Vauvamatkalla: Näin meillä järjestettiin 1-vuotissynttärit! Sisältää liiallista askartelua ja varoittavia esimerkkejä. 

   

Mihin ihmeeseen se vauvavuosi oikein hujahti? Se kaikkein vaikein vuosi? Se jolloin ei nukuta, parisuhde rakoilee (paitsi ei tietenkään meillä. Koska mehän ollaan täydellisiä. Tietenkin) ja koko elämän excel-taulukko pitää tehdä uusiks koska viimeisin päivitys ei vaan tue enää sitä edellistä versiota? Oliko se edes oikeasti noin vaikeeta? Vai vaikeampaa? Vai onko aika vaan kullannut muistot? Tai univaje?

En tiedä, mutta kliseisesti: päivääkään en vaihtais pois! (Tai no, ehkä pari niistä päivistä kun oon itse kiukutellut kuin pahainenkin kakara vois deletoida. Ei haittais yhtään.) Vaikka kaikki onkin mennyt enemmän tai vähemmän uusiks niin oon siltikin aika fiiliksissä siitä, millaiseksi mun elämä on muuttunut. Ei kuule oo lainkaan tylsää (paitsi välillä, mutta siitä mä valitan teille ja simsalabim! Ei oo lainkaan niin tylsää enää) eikä tarvii pohtii, että mitä sillä vapaa-ajallaan oikein tekis. Joka päivälle riittää uskomattomia seikkailuja kuten loppumattoman pyykkivuoren valloitusta tai räjähtäneen keittiön raivausta. Tätä kaikkea kun saa tehdä Duplo-miinakentällä hiihtäen niin onhan siinä aihetta juhlaan!

Ja mitä tekee äiti, jolla on aivan liikaa aikaa pitkin unettomia öitä suunnitella lapsen (ja isi paran, joka jakaa tyttärensä kanssa myös syntymäpäivänsä. Ei mitään omaa enää. Koskaan.) ensimmäisiä synttärijuhlia? No, antaa suunnitelmien lähteä lapasesta. Totaalisesti. Tai no, jos katsoo TV:stä Maailman övereimpiä juhlia tai jotain vastaavaa älyllisesti stimuloivaa laatutuotantoa, niin eihän nää ees olis juhlat. Korkeintaan juhlista ilmoittamiseen järjestetty tapaaminen. Tai niiden suunnittelun Kick off-tilaisuus. Eli loppuviimein eihän nää suunnitelmat lähteny ollenkaan käsistä. On se hyvä kun osaa asettaa asiat perspektiiviin, vai mitä?

  

  

Ei, en siis ollut suunnittelemassa luonnollisen kokoista yksisarvis-jääveistosta (mikä ei olisi edes mahdollista, sillä jos et sattunut tietämään, niin yksisarvisia ei ole olemassa, nih.) tai kokonaista sirkustelttaa takapihalle. Suunnitelmien lapasesta lähtö tarkoittaa yleensä kohdallani noita askarteluja. Ne on mun heikkous. Niinpä mä nytkin aloin suunnittelemaan suuria, mutta onneks toteutukset jäi kutakuinkin järkevälle tasolle. Ainakin omasta mielestäni. Paitsi miehen. Mutta siltä ei nyt kysytty. Nytkään.

Teemaksi valikoitui raikas minttu ja hempeä vaaleanpunainen. Ajattelin että ainakin osaa koristeista voisi sitten käyttää tytön huoneen sisustamisessa. Sekin kun on jotenkin oudosti jäänyt kesken. Tällä hyvällä tekosyyllä perustelin itselleni sekä ajallisia että rahallisia menetyksiä. Toimi muuten ihan erinomaisesti. Suosittelen vastaisuudessakin käyttämään tämänkaltaista itsensä huijaamisen muotoa. Kauheen kätevää. Löysin Facebookin hääkirppikseltä edullisia honey comb-palloja ja Eurokankaasta sopivaa kangasta viiriä varten. Kutsuja varten taas kaivelin (miehen mielestä) ehtymättömien askartelutarvikkeiden aarreaittaa ja löysin taas kaikkea kivaa. Pitäisköhän useamminkin askarrella kun aika monta kertaa kommentoin itselleni (koska kukaan muu ei kuunnellut) että ”Ai mulla oli tällaisiakin!”.

   

 Tarvikkeiden haalimiseen jälkeen jäi enää se toteutusvaihe. Ei paha. Tosin raskausajan ompelu-innosta taisi jäädä hieman glorifioitunut kuva sekä omista ompelutaidoista että koneen kunnosta (huollettu just vuonna -98). Olinkin unohtanut pari niistä kirosanasta, joita tämä harrastus aina eittämättä kaivaa minusta esiin.  Onneksi päätin jo suunnitteluvaiheessa, että viirien ompeluun riittää kanttinauhan kiinnittäminen, itse viirejä en todellakaan ala ompelemaan. Harkkosaksilla vaan viirit kutakuinkin saman kokoisiksi kolmioiksi ja kanttinauhaan kiinni. Alalangan säädöt oli kyllä ihan pepullaan, mutta onneksi ylälangan tikki näytti siistiltä. Eihän kukaan sitä viirinauhaa nyt niin tarkkaan rupee syynään. Eihän?

Kutsujen kanssa meinaa käydä vanhanaikaisesti. Eli että niitä ei olis ollut ollenkaan. Mä sit jo hätäilin ja laitoin kaikille kutsuttaville sähköisen ”save the date”-ilmoituksen menemään (sehän on niin trendikästä ja amerikkalaista, wau) sillä olisihan se ollut surullista jos ketään ei olis päässyt synttäreille. (Tässä kohtaa ironisuus-nappula on pois päältä. Musta on aina niin hiton surullista lukee niitä juttuja, kun jonkun lapsen synttäreille ei tuo ketään. Onneks meillä on kaveripiirissä paljon samanikäisinä lapsia, niin voi aina pakottaa ees jonkun tuleen.) Jos juhlissa oltais oltu vaan minä ja mies, niin olis ollu kauhee duuni photoshopata kaikkia kavereita niihin kuviin. Hirveesti töitä.

