Vauvamatkalla Torrevieja edition: Apua lapseni on addikti!

644A0081Tämä loma on tuonut esiin tuossa 9 kuisessa kääpiössä yhden erittäin tuhoisan piirteen. Lompakolle nimittäin. Hän on osoittautunut hiekkaranta-addiktiksi. Itse enemmänkin uima-altaiden ystävänä, syytän tästä geneettisestä erheestä täysin lapsen isää. Pakko kuitenkin myöntää että rakkaus lajiin sekä lievä tanoreksia (no, okei ei lainkaan lievä) tulee kyllä minun puoleltani.

IMG_3104Olen kuullut että tämän addiktion hoitoon ristiriitaisesti toimii vain ja ainoastaan säännöllinen altistus auringolle ja hiekkarannoille. Tästä juontaa se pohdinta lompakon sisällön tuhoutumisesta. Jos sitä pitää, vaikkakin kuinka vastahakoisesti ja ihan vaan lapsen etua ajatellen alkaa (älä siellä viisastele että miten niin alkaa) muutaman kerran vuodessa reissaamaan ympäri maailman rantalomakohteita, niin ei sille sitten mitään voi. Kyllähän sitä äitinä pitää olla valmis uhrautumaan.

644A0055Lompakosta puheen ollen. Kuka tän kaiken sit kustantaa? Meillähän on kyllä hyvä vakuutus. Menisköhän tällainen hieman erikoisempi sairaus siellä läpi? Tai sit Kela! Joo hei, maksaahan ne psoriasispotilaillekin lomamatkoja (okei okei. Huono, huono vitsi). Jaa-a. Ehkäpä tää taitaa sittenkin vaatia sen halpojen kotiruokien listan päivittämistä ja omaehtoisen porttikiellon antamista muutamaan lastenvaateliikkeeseen. Ja lottoamista.

Tähän mennessä rantaelämää ajatellen paras hankinta on ollut tuo UV-uimapuku (Ebayn ihmeellisestä maailmasta, mistäs muualta) johon kuuluva ehkä hieman muukalaislegioonalaisen hattua muistuttava lätsäviritys ei ole tytön lemppari, mutta silti oikeinkin toimiva härpäke. Aurinkorasvalla ei tarvitse läträtä kuin kasvot ja jalat. Säästää melkolailla kaikkien osapuolien hermoja. Jostain kumman syystä tuon tahmaisen aurinkorasvan levitys ei ole se hauskin osa rantapäivästä.

IMG_5362Kaikki tämä on sen arvoista, että näkee tyttärensä ihastuksesta tirskuvana työntävän sormensa hiekkaan (ja hiekkaiset sormet suuhunsa) ja hiekkakakku toisensa jälkeen tuhoavan äidin vaivalla rakentamat hiekkalinnat. Ja sitten illalla nukahtavan melkein jo ennen kuin hänet edes laskee sänkyyn. Mutta tämähän on siis vain sivutuote. Mutta melko mahtava sellainen.

644A0038-3-EditP.s. Täällä Torreviejassa on kaksi rantaa osoittautunut meille niiksi lemppareiksi. Toinen on Zenian ranta joka saa bonuspisteen rantabaarin ilmaisesta wifistä. Toinen on Campoamorin ranta eli Playa de la Glea, jossa on kiva pikku terassi josta saa vähän hiukopalaa. Ja olutta. Joka paikasta saa olutta. Molemmat on siistejä rantoja, joissa muutamaa hämmentävää yläosatonta keski-ikäistä vapautuksen kokenutta daamia lukuunottamatta on melko rauhallista näin marraskuisina päivinä. Kesällä taitaa olla melko lailla eri meno.

Ensimmäiselle rantaturneelle pakkasimme auton täyteen tuikitarpeellista tavaraa. Raahasimme kamelien tavoin rannalle tuolia ja UV-telttaa vain huomataksemme istuvamme koko ajan joko hiekalla tai ehkä jopa hetken pyyhkeen päällä. UV-teltta toimi ainoastaan tavaroiden säilytyksessä, sillä eihän tuo ikiliikkujamme siellä viihtynyt. Nyt muutaman keikan jälkeen on roudaaminen jätetty minimiin. Mukana kulkee perus vaippakassin lisäksi vain alusta, pyyhkeet ja hiekkalelut. Ja tietenkin pieni kylmälaukku. Ihan vain virvokkeita varten. Jos sieltä rantabaarista ei sitten kuitenkaan saisi juotavaa.

