Curacao: neiti kontrollifriikki hermoilee

Tokavikana yönä ennen matkaa heräsin taas aamuyöstä enkä saanut unta. Näppäränä tyttönä päätin hoitaa meidän check-in puolen kuntoon. Yksi vaihtoehdoista oli tilata tekstiviestillä QR-koodi suoraan puhelimeen. Voi miten kätevää!

Homma toimikin erinomaisesti Helsinki-Vantaalla ja pitää myöntää, että olo oli kovinkin edistyksellinen kun paineli läpi turvatarkastusten puhelinta vilauttamalla. ”Ai teillä on vielä noi paperiset…”

Olo olikin sitten kaikkea muuta kuin rauhallisen tyylikäs, kun Amsterdamin kentällä se perkeleen koodi hävis eikä sitä saanut näkyviin ilman toimivaa nettiyhteyttä. Samalla stressasin (aivan turhaan, I might add) nopeasta, 55min vaihdosta. Mikään laite ei enää toiminut, jonot olivat pitkät, palvelu hidasta ja ja ja … Hyperventilaatio.

Onneks on toi Juhis, joka nappas puhelimen mun kädestä, taikoi jostain wifin, etsi koodin ja rauhallisena juoksi mun perässä portille. Sanomattakin kai selvää, että ehdittiin vielä ennen koneeseen nousua käydä vessassa, ostaa pullo vettä ja juoda se. Mutta pitäähän sitä matkailussa vähän jännitystäkin olla. Pitäähän?

Onneks mun säätämisessä on joskus jotain hyvääkin. Vaadin meinaan, että vuokrataan myös Curacaolla auto vaikka ei sitä täällä sukeltamisen tarvitakaan ja se on jo nyt osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Auto on pienin mahdollinen, merkiltään joku mulle täysin tuntematon BYD(?) ja johon just ja just mahtui meidän matkatavarat, mutta se on tähän mennessä vienyt meidät onnistuneesti mm. Curacaon kotiimme Penstraat 103:en. Värikkäästi maalatun Talon omistaja Kanila ei ollut kotona, mutta meidät otti vastaan muutama hellyyttävä Musti, joista lisää huomenna ❤

Curacao ja Bonaire: siitä se ajatus sitten lähti (lapasesta)

Kun syksyllä 2013 käytiin Pyhtään Siriuksessa surffaamassa, ei Juhis tiennyt millainen matkakuume ja suunnittelurumba siitä lähtisi käyntiin. Kahvipöydässä tuli puheeksi hyvät sukelluskohteet maailmalla: Bonaire mainittu! Kotona alkoi sellainen googlailu, suunnittelu ja maanittelu, ettei Juhiksella ollut mahdollisuutta kuin vastata: osta vaan liput.

Lennot Curacaolle ostettiin KLM:ltä kolmesta syystä: yhdellä välilaskulla Amsterdamin kautta, järkevällä hinnalla ja ilman USA:n kautta lentämistä. Setä Samuli kun on sitä mieltä, että vuodelta 95 oleva overstay-merkintä on hyvä syy istuttaa meikäläistä aina tuntitolkulla immigrationissa niinkuin suurempaakin rikollista. Tästä syystä välilaskut Jenkeissä ei oo se mun juttu.

Blogeja lueskellessani löysin maininnan Airbnb-sivustosta, jolla yksityishenkilöt vuokraavat omia asuntojaan. Mainio löytö, jota varmasti käytän jatkossakin. Varsinkin jos lähtee isomman rytmiryhmän kanssa maailmalle ja haluaa löytää yhteisen kämpän. Curacaolta vuokrasimme pienen yläkerran omakotitalosta, jossa on oma patio ja uima-allas. Ei siinä ehkä mitään vapaauintia harrasteta, mutta pääseepähän vilvoittelemaan.

Puolen vuoden suunnittelun jälkeen päästiin vihdoin matkaan. Oli hieman vaikeuksia nukkua viimeisenä yönä, jännitti. En ole koskaan ollut Karibialla, ei oikein tiedä mitä odottaa. Mutta sen tiedän että mahtava matka on tulossa! Edes pieni hermoilu Amsterdamin kentällä ei päässyt pilaamaan tunnelmaa…