Sain kuitenkin kutsut värkättyä ja muutaman harjoituskappaleen ja miehen mielipiteen kärttämisen jälkeen olin niihin jopa itse tyytyväinekin. Näyttivät ihan omatekemiltäni. (Tässä saa ihan itse päättää onko se hyvä juttu) Postille (ent. Itella, ent. Posti) töitä, kun valittavat että pitää nostaa hintoja liian vähäisten lähetysmäärien vuoksi. (Geez, I wonder why! Kannattaiskohan miettiä miks kukaan ei halua lähettää niiden kautta kun usein Euroopasta tulee lähetykset Suomeen nopeemmin ku mitä kirje saman kaupungin sisällä. Pientä palvelumuotoilua kaipais tuo lafka jatkuvan nimen muutoksen sijaan.)

 Trendikkään ekologisesti kierrätin häistä ylijääneet kertisastiat (se siitä ekologisuudesta) ja paperipillit. Juomalaseiksi koristelin pilttipurkkeja jo häistämme tutuksi tulleella tyylillä. Tosin nyt leimasin niihin jokaisen juhlijan etunimen. Toimisivat siis myös paikkakortteina, jos olisi niin hienoista juhlista kyse. Nyt auttoivat lähinnä siinä että löysi oman lasinsa helpommin. Tosin mä taisin kyllä olla ainoa joka sitä omaa lasiaan etsiskeli. Ja useaan otteeseen.  Koristelu jatkui kun muistin varastossa (oikeasti ne on olleet tuolla saunassa, mutta kuulostaa paljon organisoidummalta kun valehtelee, että oon saanut ne varastoon asti.) Olleet valot, joita olen nyt koko talven ollut laittamassa tuonne pihalle. Eivät päätyneet siis ulos, vaan sain ne ripustettua nyt sitten sisään. Päätyvät seuraavaksi (sitten aikanaan, älkää hoputtako!) lastenhuoneeseen tunnelmaa luomaan. Meidän kodissa alkoi näyttämään jo ihan juhlilta! Oikein hyvä fiilis. Sellainen, että kyllä mä tän hanskaan. Kunnes tuli niiden tarjottavien vuoro. Mies yritti hellästi muistuttaa, että vaikka yleensä (siis yleensä) mun leipomukset maistuu hyvältä, niin jostain kumman syystä se visuaalinen puoli ei päädy muistuttamaan (edes läheisesti) sitä ohjeen kaunista kuvaa. Ei edes silloin kun vaikeusaste on helppo. Mun glögijuustokakun hyytelöpinnoite valahtaa pohjan ja täytteen väliin (en vieläkään ymmärrä miten se oli mahdollista) ja korvapuusteista tulee mieleen K-18 kaupan lelulaatikon sisällys (jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Eli tässä vaiheessa järkevintä olis ollut ostaa tarjoilut ihan reilusti vaan kaupasta. Tai tilata joku ihana kakku joltain joka niitä todistettavasti osaa tehdä. Mutta ei. Ei, kun mä halusin tehdä itse.

Halusin tehdä cake popseja. Niitä joiden ohjeessa sanotaan, että ”vaikeustaso haastava”. Ja joista ystäväni sanoi, että älä tee. Ja joista monesta eri paikasta luin, että on noin sata eri tapaa, jolla ne saattavat epäonnistua. Niin silti. Että en mäkään ihan viisas ole. Että jos sä nyt pohdit niiden tekemistä niin lue tämä ja pohdi vielä. Ja sitten jos onnistut tosi hyvin, niin älä hyvä ihminen sitten ainakaan tule tänne ilkkumaan, että tein ja oli ihan helppoja ja kato kuinka kauniita tuli! Koska mulla niistä ei kyllä tullut kauniita. 

Voin tässä kertoa vähän niinkuin varoittavana esimerkkinä miten ne voi mennä pieleen: A) Teet tupla-annoksen taikinaa, jolloin myös paistoaikaa pitää lisätä, mutta et tiedä kuinka paljon. Tarkastelet puutikulla kakun kypsymistä tasaisin väliajoin, kunnes unohdat sen uuniin ihan vaan hetkeks ja sitten joudut silleen pikkasen kuorimaan kakun päälikerrosta roskiin, koska se hieman ”kuivui”. B) Pyörittelet kakkumassasta mielestäsi pienen pieniä palloja (ja tajuat jossain 50 pallon kohdalla, että massaa on ihan liian paljon), jotta ne sitten pysyisivät tikun nokassa. Olet siis lukenut kommentteja joissa liian suuret pallot ovat murtuneet painonsa alla ja olet (muka) viisas ja päätät selättää tämän aloittelijan mokan. Kunnes koitat laittaa pallon tikkuun, mutta nostaessasi tikun pystyyn, pallo valahtaa tikun läpi. Jaahas. C) Laitat pallot hetkeksi jääkaappiin kylmentymään toivoen, että ne sitten pysyisivät paremmin tikun päässä. Kohta huomaat olleesi väärässä. Toisaalta tieto siitä, ettei popseja voi asettaa pystyasentoon helpottaa sitä ongelmaa, ettei tikut pysyneetkään pystyssä sokerissa, niinkuin luulit. Eli eihän sinulla olisi edes ollut mitään mihin ne laittaa. D) Popsien kuorrutus suklaalla. Miten ihmeessä kuvissa se valkosuklaa on valkoista, kun mun versiossa se oli sellaista likaisen keltaista? Ja niin paksua että se jäi klönteiksi massapallon (haha. Automaattinen tekstinkorjaus ehdotti massapsykoosia. En kestä. Jotenkin olis sopinut tuohon fiilikseen) pinnalle. Jollainen sitä olis pitänyt ohentaa, mutta millä? Ei lukenut ohjeessa moisesta, ei. Onneksi tarpeeksi suuri määrä nonparelleja auttoi peittämään edes osan tuherruksistani. E) Esillepano. Koska popseja ei voinut laittaa esille pystyssä, niinkuin olis tarkoitus, niin päätin laittaa ne lappeeltaan lautaselle. Kaunis pyörällä siitä tulikin. Olin oikein tyytyväinen. Ainakin sen hetken, kunnes pragmaattisempi puoliskoni, jota mieheksenikin kutsutaan, kysyi että saakos noita muuten irti tosta lautasesta. Sai. Veitsellä. Että voitte vaan arvailla kuinka kauniita ne sitten olivat. Tämän pohjalta ei tarvitse kyllä pohtia voinko suositella näiden vääntämistä yhdellekään ihmiselle maan päällä. Hyviä niistä kyllä tuli. Ja niitähän on siis todella paljon. Oonko kertonut, että myös usein liioittelen noiden määrien kanssa. Nyt on sit cake pops-massaa pakkasessakin asti. Että tervetuloa vaan meille kylään. Tiedetään mitä kahvin kanssa tarjotaan. 

