Morjens! Me muutetaan!

644A0046Nyt on päässyt käymään sillä tavalla, että jonkun mielestä me tarvittiin vähän uusia näkymiä ja uutta pohjaa jalkojemme alle. Jonkun mielestä on ollut hauskaa lukea näitä meidän juttuja ja joku oli sitä mieltä, että meidän pitäis muuttaa.

Meillä tarkoitan tätä blogia ja jollain Vauva-lehden toimituspäällikköä! Kun on koko lukioajan saanut kuulla omalta äidinkielen opettajalta olevansa jokseenkin keskinkertainen kirjoittaja niin voitte kuvitella miten hellii itsetuntoa saada tällaista palautetta alan ammattilaiselta. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei olis ehkä kannattanut ottaa niitä äikän maikan juttuja ihan niin vakavissaan. Se kun näki meidät oppilaat kuulemma väreinä (mä olin myrkynvihreä, kiva juttu), piti täysin validina opetusmetodina kivien koskettelua (siis kyseessä yhä edelleen äidinkielen ope) ja kokeili itsekin sekä lintsausta että näpistelyä ”kun kaikkihan sitä tekee”. Olisin siis saattanut tässä välissä kirjoittaa muutakin kuin sen gradun, jota kukaan ei varmaan ole lukenut kannesta kanteen. En edes minä itse.

No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja nyt siis musta tulee ihan oikea bloggari kun siirryn vauva.fi-sivustolle. Voinko mä siis nyt alkaa käyttään kaikki to-del-la omituisia vaatteita ja kutsua sitä muodin tulevaisuudeksi? Voinko mä nyt siis alkaa baarissa pyytään ilmaisia juomia koska ”eks sä tiedä kuka mä oon?”? Jos mä siis kävisin yhä muissakin baareissa ku maitobaarissa. Ja sielläkin töissä. Ja voinks mä nyt sanoo, että mun juttuja lukee kohta ehkä muutkin ku ystävät? Ja äiti ja anoppi, jotka on jo valjastettu jakamaan kaiken mitä mä kirjoitan nettiin. Siis kaiken.

Jatkathan säkin silti mun juttujen lukemista? Jookos kookos? Lupaan jatkaa samaa täydellisen luokatonta linjaa sekä kirjoitusten tason että aihealueiden kanssa. Ja jos sä luulet, että käydessäsi vauva.fi-sivustolla muutaman kerran viikossa susta aletaan levittään huhuja joko tulevana möhömahana tai sisällöllisesti arveluttavien mutta silti ah, niin viihdyttävien keskustelujen trollaajana, niin voin opettaa sulle miten selaushistoria tyhjennetään.

Jatkossa siis uusi osoitteeni on www.vauva.fi/mirvan_menomatkat. Tämän uutisen aiheuttaman alkujärkytyksen häiventämiseen suosittelen lukemaan ensimmäisen postaukseni vauva.fille. Tehdään tämä nyt helpoksi. Klikkaa tästä. Siis tuosta ”tästä”-sanasta. Ei siitä vaan siitä aiemmasta. Joka on eri värillä. *huokaus* toivotonta 😉

❤ Mirva

IMG_5360

 

 

 

Mainokset

Muistomatkalla: Kuka minua inspiroi?

Hetki sitten vastaanottamani Liebster Awardin (siis mitä? Etkö muka oo vielä kuullut, että mä oon nykyään palkittu bloggaaja?!) kupletin juoneen kuului vastata palkinnon myöntäneen bloggarin yhteentoista kysymykseen. Viimeinen niistä oli kysymys minua inspiroineista ihmisistä (inspiroineista on hassu sana. Piti tarkistaa moneen kertaan että menikö oikein. Luultavasti ei). Ainoa oikea ihminen (joo, en pidä sitä urpoa, joka mussutti mulle Kaivon tiskillä, oikeana ihmisenä vaan lähinnä hahmona. Niinku sarjakuvahahmona) jonka mainitsin oli ala-asteen opettajani Eira. En tiedä mistä alitajunnan syövereistä tuo maaginen ihminen ponnahti tietoisuuteeni, mutta siinä se kuva nyt on: hersyvästi naurava, ihana ja lämmin opettaja, joka oli niin monella tapaa vaan ihan kaikkein paras.