IMG_5360

Torrevieja: No johan nyt on markkinat!

 Sen 30 vuoden aikana, jona olemme perheen kanssa käyneet Espanjassa ja Torreviejassa (siis apua, kuinka vanha mä taas olinkaan?!), olemme aina käyneet ahkerasti markkinoilla. Jotenkin perverssisti rakastan sitä hälinää ja tavaran paljoutta ja mukamas hyvien diilien mahdollisuutta. Siis ihan krääsäähän siellä on toripöydät notkollaan, mutta jotenkin  tulee aina oudon hyvä mieli kun katsoo miten turistimammat repii toistensa käsistä euron maksavia lumppuja ja  valitsevat hämmentäviä alusvaatteita miestensä ”mieliksi”. Sitä jotenkin tuntee olevansa ihan tapahtumien ytimessä. Mutta sillain hyvällä tavalla ulkopuolisena. Että ”onneks mun ei tarvii tollaseen kulutushysteriaan lähtee mukaan” (ja samaan aikaan piilottelee omalta mieheltään TAAS uutta käsilaukkua. Mutta kun se maksoi vaan viis euroo!).

 Joka tapauksessa markkinat on ihan must. Moneen kertaan. Pääsee vähän oikomaan makoilusta ja laiskottelusta jäykistyneitä jäseniä (Liikunnaksi sitä ei ehkä voi kutsua. Kilsan kävelyyn kun saa hukkumaan 40 minuuttia vaikka ei edes ostaisi mitään.) Ja parasta on, että markkinat on jossain joka päivä! Siis ihan joka päivä voi päästä penkomaan niitä samoja tavaroita. Ja joka päivä ostamaan niitä samoja ihmemoppeja, jotka edellisenä päivänä myytiin loppuun etkä ehinyt ostamaan kuin ne viimeiset kaksi. Huh, mikä helpotus. 

Kannattaa udella naapureilta ja kylän miehiltä oman alueen parhaat markkinat. Itse olen laittanut kalenteriini viikonloput täyteen: perjantaina Torrevieja ja Pilar de Horadada, lauantaina Orihuela Costa (lähellä Zenia Boulevard ostoskeskusta) ja sunnuntaina kaikkien markkinoiden äiti: Guardamar. Sunnuntaina on kuulemma myös Lauran markkinat Ciudad Quesadassa (Tosin tuo paikallisoppaani ei nyt olekaan ihan varma olisko ne sittenkin Montesinoksessa. Vai jossain siinä välissä. Että silleen. Kannattaa ehkä kysyä vielä joltain ennenkuin noilla ohjeilla lähtee ostoksille.) 

 Jonkun hassun mielestä kannattaisi ehkä miettiä, miksi mä siellä markkinoilla haluan aina ravata. Yleensä on kuuma ja saman ajan voisi viettää vaikka rannalla. Tai baarissa. Tai rannalla baarissa. Vaatteita en ole sieltä enää pitkään aikaan löytänyt. Muutama (kymmenen) vuosi sitten sieltä löytyi kivoja kesätoppeja, mutta tällä hetkellä kohderyhmä näyttää olevan lähinnä keski-ikäiset naiset. (Nyt näsäviisaat suut suppuun! NIIN vanha en vielä oo!) Lapsuudesta muistan aina myös tuliaisiksi tuodut jättimäiset säkit karkkia, mutta nykyään ne maksavat 10 euroa kilolta! Mammuttimarkkinat ja hintarallit on pilanneet tän jutun ihan täysin. Lastenvaatteet on aika kalliita verrattuna kauppoihin ja monet on malliltaan tolle meidän hoikkeliinille ihan liian lyhyitä ja leveitä. Ennen saatoin myös hiplata kenkiä, kunnes tajusin niin monet kengät Suomen sateissa ja pakkasissa pilanneena, ettei ne ihan oikeasti kestä. Että onks tässä nyt sit mitään järkeä?

   Luultavasti ei. Varsinkin, jos sitä kysytään noilta miehiltä. Mutta ei kysytä. Ja kummasti sieltä aina silti tarttuu jotain mukaan. Nimittäin ruokaa. Toisin kuin Suomessa, täällä markkinoilla saa tuoreita kasviksia ja hedelmiä edullisesti. Vuosikausia meidän perheen ja ystävien kesken hittituotteeksi on päätynyt valmiiksi grillattu kana. Sen kylkeen suosittelen ostamaan oliiveja ja valkosipulinkynsiä. Kannattaa ottaa kaikkea tuplamäärä, koska joku turjake kuitenkin avaa paketit jo autossa ja ”ihan vaan vähän maistelee”.

