailemaan toisenlaista maailmaa.

Nyt olen todella pahoillani, ettei meidän aparaateista löydy sellaisia suodattimia, että voisin näyttää miltä siellä näytti. (Postauksen alaosassa on netistä etsittyjä kuvia.) USKOMATONTA! Korallit hehkuivat psykedeelisissä väreissä ja kuvioissa neonvihreänä ja -keltaisena, osa kimmellsi kultaisena ja hopeana, joidenkin korallien oranssi loisti kirkkaana mustaa merta vasten.

Koska suurin osa kaloista ei hohda, tuntui kuin ne olis kadonneet koko merestä. Joitain tummia varjon häivähdyksiä saattoi nähdä silmänurkassaan. Kunnes Tarpoonit taas saapuivat saalistamaan valojen avulla. Tuntui kuin ne olis tulleet ihan iholle kiinni, livahtaen muutaman sentin päästä ohi.

Yksi siisteimmistä jutuista oli nähdä suuri skorpionikala. Päivällä sitä on todella vaikea nähdä korallien pinnalta, mutta sininen valo sai sen loistamaan oranssina. Ihan niinkuin se valo olisi ollut sen kalan sisällä. Mielettömän näköinen. Edes meidän ohjaaja ei ollut koskaan nähnyt skorpionikalaa yöllä, kuullut vain tarinaa.

Anemonet eli merivuokot heiluttelivat lonkeroitaan kuin glowsticksejä trancebileissä, pieniä hohtavia matoja (Fire worm) oli koralleissa kuin mädissä omenoissa (kyllä, aavistuksen oksettavaa) ja pieniä öttimöntiäisiä näkyi paljon paremmin kuin päivisin. Ellei ole huonoja happotrippejä 70-luvun tuliaisina eikä pelkää pahoja flash backejä, tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen huumeeton trippi.

20140318-182841.jpg
kuva Daily Mail

20140318-183443.jpg
kuva Flow Bonaire

20140318-184051.jpg
kuva UV dive Koh Tao

20140318-183751.jpg
kuva VIP Diving

Bonaire: huumehylkyjä ja laiturin pylväitä

20140317-223915.jpg

20140317-225017.jpg

Tähän mennessä paras sukelluspäivä oli lauantaina, kun mentiin tutkailemaan Hilma Hookerin hylkyä. Hilma Hookerin miehistö jäi 1984 kiinni ruuman valepohjan alla olevasta 11 tonnista marihuanaa eikä laivan omistajia koskaan löydetty. Laiva siirrettiin kaupungin laiturista vähän kauemmaksi ja käytännössä sen annettiin upota. Oma vika, pikku sika, mitäs ette hakeneet omaanne pois.

Onni onnettomuudessa on se, että tästä huumelaivasta saa nykyään kiksit ihan eri tavalla. Hylky on kuulemma yksi parhaista Scuba Diving Travel Magazinen mukaan. Ja täytyy myöntää, että kyllä siinä muutaman kerran otti syvään happea, kun tuo yli 70 metrinen laivan siluetti alkoi erottua silmien edessä. Vaikuttavaa!

20140317-224206.jpg

Hylky on vielä niin sopivasti max. 30 metrin syvyydessä (urheilusukelluksen maksimisyvyys), että pistää miettimään josko siirrosta vastaava heppu olisi itsekin ollut dyykkaaja. ”Joo, pohdin tossa just et yks kiva hylky-kohde vapaapäivien ratoksi olis aika makee juttu. Kippas kappas, tossahan olis yks sopiva rotisko vajotettavaksi.” Plumpsis!

Siellä me sit kierreltiin ja kaarreltiin niin kauan ku pohja-ajat antoi myöden. Hylkyyn ei sisälle asti tarvinnut mennä, lastiruumaan pääsi katsasteleen turvallisesti. Ruuman ylimpään osaan jäi sukeltajien ilmaa taskuiksi, jotka näytti ihan peileiltä. Iltapäivän aurinko leikitteli makeesti varjoilla ja 1,5 metrinen Tarpooni näytti lähes tappajahailta. Vain se musiikki puuttui.