 Muita (enemmän tai vähemmän pieleen menneitä) tarjoiluja tyttäremme 1-vuotias synttäreillä esitti trendikäs smoothiekakku, pizzamuffinit, popcornit, cocktailpiirakat ja munavoi, pannukakut, lusikkaleivät, hedelmäkupit ja katkarapu-piparjuuritahnaleivät. Kahvi maistui hyvältä, sillä sen keitti ystäväni. Kun hän ilmoitti pääsevänsä juhliin, kysyin heti josko hän voisi myös keittää kahvin. Vastaus tuli nanosekunnissa: ”Kyllä! Tuon myös oman keittimen”.  Kertoo ehkä jotain kahvinkeittotaidoistani. Smoothiekakun väkersin pieniin Piltti-purkkeihin ja koristelin paperinauhalla ja puusydän-napeilla. Näyttivät siis onneksi kivoilta, sillä maku oli ab-jogurtista johtuen ainakin omaan makuun hieman liian hapan. Inhoan siis piimää ja jotenkin se koko kakku maistui musta piimälle. Yök. Cocktailpiirakat onnistuivat erinomaisesti. Ne oli siis sellaisia raakapakasteita. Että kätevä emäntä-pojot jäi kyllä niistä saamatta. Mutta munavoin tein ihan itse! (Vinkkinä muuten: laitetaan aina munavoihin raejuustoa joukkoon, niin saa vähän kevyemmän sekä kaloreiltaan että maultaan). Ja lusikkaleivät oli kanssa ihan loistavia. Ne olikin mummon tekemiä. Siis oikean mummon, ei minkä Saarioisten äidin äidin. 

   

  

Toivon sydämeni pohjasta, että vieraiden mieliin jäi  kuitenkin tarjoilujen sijaan ennemmin se ihanan lämmin fiilis, jonka he toivat mukanaan. Oli melkein (no okei, ihan oikeesti oli) tippa linssissä kun katseli noita meidän ystäväpiirin lapsukaisia leikkimässä yhdessä ja samalla mietti, kuinka paljon meidän juhlat onkaan muutamassa vuodessa muuttuneet. Meteliä on kyllä yhtä paljon. Ja iloa. Millaisia juhlia me tullaankaan tulevina vuosina juhlimaan! Saavat kreisibailut ihan uuden merkityksen sokerihumalassa hilluvien taaperoiden ja kahvia ei niinkään maun kuin määrän vuoksi juovien aikuisten ansiosta. En malta odottaa! 

  

Mainokset

Vauvamatkalla: Ensiaskeleita odotellessa

 Ihmislapset ei oo niinkuin eläinlapset.  Noin niinku periaatteessa.  Jos et tienny. (Jos et oikeesti tienny, niin suosittelisin soittamaan biologian opettajallesi ja kertomaan ettei ehkä kannata rehvastella olevansa mikään kovin kummonen kansankynttilä) Siinä kun vastasyntynyt varsa esim nousee jaloilleen jo muutaman tunnin ikäisenä, passauttaa vauva omia hovinarrejaan, joita myös vanhemmiksi kai jossain kutsutaan, keskimäärin noin vuoden verran ennenkuin hänen korkeutensa päättää laskeutua tavan kansan joukkoon ja ällistyttää alamaisiaan taidoillaan. (Tässä kohtaa kansa hurraa ja taputtaa: On se taitava!)

 Meillä tuo tyyppi pitää meitä vielä kantotuoleinaan ja antaa odottaa ensiaskeleita. Se ei tosin tarkoita sitä, etteikö pikkuneiti pyörremyrsky  liikkuisi. Konttauksesta löytyy sekä ”joo, joo, ihan kohta”-vaihde että ”äkkiä tekemään tihutöitä kun äidin silmä välttää”-turbovaihde. Pelisilmän puutteesta häntä ei ainakaan voi syyttää, sillä nanosekunninkin kuilut vartioinnin pettämisessä saattavat johtaa rappusten valloitukseen tai luvattomaan pesuhuone-ekskursioon. Pitää äidin sopivasti varpaillaan koko ajan. On se hauskaa. (Tähän se sarkastinen ja hieman väsynyt hymähdys) Typy myös seisoo ilman tukea ihan vallan mainiosti ja huojumisesta huolimatta osaa myös laskeutua pehmeästi kuin parhaimpien lomalentojen kapteenit. Humalaiset turistit vyölaukkuineen ja Karjala-lippiksineen vaan puuttuu. Onneks. 