Eira käsitteli meitä kuin silkkihansikkailla. Ei lellinyt (ainakaan meidän mielestä), mutta kohteli kuin oltais vanhempia ja viisaampia ja kuin muka tiedettäis mitä halutaan. Kerran meillä oli sijainen. Sellainen vanhempi rouva. Ehkä hieman höppänä. Se ei antanut meidän laittaa luokassa valoja itse päälle ettei saatais sähköiskua. Siellä me sit istuttiin pimeessä luokassa. Eira kysyi jälkeenpäin meidän mielipidettä tuosta sijaisesta. Kerrottiin sit aika rehellisesti. Eira kunnioitti mielipidettämme eikä tuota sijaista enää nähty meidän luokassa.

Seuraavalla kerralla tosin istuttiin pimeässä luokassa ihan tarkoituksella. Oltiin koko luokan kanssa päätetty tehdä Eiralle pieni jekku. Valot pois ja kaikki pulpettien alle piiloon. Jekku onnistui oikeinkin hyvin, koska luokkaanhan tuli Eiran kanssa rehtori jonkun koulutarkastajan kanssa. Siinä oli Eiralla pokassa pitelemistä, kun se yritti torua meitä. Mutta oikeasti sitä nauratti.

Mutta miten Eira sitten on mua inspiroinut? Ensinhän mä luulin, että se vaikutti mun ammatinvalintaan. Luulin siis vakaasti ala-asteelta asti, että musta tulee opettaja. Sellainen ihana niinku Eira. (Missäköhän aineissa mä oon ollut) Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, niin nämä haaveet romuttuivat todellisuuden iskiessä. Ei musta ollut siihen, että olisin ollut äiti, sairaanhoitaja, sirkuspelle, poliisi, ystävä, kirjastontäti ja tikkataulu. Kaikkea muuta ku opettaja. Yläasteella sijaisuudet meni jo paremmin, vaikka lauseenrakenteihin kuuluikin fraasit: ”Jaakko, voisitko olla ruuvaamatta sitä pulpetinkantta irti. Joo, on hieno Leatherman, mutta silti.” ja ”Jaakko, ne rullaverhot ei kestä sun roikkumista.” Joo, Jaakko oli ehtiväinen kaveri. Mutta ei sekään (siis ammatti) ollut mua varten.

Loppujen lopuks Eira tais inspiroida mua siinä, millainen haluan isona olla. Ja äitinä. Haluan lukea lapselle ääneen Mio poikani Mion, Ronja Ryövärin Tyttären ja Veljeni Leijonamielen samalla kun hän piirtää mitä mieleen juolahtaa. Riippumatta siitä onko ihmishahmon mittasuhteet oikein tai onko se edes tunnistettavissa ihmiseksi. Haluan palkita hänet liitulakuilla aina kun kaikki läksyt on tehty. Haluan kasvattaa lapsen, joka uskoo itseensä ja kykyynsä tehdä ihan mitä haluaa. Lapsen, joka on ylpeä siitä että kutoo hirveän väriset punavihreät villasukat kun kaikki muut valitsevat pastellisävyjä. Lapsen, joka huomatessaan että ei todellakaan halua tehdä sitä, mistä on puolen elämää puhunut, osaa etsiä uusia mahdollisuuksia. (Kyllä, 10 vuotta yökerhoissa ja ravintoloissa lasketaan uudeksi mahdollisuudeksi, ei todellisuuden pakoiluksi) Ja tyylikkäästi unohtaa sen, kuinka on näsäviisaasti on aikoinaan sivuuttanut kaikki opon järjenpuhumisyritykset (onko se yhdyssana?).

Että kiitos vaan Eira, missä ikinä lienetkin. Vaikka mulla ei enää olekaan niitä liikennevalosukkia, niin teen yhä asioita niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Joskus jopa kudon. Vaikkakin pastellisävyissä.

Blogimatkalla: Mikä ihmeen Liebster Award?

 Sain edelliseen postaukseeni kommentin Mama Mammutti blogin kirjoittajalta, että Bing, sinut on haastettu. Kiitos kiitos. Okei, no mihin? No, johonkin Liebster Award juttuun. Ei ollut kyllä moisesta hajuakaan, mutta lievästi narsistisena persoonana halusin ehdottomasti tämän palkinnon koska onhan se nyt vaan hienoa. Siis niinku saada blogista joku palkinto. Googlailin hieman asiaa ja mitä Google ei tiedä, sitä ei tarvitse tietää. Kyseessä on vähän niinku kiertokirje, jota bloggarit lähettää toisilleen. Ajatus on tietenkin kaunis, halutaan nostaa omasta mielestä hyviä blogeja muidenkin tietoisuuteen ja siten saada  niille lisää lukijoita. Eihän tämä nyt mikään blogien Oscar ole, mutta jostainhan se on aloitettava. (Sitäpaitsi muistan teini-iästä näistä kiertokirjeistä sen, että jos katkaiset ketjun niin jotain ihan hirveen kamalan kauheeta tapahtuu. Tai ainakin se poika johon olet salaa ihastunut, ei koskaan katsokaan suuhun päin. Sillähän ei ollut mitään tekemistä asian kanssa että sä et koskaan vahingossakaan kertonut sille että olit ihastunut. Ei.) (Heti perään muistan sanoa tolle miehelle, joka muutama viikko sitten papin edessä sanoi tahdon, että hei, mä oon suhun vähän ihastunut. Vastaus oli et ai.)