20140317-224320.jpg

20140317-224309.jpg

Iltapäivän toiselle sukellukselle ei rehellisesti sanoen ollut odotukset kovin korkealla. Hengästytti henkisesti vielä se Hilma. Jatkettiin kuitenkin matkaa vähän eteenpäin Salt Pierille. Bonairella on suolateollisuutta ja päivän teemaan sopivasti seuraava dyykki alkoi suurten valkoisten ”jauhokasojen” kupeesta. Bonaire kuului joskus muinoin Espanjalle, mutta kun he luovuttivat kullan etsinnässä, valtasivat hollantilaiset saaren ja ottivat itselleen kultaakin kalliimman luonnontuotteen, suolan käyttöönsä.

20140317-224550.jpg
Salt Pier tuntui ensin melko tylsältä, mutta muuttui pian kalalajien ilotulitukseksi. Tarpooneja, skorpionikala, squideja ja pari hassua lätyskää (jotain kampelan sukuisia flatfishejä), jotka yrittivät tehdä kaikkensa piiloutuakseen katseilta. Niiden oudot silmämollukat paljasti ne. Näistä laitoinkin jo kuvia pari päivää sitten. Siellä oli myös yksi mun suosikeista, Gucci-kala. (Oikeesti sen nimi on Honeycomb Cowfish, mutta musta Gucci on paljon hauskempi). Se yritti kovasti syödä jelly fishiä, joka taisi ilmeestä päätellen vähän pistää. Video löytyy siis siitä vanhasta postauksesta Diving like a VIP.

20140317-224941.jpg

20140317-224952.jpg

Sunnuntaina ajateltiin ottaa ihan iisisti. Skidi krapula hieman muistutti, kuinka hauskaa edellisenä iltana olikaan ollut ja mietittiin, josko tehtäis vain yks helppo dyykki. Tästäkin sukelluksesta kehkeytyi ihan ikimuistoinen. Siinä 25 metrin syvyydessä ohitse liisi majesteetillinen Eagle Ray eli Kotkarausku. Sillä ei tuntunut olevan mihinkään kiire, lieköhön ollut sunnuntai-ajelulla?

20140317-225536.jpg

Bonaire: Lauantai-illan huumaa

Lauantai-iltana meillä oli deitsit 🙂 Päivän sukellukset hylylle ja suolalaiturille oli niin makeet, että tästä innostuneena päätimme repäistä ja lähteä kylille. ”Iso kirkko” eli Bonairen metropolihenkinen pääkaupunki Kralendijk on hulppea 3000 asukkaan keskittymä. Emme siis ihan liikoja tapahtumaa odotelleet, mutta perjantain bileet omalla hotellilla antoivat esimakua siitä mitä voisi olla.

Tai sitten ei. Oletettavasti Bonairen date night on joku muu kuin lauantai. Muutama suosittu paikka oli kokonaan kiinni ja yleisestikin oli rauhallista. Kipsuttelimme pitkin poikin keskustaa ja bongailimme paikkoja, joissa vielä pitää käydä. Keskusta on jotenkin hellyttävän pieni ja kaunis, paljon mielenkiintoisempi kuin Curacaon Willemstadin keskusta. Tänne pitää tulla joskus päivällä kiertelemään. Jospa löytyisi ne tuliaisetkin.

20140316-103636.jpg

Nälkä ajoi meitä eteenpäin. Sen hentoa karjuntaa kuunnellen päädyimme Appetiteen. Eikä muuten ollut mitään tekemistä niiden pakastevihannesten kanssa! Sisäpihalla avautui oikeinkin romanttinen terassi, joka täysikuun loisteessa loi erinomaisen taustan treffeille. Illallisen ideana oli valita 3-5 pientä yllätysruokaa ja vain odottaa mitä ne kokki kolmoset siellä keittiössä keksivätkään.

Ja kyllähän ne keksivät! Pöytään kiikutettiin toinen toistaan hienompia ja maukkaampia annoksia. Oli kalaa, parsaa, risottoa, sushia, sashimia, sisäfilettä, jättikatkarapuja ja mitä vielä. Jälkkäriksi tryffeliä, vanukasta ja rommikolajäätä.

20140316-103801.jpg

20140316-103816.jpg

20140316-103824.jpg

20140316-103831.jpg
Illallisesta innostuneena (ja ehkä muutaman drinksun voimin) aloimme jo haaveilla siitä millainen ruokalista omassa paikassamme olisi. Maailman parhaat ribsit, tietenkin uuniperunaa ja hyviä salaatteja. Pitääkin muuten joskus jakaa teille niiden ribsien ohje. Ne ei koskaan petä.