 Koska mä olen mallia nythetikaikkimulleäkkiäniinkuinolisjo, niin halusin ehdottomasti hommata tytölle taaperokärryn. Jos se vaikka vähän auttais tossa kävelyn oppimisessa  Mutta koska olen myös ärsyttävä värinatsi ja neuroottinen värikoordinoija niin  enhän mä kelpuuttanut niitä kaikenmaailman lapsellisen värisiä (eihän ne kärryt sille lapselle ole. Eiku…) ja sisutukseen vaan nyt yhtään sopimattomia kärryjä meille. Ehei. Itsehän ne piti tehdä. Koska onhan tässä nyt ihan liikaa vapaa-aikaa eikä mitään järkevämpääkään tekemistä. Että silleen.

 
Bongasin Tori.fistä halvalla käytetyt Brion taaperokärryt ja ilmoitin kotona että hion niistä maalit pois ja maalaan uusiks. Miehen pitäis vaan purkaa se osiin. Sit sillain sopivasti unohdin aina sen hiomisen tai sit tuli jotain muuta ja hups keikkaa, miehen meni hermot ja se hio sen mun puolesta. Kauheen kätevää. (Tää on myös toiminut kerran vanhemmillani, kun ilmoitin että haluan bataattilaatikkoa jouluna ja teen kyllä itse, mutta kun ei alkanut pehva liikkuun sohvalta niin isä teki sen mun puolesta. Hyvää oli.) Ennenku alatte ilmotteleen johonkin miesten suojeluun eli tekeen misuja (oliskin muuten viime aikojen parisuhdekeskustelujen valossa ihan tarpeellinen instanssi) niin kerron, että kyllä  mä sen sitten maalasin. Ehkä hienoisen panostuksen alla, mutta maalasin kuitenkin. Ja ihan kiva siitä tulikin, vaikka itse sanonkin. (Jos joku muu olis kehunut, niin ei tarttis ite mutta näillä mennään)

Käytin Chalky Vintage Look-maaleja ja näytin kulmille hieman hiomapaperia. Alle kunnon kerros valkoista ja sitten päälle kuivalla sudilla vaaleanpunaista.  Taisin hioakin sitä pintaa vielä vähän lisää. Mitä suurpiirteisemmin tän tekee, sen parempi. Olen maalannut samalla tekniikalla S:lle myös lelulaatikon Legoille. Että ovat sitten samaa sarjaa ja sopivat söpösti huoneen sisustukseen. Kun se huonehan siis tulee aina oleen ihan ku jostain sisustuslehdestä. Tip top ja kaikki tavarat paikoillaan värikoordinoiduissa laatikoissa. Että tervetuloa vaan hermoromahdus, sulle pedataan täällä paikkaa ihan urakalla. Lisäksi olen ”ihastuttanut” kaasojani itsemaalatuilla valokuvakehyksillä, joihin laitoin kuvat meistä häissä. Olen toisella kaasoistani nähnyt tämän kehyksen yöpöydällään. Joko hän oikeasti tykkää siitä tai sitten reppana joutuu aina kaivamaan sen kiireessä esille kun olen tulossa käymään. Oisko yllätysratsian paikka?

   
   
Pysyäkseni taas totuudessa niin tuohon maalaamiseen se mun osuus taas jäi. Mies sen kokos, laitto kunnon gripin (oikean värisen, tietysti) ja kiikutti tytölle käyttöön. Taisi siis itsekin innostua tästä tuunausprojektista. Voisin kuvitella ettei ole viimeinen kulkuväline joka tytölle päätyy hieman muuna kuin vakiona. Että niitä viritettyjä mopoja ja poliisisetien puhutteluja odotellessa. Perustanpa jo jonkinlaisen sakkotilin.

Sillä isäänsä on tuo tuulispää tullut. Painelee kärryllä olohuoneesta eteiseen ja takaisin. Välillä jää jumiin ja pitää auttaa, välillä hyppää itsekin kyytiin seisomaan ja vaatii että työnnetään. Mitä kovempaa, sen parempi. Nyt alkaa osoittaa merkkejä siitä, että haluaisi potkia toisella jalalla lisää vauhtia. Askel on koko ajan vakaampi ja tuntuu, että se voisi ihan koska tahansa ottaa sen ensiaskeleensa. Jos vaan luottaisi. Ja mä katselen vierestä hengitystä pidättäen, että mihin se mun pieni vauva oikein on hävinnyt?!

  

Aviomatkalla: DIY Beach Wedding – ideoita häädekoihin

DIY Beach Wedding hää korsitelu ideoita

Nyt on juhlat juhlittu. Olipahan kinkerit. En oo vieläkään ihan varma oonko tipahtanut takas maan pinnalle niiden jälkeen joten en voi vielä kirjoittaa itse juhlista mitään. Ei voi, ei pysty kun siitä postauksesta tulis vaan jäätävä kehukavalkadi ja omaan (ja koko ydinporukan) selkään taputtelu eikä sellaista hehkutusta jaksais kukaan lukee. Täytyy siis ottaa vähän vielä happee ja keksiä jotain muitakin adjektiiveja ku superhypermagee tai parhaathäätikinä. Tai sit pitää vaan opetella se mikä adjektiivi taas olikaan.

Mennään siis turvallisella DIY-teemalla.  Jos vaikka siitä olis jollekin samanhenkiselle morsmaikulle jotain hyötyä. Jos sulhosi alkaa kyseenalaistamaan häähulluutesi sekä vapaan lattiapinta-alan vähittäisen katoamisen, niin voit sitten tämän avulla vedota siihen, että ”kun ne muutkin!” (Sitäpaitsi, mitä se sulho sillä lattialla muka tekis? Harjoittelis häävalssia vai?) Kunhan se sulho ei tule vihaisena koputtelemaan meidän ovea. Tai toisaalta, sittenhän mä voisin myydä sille mun hääsuunnittelupalveluita ja päästä tekeen tän koko prosessin taas uusiks. Niin, että ei sekään sit haittais! Paitsi jos se on iso ja sillä on nahkaliivit.