 Loppuun  vielä Irmeli-äidin turvallisuuskurssin lyhyt oppimäärä: Jätä passi ja muut  tärkeät paperit majapaikkaan ja pidä huolta rahoista sekä puhelimestasi. Huolen pitäminen ei tarkoita sitä, että pidät puhelimen näkyvillä baarin pöydällä tai laukun tuolin selkänojalla. Jos joku kiltti setä haluaa ihan vaan nähdä olisiko sinulla rahaa lompakossasi, jos sittenkin haluaisit ostaa aurinkolasit, jotka ihan varmasti ovat aidot Raybunit, niin ei ole epäkohteliasta kieltäytyä. 

  

 Vauvamatkalla: Matkustan ympäri maailmaa, laukussa… 

 Kun päättää lähteä 8,5 kuukautta vanhan tyttösen kanssa ensimmäistä kertaa ulkomaille, niin mitä siellä laukussa oikein pitääkään olla? Ei ehkä riitä ihan leipä ja piimä.

Tämä ensimmäinen reissu tehtiin nyt hieman helpomman kautta, sillä lähdimme mummilaan. Jotta nyt ei ihan liian helpoksi kuitenkaan menisi, niin mummila sijaitsee pikku pikku matkan päässä, Torreviejassa Espanjassa. (Positiivista on se, ettei tätä matkaa pääse VR pilaamaan.) On se kuitenkin sata kertaa iisimpää mennä sinne valmiiseen kotiin, jossa on kunnon keittiö. Ja tietenkin oma kokki. Ja lastenhoitaja. Käytännössä siis All Inclusive. Otetaan lisää vaikeuskerrointa sitten kun tiedetään miten tuo tyyyppi toimii eri aikavyöhykkeillä.

Tärkein pakattava asia oli passi. Nykyäänhän noilla miniatyyri ihmisillä pitää olla oma passi johon pitää tietenkin ottaa passikuva. Sepä vasta olikin hupaisaa touhua. Ei riittänyt se, että oli tupeerannut oman tukkansa ja laittanut lilaa luomeen jotta edes sen kerran näyttäisi itse omassa passikuvassaan joltain muulta kuin terroristilta (ei muuten auttanut) vaan nyt piti tuosta lötköpötköstäkin saada kuva, jossa se ei hymyile. Tai itke. No se onnistui. (En ole kyllä ihan varma miten. Se kuvaaja oli ottanut kuvat molemmista ehkä nanosekunnissa ja ennen kuin olit edes tajunnut niin jotenkin mystisesti suustasi oli jo päässyt ”joo, ihan ok” ja kuvatiedosto oli jo poliisilla. Ei auttanut itku markkinoilla. Tai valokuvaamossa.) Mutta terroristilta se vauvakin omassa kuvassaan näyttää. Jos tuolla kuvalla päästävät joskus Jenkkeihin, niin on ihme.      
 Lentomatkaa varten pakkasin mukaan imetystyynyn ja oikein urakalla taputtelin itseäni tästä oivalluksesta selkään. Olihan se aavistuksen mukavampaa nukuttaa tuota yli 72 senttistä tulevaa koripalloilijaa sylissä kun sai ne koivet kerättyä johonkin sen tyynyn uumeniin. Ensi kerralla kyllä mennään silti istumaan niin päin, että tyttö potkii isäänsä eikä jotain tuntematonta kanssamatkustajaa, joka jo muutenkin kiroaa tuuriansa kun kaikista mahdollisista vierustovereista arpa valitsi ensimmäistä kertaa lentävän sylivauvan. 

Universumin mielestä tuo naapuripenkin heppu taisi sitten kuitenkin olla ihan hyvä jätkä, koska S vaan sliipitti menemään oikeastaan koko matkan. Lähdössä se yritti vähän reklamoida, mutta maitopullo suussa vaimensi tehokkaasti suurimmat äänet ja se huomas aika nopee, että kaikkein helpoin on vaan nukkua. Voi kun ne muutama muukin lapsi lennolla olis tajunnut saman kupletin juonen, mutta ei. Oletettavasti universumilla taas on jotain mua vastaan, kun sain taakseni sen klassisen ”potkin penkkiä eikä äitini tajua kuinka ärsyttävää se on”-lapsen. Tuon 4,5 tunnin aikana tein hiljaisen lupauksen kaikille tuleville  edessäni istuville matkustajille vannoessani, ettei meidän muksu ole koskaan se ärsyttävä penkin potkija. Not on my watch.