Mietittiin myös josko vappuna pitäisi kokeilla tuota rommikolajäätä. Eikös IKEAsta saanut niitä mehujäämuotteja?

P.S. Käytiin sunnuntaina tutustumassa kilpailuun. Rantakadun Ribs Factory mainostaa Bonairen parhaita ribsejä. Vaikka meidän ribsit lyökin ne laudalta, niin kilpailu olis ehkä liian kova. Ehkä me sit vaan tyydytään oleen oman elämämme Jamie Olivereita…

Bonaire: Diving like a VIP

20140315-231118.jpg

Ei ole mikään ihme, että Bonairea kutsutaan sukeltajien mekaksi. Jopa autojen rekisterikilvissä lukee slogan ”Diver’s Paradise”. Jos meillä Suomessa otettaisiin samanlainen slogan käyttöön, niin mitäköhän siinä lukisi? Sääntöjen ja kieltojen luvattu maa?

Toisaalta, on täälläkin kaikenlaisia sääntöjä. Useimmat kuitenkin omasta näkökulmasta katsottuna ihan järkeviä. Bonairen rannikko on kokonaisuudessaan yhtä suurta kansallispuistoa ja hyvinvoivaa koralliriuttaa suojellaan mm. ohjeistamalla turisteja olemaan tuhoamatta sitä ja keräämällä sukeltajilta $25 kansallispuistomaksu. Maksan tuollaisen summan enemmän kuin mielelläni, kun se käytetään merenalaisen maailman ylläpitoon. Ottaen huomioon, että yli 50% saaren turisteista on sukeltajia voi tuolla summalla jo jotain saada aikaankin.

20140315-231256.jpg

Saimme perusteellisen briiffauksen kansallispuiston sääntöihin ja muihinkin saaren historiaa ja politiikkaa sivuaviin asioihin VIP Divingin Frankilta, noin 50-vuotiaalta entiseltä IT-jampalta, joka 6,5 vuotta sitten kyllästyi työhönsä ja halusi tehdä jotain muuta. Otti sitten taiteilijavaimonsa mukaansa ja lähti Hollannista Bonairelle sukellusoppaaksi. Jätkän seesteisyydestä ja rentoudesta päätellen oli tehnyt ihan hyvän valinnan. Frank kuvasi asiaa hyvin kertomalla, että ennen kun oli vastuussa monien miljoonien projekteista, ei koskaan ollut sellainen tilanne, että kaikki olisivat olleet tyytyväisiä. Nyt kun vie porukkaa sukeltaan ja pinnalla kysyy oliko hyvä dyykki, melkein poikkeuksetta kaikki ovat ihan fiiliksissä, hymyilevät ja kiittävät. Eikös sen työelämän pitäisi olla sellaista joka paikassa? Pääsääntöisesti kivaa?

Seuraava keikka Frankilla olikin melko mielenkiintoinen: viikon verran joka aamu kahdeksalta tikkana jonkun Microsoftin hieman alemman luokan pikkupomon 50 metrisellä jahdille odottamaan sitä hetkeä kun El Jefe haluaisi sukeltaa. Mukana jahdille ovat pomon kaksi poikaa sekä sukeltamista hysteerisesti pelkäävä, vaimo, joka oli vaatinut jahtiin rakennettavaksi myös oman painekammion sukeltajantaudin varalta. No, mikäs siinä jos on varaa…

Spottaa kuvasta kala…

20140315-231707.jpg

20140315-231754.jpg
Sen voin muuten myös mainita, että VIP Diving on todellakin nimensä veroinen. Bonairella harrastetaan yleisesti rantasukelluksia ja mennään omin nokkinensa rantasukelluskohteelta toiselle. Me ollaan tähän mennessä saatu VIPin kaikilta työntekijöiltä erinomaisia vinkkejä mm. siitä mitä noin 60 kohteesta kannattaa sukeltaa, mihin vuorokauden aikaan ja mitkä kohteet kannattaa jättää väliin. On ihan oikeasti sellainen fiilis, että meistä pidetään huolta ja vois kysyä ihan mitä vaan ja sais vastauksen. Eikä puhettakaan ohjatuilla sukelluksilla mistään karjalauman kokoisista sukellusseurueista: sekä ensimmäisellä sukelluksella että yösukelluksella oli divemaster ja me. Olo oli kuin VIPillä 🙂