Mistäs mun pitikään kirjoittaa… Ai niin. Tästä ne on ranta-teemaiset häät tehty:

Paikkakortit: aitoja meritähtiä Kreikan saaristosta metsästettynä. Ei siis itse sukellettu, vaan tyhjennetty kaikki pienen kylän matkamuistomyymälät. Samalla on pakotettu reppana Giorgio kuuntelemaan tarinaa ah, niin ihanista ja jo nyt lapasesta lähteneistä hääjärjestelyistä. Laittoi varmaan kauppansa oveen lapun ”ei morsiammille”. Oman jännitysmomenttinsa loi se, kun en ollut ihan varma saako meritähtiä tuoda Suomeen. Joko sai tai sit ei vaan jääty kiinni.

mölsä88-011

Hääkarkit: pilttipurkissa hiekkana ruokosokeria, simpukkasuklaita, sokerihelmiä. Kanteen kiva kangas ja paperinaru rusetille. Ei ehkä tarvitse olla ihan niin anaali rusettien kanssa kuin allekirjoittaneen.  Eikä ainakaan kannattais edes haaveilla tekevänsä itse ne suklaat. Kyllä sitä vaan osaa pieni ihminen olla tyhmä. Onneks tulin järkiini ja ostin ne konvehdit.

mölsä88-026

Kaitaliina: makuuhuoneen lattiaremontin ylijäämä laminaattia, jonka miekkonen laittoi sopiviksi palasiksi ja minä sitten tuhrustin kuumaliimapistoolilla köyttä ympärille. (Ja tuhosin yhdet housut) Laudan päällä koristeena orkideoita, tuikkuja ja simpukoita. Simpukoita saa tilattua mm. Ebaysta. Toisaalta, jos haluaa, niiden hakemista voi käyttää tekosyynä lähteä rantalomalle. Siinäpä onkin sitten tullin pojilla ihmettelemistä kun morsmaikun kassista valuu hiekkaa ja läpivalaisussa näyttää siltä kuinomistaja olis seonnut matkamuistomyymälässä. ai niin, niinhän se olikin…

mölsä88-029

mölsä88-030

Kynttilälyhdyt: isoja säilyketölkkejä, joissa pohjalla kvartsihiekkaa ja simpukoita. Kaulassa juuttinarua sekä monessa paikassa toistuva triplatägi, jossa teksti Percect Day 8.8.2015. Tägit stanssattu Big Shot-laitteella. Lopetin laskemasta jossain siinä 500 stanssatun tägin kohdalla. En siinä vaiheessa halunnut edes ajatella olisko niitä saanut jostain valmiina. Ei olis ja kun se ite tekeminen on vaan niiiiiin kivaa… Ellei halua tönkkösuolata ystäviään liiallisella suolakurkkujen syönnillä niinkuin allekirjoittanut, niin tölkkejä saattaa saada esim omasta kantislounasravintolasta. Jälleen yksi hyvä syy olla väleissä kokkien kanssa. Siinä ei häviä koskaan.

mölsä88-248

Vesipullot: vanhoja tequilapulloja, joissa itsetehty etiketti sekä juuttinarua ja tägit. Jos ei itse halua alkoholisoitua niin kannattaa kysyä kantabaarista, jos sieltä sais pulloja. Hyvät tipit auttaa kummasti yhteistyöhalukkuudessa. Ei siis haittaa vaikka olis hyvissä väleissä myös baarimikon kanssa. Siinä voi joskus jotain hävitäkin, mutta siitä harvoin jää muistikuvia.

mölsä88-256

Boolilasit: isoja pilttipurkkeja, joissa turkoosia paperinarua ja tägit sekä paperipilli. Booli on tietenkin turkoosia. Kaikkien helpotukseksi sitä ei kuitenkaan tehty Blue Curacaosta (ei vaikka yhteys kihloihin olisi ollut hauska. Maku ei ole lainkaan hauska) vaan se värjättiin elintarvikevärillä.

mölsä88-216

mölsä88-023

mölsä88-146

Viirit: ikkunoissa on itsetehdyt viirit, joissa pohjana surullisen kuuluisaa kutsujen taustapaperia sekä stanssattuja merihevosia, simpukoita ja meduusoita.

Pöytänumerot: ovatkin kirjaimia, joista muodostuu sana beach. Pahvikirjaimet on päällystetty sillä samalla paperilla ja ne toimivat myöhemmin illasta vaikka kahvipöydän koristeena. Tai jotain. Meillä ne päätyivät DJ-pöydälle. Sopivat siihen hyvin vaikka soitettiinhan siellä muutakin ku rantataloo.

mölsä88-257

Pöytäkartta ja menu: nämä on kirjoitettu liitutaulutussilla vanhoihin ikkunoihin, jotka bongasin kotimme lähellä remontoitavan talon roskikseen vierestä. Vaikka niiden päällä oli lappu ”saa ottaa”, tuntui silti hassulta ajaa autolla vieraan talon roskikseen eteen ja nostaa kamaa takaluukusta sisään.

mölsä88-014

Ruokien nimet buffaan: tulostettu stucco-paperille ja koristeltu. Niinkuin muissakin paperikoristeluissa paperien reunat on ensin vanhennettu ruskealla (walnut stain tai old photo) musteella ja sitten distressattu. Jos tämä oli sinulle hepreaa eikä vois vähempää kiinnostaa, niin hyppää yli. Niin munkin olis varmaan pitänyt, mutta…mölsä88-047

Käsisaippuapullot: täydellisen älytön viimehetken hullutus. Ihan tavallista Bliwin mustikkakäsisaippuaa, josta etiketit on poistettu (jarrulevyjen puhdistusaine toimii mitä erikoisimmista paikoissa) ja sekaan on tungettu simpukoita. Niin teemallista.

Ja sitten se kysymys, joka on kaikkien huulilla: onko tässä mitään järkeä? Vastaus on: ei. Mutta pitääks muka? 

