Tavoitetakapuoli bongattu!

IMG_3532IMG_3550

Kutsu Helsinki Core Trainersin avajaisiin sai mut tuntemaan itseni oikeinkin sosiaaliseksi perhoseksi. Ravintoladuunarivuosina seurapiiritapahtumissa vaikutin lähinnä brikka kädessä ja paikalla oltiin, koska työvuorolistassa luki niin. Silloin aina välillä toivoi, että voisi olla niissä bileissä asiakkaana nauttimassa tarjoiluista ja juhlahumusta. Ruoho näytti niin paljon vihreämmältä aidan toisella puolen. (Siis näytti, mennyt aikamuoto. Nykyään nautin oikein kovasti siitä, ettei tarvii mennä mihinkään, jos ei oikeasti jaksa.)

IMG_3534

Coren avajaisissa kiinnosti myös se, mitä siellä tapahtuu. Laittaako ne meidät treenaan, mittaa rasvaprosentin ja antaa jotain hyper-terveellisiä välipalavinkkejä? Mitä ihmettä sinne pitäis laittaa päälle? Uuden karheet treenivaatteet? Apua, ei mulla oo mitään päällepantavaa!!! No, ainakin käyn salilla ennen sitä, etten näytä ihan lusmulta.

Lievien navigointihaasteiden ja kartanlukuharjoitusten jälkeen saavuimme kohteeseen teollisuusalueen kiinteistön parkkihalliin. Rappuset ylös ja kohti äänten sorinaa. Hämärässä kynttilän valaistuksessa tilat näyttivät inhimillisiltä ja tuskan hiki oli pesty pois. Tilalla oli kuohuviiniä ja herkullista raakakakkua. Yrittävätkö ne hämätä mua? Että tällaista se aina on?

IMG_3526

IMG_3519

IMG_3521

Paikalla oli paljon nuorta trendikkään näköistä jengiä, jotka notkuivat omissa vaihtuvissa rupatteluringeissään. Suurimmalla osalla oli kuoharilasi kädessään ja nämä ”suomen-ruotsalaiset meets hipster”-henkiset treenaajat (huom. tämä kaikella hyvällä) näyttivät olevan siellä kuin kotonaan. Ja olihan siellä tuttujakin. Helpotuksen huokaus. Sitähän se taitaa vaatia, jotta tuntisi näissä tilaisuuksissa olonsa luontevaksi. Sitä tai kuoharia.

IMG_3529

No, koska en halunnut tuottaa pettymystä ravintovalmentajalleni juomalla kuoharia viikolla, vaikka hän juuri itse oli se joka sitä tarjosi (paradoksaalista ja hämmentävää), niin tyydyin pienempään pahaan eli raakakakkuun. Aivan loistavaa. Yritän jollain keinoilla kiristää Kanervalta ohjeen ja tehdä sitä itse. Jos olisin kehdannut, olisin piilottanut sitä saksalaistyylisesti kassiini.

Kaikkein tärkein ja takapuoli-projektini kannalta oleellisin asia tapahtui, juuri kun olimme lähdössä kotiin. Bongasin tavoitetakapuoleni! Coren PT Eve on ehkä tottunut kaikenlaiseen, mutta voisin kuvitella, että seuraavanlainen esittäytyminen saattaa olla kertaluontoista: ”Moi, mä oon Mirva ja treenaan Kanervan kanssa. Voisko mun poikaystävä ottaa sun takapuolesta kuvan, kun tollanen olis niinku mulla tavoitteena?”. Ammattilainen ei hämmenny, vaan poseeraa. Arvostan! Sekä ammattimaisuutta että takapuolta.

IMG_3544

Mainokset

Taistelu jatkuu allien salaliitosta huolimatta

IMG_3513

Taistelu takapuolen vajoamista vastaan jatkuu sinnikkäästi. Uutena aseena on talvisäilöstä kaivettu Paavo Polkupyörä. Prinsessa-Mirva, joka inhoaa polkemista kylmässä, on kylmän viileästi jätetty norsunluutorniinsa itkemään ja hahmogalleriasta on valittu sissi-Mirva. Tämä lattapepun kauhu on aamuisin lähes infernaalisen kylmässä (siis ihan oikeasti, on ollut melkein pakkasta!) vetänyt päälleen lähes kaiken pyöräilyaiheisen vaatetuksen mitä kaapista on löytynyt ja kammennut itsensä töihin. Olen vakaasti sitä mieltä, että ansaitsen jonkin sortin palkinnon tästä päivittäisestä 35 kilometrin matkasta. Edes sen papukaijamerkin. Takapuoleni on sitä mieltä, että se ansaitsisi tauon.

IMG_3514

Julistaessani sodan tipahtanutta takapuoltani vastaan, en täysin tajunnut sitä että kroppani saattaisi nähdä tässä jonkinlaisen tukilakon paikan. Salaliittoon painovoiman kanssa ovat käyneet myös ojentajat. Olen aina ollut siinä harhauskossa, että käsilihakset mulla on ihan ok kunnossa, niihin ei niin kauheasti tarvii panostaa. Tämä illuusio kyllä murskautui melko tehokkaasti tämän viikon Hot Pilates tunnilla.

Siinä minä ihan pahaa aavistamatta tuijottelin itseäni peilistä tehdessäni istumaan nousuja. Ojentelin käsivarsia eteen ja pyöristelin selkää. Kunnes silmiini osui omat allit! Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä tarkastelin noita riipakkeita siitä kuvakulmasta ja surullinen totuus oli, että kyllä nekin nyt ovat liittyneet salaliittoon takapuoleni kanssa. Tälle asialle pitää tehdä jotain. Luulivatko nuo lärpäkkeet tosiaan, etten huomaisi tätä petosta. Saisivat kuulla kunniansa ja KÄRSIÄ!

Onneksi Kanerva tietää kaiken kärsimyksestä. Tai sen tuottamisesta. Sitäpaitsi musta tuntuu, että se oli jo huomannut tämän kavalan petoksen ja tehnyt mulle saliohjelman nimeltä ojentaja (hah, siitäs sait) – olkapäät. Minähän marssin ihan muina naisina salille koston hehku silmissäni ja suurten painojen kuvat mielessä.

IMG_3560

Kaikki alkoi ihan hyvin. Tuttuja liikkeitä ja sopivasti painoa. Hyvää fiilistä siitä lihaksia polttavasta tunteesta ja siitä kun just ja just saa viimeisetkin toistot tehtyä ilman niitä synnytysääniä, joita kumma kyllä yleensä päästelee isot miehet. Mutta sitten tuli vastaan se raja. Ohjelmassa oli ojentajapunnerrukset. Suorin jaloin. Lisäpaino selän päällä. Kaksi kierrosta ja toistoina omat maksimit. Oikein kuulin kun ne ojentajat nauro mulle, kun edes ajattelin asiaa. Lisäpainon jätin suosiolla pois, mutta kun siististä laskeutumisesta huolimatta ylösnousu muistutti lähinnä mittarimadon kuolinkamppailua, niin oli pakko vielä keventää. Häpeästä punaisin poskin laskin polvet maahan ja tein naisten versiot. Toivoin, ettei kukaan ollut seuraillut mun rimpuilujani. Toisaalta tästä luovuttamisesta seurasi tietynlainen raivo: kyllä mä teille allit vielä näytän. Kun tämä projekti on päätepisteessään, niin mä teen ne ojentajapunnerrukset. Suorin jaloin. Lisäpainolla. Nauraen!