20140315-231907.jpg
Tähän mennessä sukellus on ollut melkoista adjektiivien ilotulitusta: kaunista, värikästä, kirkasta, jännittävää ja viimeisimpänä pimeää. Eilen illalla tein elämäni ensimmäisen yösukelluksen. Auringon laskettua hiippailimme rannalle ja taskulampun valossa laskeuduimme alas maailmaan, joka todellakin näytti tyystin erilaiselta kuin päivänvalossa. Yllättäen en saanut paniikkikohtausta enkä pelännyt, että hai napsaisee takapuolesta. Tuntui, kuin olisi sukeltanut suuressa tankissa ja sieltä mistä musta alkaa, niin se tankki loppuu. Itseasiassa oli melko rauhallista, kunnes…

Vruum! Pimeydestä eteeni kiilasi hopeiselta Pick Upilta vaikuttava valtava kala. Olihan Steve varoittanut, ettei Tarpoonin kohdatessaan sitten saa nielaista regulaattoria, mutta lähellä se oli. Niitä tuli ja meni ihan vierestä. Ovelat pirulaiset käyttivät taskulamppumme valokeiloja apuna metsästyksessä. Melkein yksi mustekala jäikin kiinni, mutta ehti juuri ja juuri käyttää vapaudu vankilasta-korttinsa ja suihkautti komeat musteet Tarpoonin naamalle.

Tänään jatkamme sukelluksia hylylle ja laiturin alle…

20140315-235342.jpg

Katso hellyyttävä Gucci kala video! Ihan ite kuvasin 🙂

Neljän ruuhka

Bonaire: hetki Edenin auringossa

20140314-091203.jpg

Bonairen Airbnb-tarjonta ei jostain syystä innostanut ja päädyin tutkailemaan Hotels.comin tarjontaa. Tämä karun kaunis saari ei pitkillä luonnonhiekkarannoilla pröystäile, joten halusin että hotellista löytyy ainakin uima-allas. Tanorektikkona ja kirja-addiktina piti varmistaa molempien riippuvuussuhteiden ylläpito ja sehän onnistuu parhaiten sukelluspäivän päätteeksi ulkona köllötellen. Kuvien ja jälleen Tripadvisoryn avulla sopivaksi myös sijainnin ja hinnan puolesta valikoitui Eden Beach Resort.

Ensimmäisen vuorokauden perusteella voin taputella itseäni selkään. Matkanjärjestäjä on onnistunut tehtävässään. Alueella on kaunis ranta tuoleineen ja cabanoineen, siisti uima-allas ja hyvin toimiva baari. Testasimme baarin lounaan heti ensimmäisenä päivänä ja annos ei ehkä näyttänyt rekkamiehelle suunnatulta, mutta kooltaan se sitä kyllä oli. Note to self: ei ihan noin runsaita lounaita ennen sukellusta. Röyh!

20140314-091321.jpg

20140314-091406.jpg

20140314-091339.jpg

Hotelli järjestää myös ilmaista urheilua: joogaa, aquabicciä ja TRX-junppaa. Ajattelin tänään mennä kokeilemaan tuota TRX-kidutusta. Olisiko tyylikästä kävellä mestoille rehvakkaasti pullistellen ja lähteä nolona pois sotkeuduttuaan hihnoihin ja tarvittukaan apua niistä irrottautumiseen? Tää ei välttämättä pääty hyvin…

20140314-091521.jpg

20140314-091513.jpg
Edenissä on myös illallisravintola Spice, joka ehdittiin testata heti ensimmäisenä iltana. Superystävällinen palvelu (muistaakseni kolme eri tarjoilijaa kysyi onko ruuan kanssa kaikki ok, meinasi olla ihan ruuhkaa kun jonottivat omaa vuoroaan), oikein hyvä ruoka ja se näköala! Muutaman metrin päässä aallot lyövät rantaan, aurinko laskee Klein Bonairen taakse ja… Okei nyt menee jo liian siirappiseksi. Perussuomalaiseen tyyliin todetaan vaan, että menettelee 😉

Tänään Spicessä on myös happy hour ja livemusiikkia. Saa nähdä ehditäänkö mukaan, sillä illalla ohjelmassa on yösukellus. Mun eka. Ikinä. Jännittää.