P.S. Juhlapaikan rakentaminen ei sitten ollut ihan muutaman tunnin juttu, vaikka koitin niin itselleni (Lue: kaasoille) valehdella. Tällä videolla se on kuitenkin taitavasti editoitu näyttämään juurikin siltä, helpolta ja nopealta ja siksi se toimiikin hyvin puuhasteluvastaisen miekkosen suostuttelupropagandana: ”Kato ny kuinka helppoa ja nopeaa!”.

Aviomatkalla: Kun mitkään askartelut ei riitä

 Okei, okei. Nyt nostan käteni pystyyn ja myönnän heti kättelyssä: lähti lapasesta. Vaikka eiks se oo suhteellista, mikä on paljon askarteluja ja mikä vähän? Ai ei vai? 

Mullahan alko iso pyörä pyöriä askarteluun suhteen noin nanosekunnin sen jälkeen kun päätettiin mennä naimisiin. Ja virhehän oli myös se, että tämä osui samaan ajalliseen yksikköön kuin lomamme vähiten aktiviteetteja sisältänyt hetki. Viimeiset päivät Curacaolla oli vain ja ainoastaan löhöilyä kun sukellukset oli sukellettu eikö meillä ollut enää edes autoa vuokralla. Eikä meillä ollut kuin yksi kirja, jota yltiöromanttisesti luimme vuorotellen. Virhe. Iiiiiiso virhe. Koska mitäpä muuta mun ylikuumentuneet aivoni pohtivatkaan siinä altaalla maatessa kuin häitä, teemaa, värejä, pukua… Eli siis periaatteessa ei ollut ollenkaan mun vika, että aloin ihan maanisesti suunnittelemaan. Eihän? Ainakin ympäristö tuolla Curacaolla oli hyvinkin virikkeellinen eikä kai mikään ihme, että teemaksi tuli beach ja väreiksi turkoosi ja hiekka. Siitä se ajatus sitten taas lähti.

 Mies paran ahdinkoa askarteluvimman keskellä asumiseen ei muuten varmaan yhtään auttanut se, että häitä suunniteltiin 1,5 vuotta. Päätettiin siinä välissä pyöräyttää yks pieni tytön tyllerö hääkuvia kaunistamaan, joten sain sitten lisäaikaa ideoiden haudutteluun. Ja toteuttamiseen. Koska kyllähän niitä juttuja piti lähtee tekeen heti. Ellei muuten niin ajatuksella ”tehdään mahdollisimman paljon valmiiksi ennen ku vauva syntyy”. Tää tarkoitti siis sitä, että häähärpäkettä ja purkkia ja pussukkaa on kerätty huoneen nurkkiin jo huhtikuusta 2014 asti. (Onneks tää on kohta ohi.)

Korttiaskartelijana kaiken sekopäisyyden alku ja juuri oli tietenkin kutsut. Niitä suunnittelin sellaisella pieteetillä ja raivolla että pelkäsin niille käyvän kuin Sagrada Familialle. Iskin silmäni taustapaperin, jota ei saanut kuin Jenkeistä.  Siis TAUSTApaperiin. Kuinkahan moni on ees huomannut moisen. Joo, mikään muu ei kelvannut. Tilasin ne ekan kerran Ebayn kautta, mutta eihän se nyt mennyt ihan niinku Strömsössä. Piti tulla 3 pakettia, tuli 1. Myyjä ei vastannut viesteihini, Ebay sössötti jotain et olis muka pitänyt palauttaa se yks paketti takas, jotta olisivat voineet maksaa rahat takas ja mä jo suunnittelin maailman luokan sabotointiprojektia tai vähintään some-mielenosoitusta myyjää kohtaan (no niin on mullakin unelma!). Voi ku nää häät on niin rakkauden täyteinen juhla. Onneks Visa tuli apuun ja korvas summan kyselemättä. Ne ei varmaan uskaltaneet. Ehkä niillä on kokemusta morsiamista… 

   

Onneks minä nohevana morsmaikkuna laitoin asialle veljeni. Hän kilttinä poikana kiikutti mulle jenkeistä tarpeellisen määrän oikeita papereita ja projekti pääsi jatkumaan. Muita elintärkeitä materiaaleja on sitten tilattu sieltä mistä halvimmalla on saatu, työtunteja säästelemättä. Harmi ettei tästä makseta palkkaa. Kuljetusfirmojen tyypit on varmaan laittanut meidän osoitteen jo navigaattorin suosikkeihin kun tuntuu että harvasen viikko joku nyssykkä löytää tiensä ovelle. 

 Mutta ihan kaikkea ei ole rahalla ostettu. Ai että tästä mä oon sitten niin fiiliksissäni. Kynttilätölkit, hääkarkkiastiat, boolilasit, kaikki kierrätyslasia. Onpas niin ekologisen hyvä olo. Samaa ei välttämättä voi sanoa ystäväni miehestä, joka on urakalla tyhjentänyt suuria suolakurkkupurkkeja, jotta meillä olisi lyhtyjä. Ei kuulemma enää halua syödä niitä tiettyjä suolakurkkuja (toisaalta, ehkä sen on kiittäminen mua kun on niin hyvin säilynyt ku eiks suola oo säilöntäaine?).  Mutta ihanasti se tsemppas. Niinkuin niin moni muukin. Ystävät keräs kasseittain lasikamaa, mutsi dyykkas lasiroskiksia, mies roudas 120 kg kvartsihiekkaa mun työpaikalta (kun yksi 40kg säkki olis vallan mainiosti riittänyt. Mitä ihmettä mä tälle lopulle teen?) ja antoi mun sohia kuumaliimapistoolilla ihan ilman torumisia, vaikka yhdet housut pilasinkin. 