 
Pappa tuli noutamaan meidät yön selässä matkaajat ja ennalta-arvattavan ”mistä päästään takas autolle”-episodin jälkeen tungettiin kaikki kassit autoon. Myös se pakkausteipillä korjattu. Sillä eihän sitä kannata kotona katsoa onko matkalaukkusi selvinnyt edellisestä ylibuukatusta matkastaan hengissä. Ei kun kannattaa luottaa siihen, että matkavakuutus korvaa pitkin poikin lentokenttää levinneet vaatteet ja vauvanruuat, sillä eihän olis yhtään noloa kun matkalaukkuhihnalla pyörisi parit tutun näköiset alushousut. Ei, ei todellakaan kannata. 

Uskalsin purkaa laukut vasta seuraavana päivänä. Syynä tähän oli se, että vastoin kaikkea mitä olen aiemmilla matkoillani oppinut, en tehnyt exceliä pakattavista tavaroista. Voitteko kuvitella!?!? Itseänikin tämä epäjärjestelmällisyys ja jopa täydellisestä piittaamattomuudesta kielivä holtittomuus järkytti. Mitä tämä äitiys on mulle tehnyt? Että ihan muina naisina olen pakannut vaan mutu-tuntumalla ja ”onneksi on (miehen) luottokortti”-asenteella. Huh huh mitä meininkiä.

 Onneksi kassiin oli pakkautunut (ei välttämättä ihan selkeää mielikuvaa tästä operaatiosta) ne tärkeimmät eli vauvan tavarat. Maitohappobakteerilliset D-vitamiinitipat (paikallisilla on vuodessa noin 330 syytä olla käyttämättä D-vitamiinia. En tiedä kuinka monta syytä olla pohtimatta vatsan toimintaa), vauvan puuro (tämän olisi voinut jättää myös ostamatta, koska kaupassakäynti osoitti, että myös espanjalaiset lapset syövät puuroa. Kuten myös nallen muotoista juustoa), fysikaalinen aurinkorasva (tahmeaa kuin… no, sanotaan vaan että erittäin tahmeaa) ja kasa vaatteita (miten onkaan voinut muutamassa kuukaudessa täysin unohtua se, millaisia vaatteita käytetään 20-25 asteen lämpötilassa. Ihan kuin Suomessa ei mitään kesävaatteita olis käyttänytkään. Eiku niin…). Otin myös kaapista muutaman purkin kasvissoseita ja pari pussia hedelmäsosetta. Niitäkin löytyi hyvin kaupasta: luomua, sokeritonta, suolatonta, mautonta. Riittää hyvin siihen asti kunnes räjäytän äidin keittiön päästäessäni alter egoni Kokki Kikkakolmosen irti ja pyöräytän typykälle muutamat takuuvarmat hittisoseet pakkaseen. Vielä kun metsästetään jostain maissinaksuja niin on repertuaari hallussa. Ellei muuten niin saadaan paikallisten ravintola-alan ihmisten stressikertoimet koholle myös näin turistikauden ulkopuolella. (Ai sä et tajua mistä puhun? Joo kato, nää on näitä juttuja jotka tajuaa vaan jos on ollut töissä ravintolassa. Varsinkin sellaisessa missä on kokolattiamatto. Ja jossa käy paljon lapsiperheitä. Niitä ”hyvinkäyttäytyviä”. Voi niitä aikoja.)

Summa Summarum (tutkimusten mukaan latinan käyttö luo mielikuvan älykkäästä kirjoittajasta. Ai minkä tutkimusten? En tiedä, mutta vetoaminen tutkimuksiin, vaikka kuinka epätieteellisiin, luo mielikuvan siitä että mielipiteeni olisi oikeampi kuin toisten.) Tytön ensimmäinen matka on alkanut. Se ei ole mielipide vaan fakta. Mielipide on se, että täällä on aika kivaa. Ei kun sekin on fakta. Lisää faktoja luvassa viimeistään ensi viikolla. Nyt menen katsomaan auringonlaskua. Ilman toppatakkia.