 Ja Facebookin hääkirppikseltä olen myös tehnyt mahtavia löytöjä. Mulla on koko ajan ollut omituinen fiksaatio siihen että nää on nyt #budgetwedding ja kaikki missä pystyn säästän niin säästän. No, joku järkevämpi vois sanoo, et kaikkein eniten olisin säästänyt jos en olis ollenkaan lähtenyt tällaiseen älyttömään häähömpötykseen mukaan, mennyt vaikka maistraatissa naimisiin ja jättänyt juhlat maksimissaan ravintolaillalliseen. Älä ymmärrä väärin, musta se voi tosiaankin olla jollekin täydellistä. Mut vaikka mä kuinka kiroan välillä kaikki hääexcelini alimpaan helvetin esikartanoon ja mietin onks tässä mitään järkee, niin hei, olisitteko muka odottaneet multa jotain muuta ku älytöntä askarteluhömpötystä? 

Nyt mä toivon vaan että ne häät tulis pian. Ihan vaan senkin takia etten keksi enää mitään uutta askarreltavaa. Kuten esim käsisaippuapullojen koristelua. Eiku odota, senhän mä jo teinkin.  

 

Aviomatkalla: Miten tässä näin kävi? Musta tulee vaimo!

Huh huh. Palasin kotiin polttareistani viikko sitten, mutta en taida ihan vielä olla valmis kirjoittamaan niistä. Vieläkin puhalluttaa. Ja naurattaa. Varsinkin naurattaa. Niin siistiä. Ei hitto mitä tyyppejä.

 Mutta aloitetaan alusta. Musta on siis tulossa vaimo. Vastoin isäni odotuksia ja pahimpia painajaisia, olen löytänyt miehen joka haluaa sanoa papin edessä tahdon ja sitä myöden lupaa talsia vieressä myös ne vastamäet. Tosin tuon miehen tuntien se löytää jostain auton (jossa on varmaan ratti väärällä puolella) jolla ne ylämäet taitetaan. Vauhdilla. No, samapa tuo, kunhan mennään yhtä matkaa. Ja kunhan se hyväksyy sen, että jatkossa löytyy mitä ihmeellisempiä asioita, jotka on kirjoitettu ”sillä pienellä präntillä sinne avioliitto-papereihin, jotka silloin elokuussa 2015 pahaa aavistamatta menit allekirjoittamaan”. 

Muutama vuosi (lue seitsemän) sitten lääkäri pyysi minut vastaanotollensa kutsumalla minua rouvaksi ja minä mielestäni lohkaisin hyvänkin vitsin (tapahtuu yllättävän usein) sanoessani että ihan neiti-ihmisiä vielä ollaan, kun en ole vielä saanut ketään huijattua kanssani naimisiin. Lääkäri ei ilmeellään osoittanut pitävänsä vitsiäni mitenkään hauskana (tapahtuu vielä useammin). Voin rehellisesti sanoa, että tuolloin en olisi uskonut, että koskaan edes menen naimisiin. Mutta niin sitä vaan mieli muuttuu. Onneksi on nainen, niin se on ihan sallittua. Toisaalta, samahan se nyt on naimisiinmenoon mennä. Kun on yhteinen lapsi, niin ei tuo mies minusta eroonkaan pääse. Mitä sitä siis enää jarruttamaan, kun ojassa ollaan joka tapauksessa. Kaasu pohjaan vaan ja crash, boom, bang! (Ja sitten toivotaan etten joudu nukkumaan autossani) (Nyt menee levottomaksi, tajuukohan tota enää kukaan?)

Mutta hääthän ne nyt on tulossa. Ja ne teistä, jotka joko tuntevat minut IRL (how pissis is this?) tai jotka ovat lukeneet blogiani kauemmin, tietävät mitä tällaisesta mahdollisuudesta seuraa. Lapasesta lähtö. Isosti. Luojan kiitos me päädyttiin pitämään pienet ystävähäät, pienellä budjetilla ja rennolla otteella. Muutenhan olisin voinut ottaa lopputilin töistä ja organisoida Kate&William tasoiset bakkanaalit. Nyt on tulossa sentään vaan rennommat Sofia&Carl Phillip-henkiset bileet. (Tähän väliin sarkastista naurua). 

 Me mentiin kihloihin yli vuosi sitten aivan mahtavan sukellusreissun päätteeksi Curacaolla. Aktiiviloman kolme viimeistä päivää kului ilman sukelluksia, ilman autoa, yhtä yhteistä kirjaa vuoronperään lukien. Eli mulla oli paljon vapaa-aikaa. Big mistake! HUGE! Mitäpä muutakaan mä tein, kuin aloin pohtimaan häiden teemaa, teemavärejä, hääpukua ja, kyllä, askarteluja. Voi Juhis parkaa. Siitä asti se on säännöllisin väliajoin joutunut nanosekunnissa antamaan mielipiteensä hääteemaisiin kysymyksiin, jotka on esitetty niin, että puolet keskustelusta on käyty vain mun pään sisällä. No tietääpähän mihin on ryhtymässä. Ehkä. Ei, ei se oikeesti tiedä.

  

Vauvamatkalla: Päiväunia ja ompeluhommia

IMG_1856
(Päiväuni ajalta ennen vauvan syntymää)
Äitiyslaatikko vauvan sänkynä? Täytyy myöntää, että aluksi se kuulosti jotenkin oudolta. Ajattelin että, enhän mä nyt omaa lastani laita pahvilaatikkoon nukkumaan. Onhan meillä tuo pinnasänky! No, kun päivät kotona ennen vauvan syntymää alkoivat tuntua pitkiltä ja puuhastelulistat lyhenivät, aloin pohtimaan että josko sittenkin? Josko se olisikin ihan hyvä paikka vauvan nukkua vaikka päikkäreitä?

Mutta kun se laatikko oli mun mielestä ruma. Tai ei nyt ruma, mutta ei se kyllä sovi meidän olkkariin. Siis ihan väärän värinen. Menee feng shuit ihan poskelleen. Niin että pitäähän sitä nyt vähän tuunaa. Ihan vähän vaan…

IMG_1850
Päällystin laatikon makuuhuoneen remontista ylijääneellä pilkku-tapetilla ja ompelin vanhasta lakanasta pussin laatikon päälle pujotettavaksi. Mittasin palaset laatikon mukaan lisäten 1,5cm saumanvarat sekä yläreunaan noin 10-15cm käännettä varten. Pussi siis pujotetaan laatikon reunojen yli, jolloin se pysyy paikoillaan, mutta on helposti ostettavissa pois esim pesua varten. (Olen ylpeä siitä, että osasin varautua pukluja varten. Ensimmäiset tulivat noin minuutin käytön jälkeen). Lisäksi laitoin laatikon sisäreunoihin vielä vähän levyvanua, lakanan reunaan hieman pitsiä ja voilaa! söpö pieni päikkäriboksi oli syntynyt!

IMG_1853
Miehen mielestä vauva olis ihan hyvin voinut nukkua myös sohvalla. Miehet… 😉

(Herääminen todellisuuteen vauvan synnyttyä)
No, olisihan se pitänyt arvata. Vauva on todellakin isin tyttö kun tässäkin asiassa pitää olla samaa mieltä. Ei kelvannut laatikko sängyksi meidän prinsessalle. Tai muutaman kerran sain sen siihen nukkumaan niin että just ja just saatiin kuva otettua, mutta jotenkin tuntuu tuo sohva olevan vaan paljon parempi paikka koisia päikkäreitä. Tai sitten syli. Eli meillä on nyt sitten olohuoneessa sisutukseen kauniisti sointuva, öö, lelulaatikko?

IMG_1951

Personal Punisherin sallitut herkut

Aamupala

Yleensä kun aloittaa jonkun kuurin, niin ensimmäisenä tulee mieleen jäätävän tiukka dieetti ja totaalikieltäytyminen kaikista herkuista. Sitten kun on sen muutaman viikon kärvistellyt ja vihdoin mahtuu siihen täydelliseen mekkoon, voikin heittää koko leikin läskiks ja oksennukseen asti ahtaa sisäänsä kaikki ne herkut, jotka laihiksella jäi syömättä. Joskus olen miettinyt onko nautittujen herkkujen määrä jotenkin vakio? Samaan aikaan, kun toisella kädellä lappaa suklaata suuhun, miettii että onko tässä mitään järkeä? Eihän siinä ole.

Kokeilin muuten hetken sitä kuuluisaa 2/5-diettiä. Täydellisen epäsopiva ainakin itselleni. Muutaman päivän mietit vaan sitä, mitä kaikkea syöt kun on ne ”vapaat” päivät. Söin jopa sellaisia herkkuja, joita en tavallisesti syö, kun kerran ajatus oli että nyt saa syödä. Aivan järkyttävää. Muutenkin tuntuu siltä että kaiken maailman kaalikeitto- ja lentoemäntädieetit (syödäänkö siinä siis lentoemäntiä?) on sellaisia vippaskonsteja, joilla ei ole loppu viimein mitään hyviä vaikutuksia. Ei sovi mulle.

Siksi olenkin halunnut tehdä pikku hiljaa muutoksia ruokavaliossa. Sellaisia muutoksia joiden kanssa voin elää. Ja nauttia elämästä.

Muutama vuosi sitten katsottiin Kanervan a.k.a Personal Punisherin kanssa hieman tuota mun ruokavalioo ja silloin päätettiin, että kuukauden verran syön tiukan terveellisesti ja jätän hiilarit minimiin. Kuukausi venyi kolmeksi, mutta hiipui lähes tavanomaiseen ruokavalioon lomien mukana. Lähes. Siitäkin ihmiskokeilusta jäi jälkeen muutamia järkeviä valintoja.

Tällä kertaa tavoitteena oli hienosäätää ruokavalintoja ja etsiä hyviä vaihtiksia arkiruuille, mutta -nyt tarkkana- myös sallia herkuttelu! Kanerva on postaillut mulle jos jonkinlaista herkkureseptiä, joista yksi oli todellisenkin makean himoisen hiiren sokerihampaan kolotuksen parantava Snickers-jäätelö. Ohje löytyy esim Torkkuja ja nokkosia-blogista. Täytyy myöntää, että vaikka olenkin aikamoinen herkkuhiiri ja muutama vuosi sitten pystyin vaivatta tuhoamaan maitosuklaalevyn yhdeltä istumalta, niin tumman suklaan makuun päästyäni, on ehkä oma sokerihammas hieman hellittänyt ja kilon sijaan suklaata riittää enää rivi. Kerrallaan. Sitten vähän ajan päästä voi ottaa toisen. Siksi ehkä tää Snickers-jäätelö on aavistuksen liian makea mulle. Enpä olis uskonut. Ehkä pitää koittaa sitä tuolla raakasuklaalla ens kerran. Tai sitten laiskana otan vaan lusikallisen maapähkinävoita ja banaanin.

Lehtikaalisipsit

Suolaisen ystäville listalla olis vaikka lehtikaalisipsejä. Ohjeen googlasin täältä internetin ihmeellisestä maailmasta. Taidan vielä hieman harjoitella maustamista. Hyppysellinen chiliä tarkoittaa tuolla meidän autenttisella chilillä ehkä aavistuksen eriä kuin jollain jauheversiolla. Huh! Ehkä seuraava satsi olis syömiskelpoista.

Kanervan hehkuttamaa siemenleipää pitää vielä kokeilla. Siinä voisi olla vastaus leivän kaipuuseen. Tosin täytyy sanoa, että vatsa on kiittänyt vehnäleivästä luopujaa. En mene yksityiskohtiin. Koita itse, niin tajuat.

Seuraavaks pitää unohtaa ruoka hetkeks, sillä rasvanäpeillä ei voi käydä askarteleen eikä vastavalmistuneille voi selittää korttien ruokatahroja sillä, et ”kuule ku se on tositosi terveellistä”.

Butterfly Effect Unique Card Designs