Eli pidemmittä höpinöittä (niinku siitähän mä oon ihan tunnettu)
Haasteen ohjeet:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkkaa hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Ja sitten avataan salaisuuksien Pandoran boksi. Näitä asioita Mama Mammutti halus tietää:  

1. Milloin aloitit bloggaamisen ja miksi?

-2013 lähdettiin unelmien sukellusretkelle Curacaolle ja Bonairelle. Piti kirjoitella vaan vähän kuulumisia ystäville matkapäiväkirjan muodossa, mutta kun vihjasin etten ihan joka päivä ehkä kirjoittaisikaan, niin siitä nousi sellainen haloo enkä sitten halunnut pilata ystävän aamukahvihetkiä. Taikuri itsekin oli yllättynyt siitä miten hauskaa kirjoittaminen oli, ei niillä lukijoilla niin väliä (eipä!). Ton jälkeen matkablogi on hieman laajentunut käsittelemään kaikenlaisia elämän matkoja, ehkä aavistuksen sarkastisella otteella. Ihan hippasen vaan. Pääsääntöisesti olen kyllä ihan vakavissani.    

  
 2. Missä asioissa koet olevasi ”tiukkis”?

Pyykit. Niissä mä olen ihan anaali. Mies ei saa koskea niihin koska mä haluan nostaa ne oikein. Niiden pitää olla oikein ravisteltuja ja oikein järjestettyjä siihen kuivaustelineelle. Niinku sukkaparit vierekkäin ja tietyt pyykit tietyssä kohdassa telinettä. Ei niinku mitään järkeä, mutta mielenterveys ei anna periksi tehdä toisin. 

3. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? (Perustele!)

Tiikeri. Koska se on maailmankaikkeuden kaunein ja rohkein. Ja melko harvinainen. 

4. Luettele neljä asiaa, joita teet mieluiten lomalla rentoutuaksesi.

Sukellan (kunhan vesi on lämmintä), luen (jotain jännäriä) syön (paljon herkkuja) ja juon (viiniä. Tai Aperol Spritziä. Välillä myös vettä. Ellei muuten niin jääpalojen muodossa). Kaikki tämä auringossa. Ah, mikä matkakuume iski. Pitäkää mut kaukana kaikista matkanvaraus-aplikaatioista!  

 5. Mikä on lempivuodenaikasi? Miksi?

Syksy. Hyvän kesän jälkeen. Sellainen intiaanikesä-syksy. Kaunis ja värikäs. Pimeät illat, kynttilät ja villasukat. Punaviini. Ja sit tietenkin se fakta et mulla on synttärit. Eli saan lahjoja. Ehkä. Vink vink. 

6. Mikä on ärsyttävin luonteenpiirteesi?

Niin luinko sä ton pyykki-kohdan? Kyllä ton pitäis jo riittää? Ai ei vai? No kuinka monta pitää mainita? Sarkasmi, huonot vitsit, kärsimättömyys ja siihen liittyvä hötkyily ja stressaaminen, pikkutarkkuus täysin yhdentekevistä asioista. Riittääkö?

7. Minkä uuden harrastuksen aloittaisit, mikäli ajankäyttö ja raha ei olisi esteenä?

Tää onkin vaikee. Mä teen jo kaikkee sitä mitä haluisinkin mutta liian harvoin. Jos olis aikaa ja rahaa niin matkustelisin, sukeltaisin, shoppailisin, sisustaisin, söisin hyvin ja kirjoittaisin siitä työkseni. 

Ehkä voisin koittaa surffausta. Olisin siinä luultavasti ihan yhtä huono ku Flow ridessakin, mutta olisinpahan kokeillut. Toisaalta vois olla kans kiva opetella valokuvaan, mutta eiköhän yks kuvaaja perheessä oo joku maksimi. Haluisin myös osata laulaa, mutta siihen ei vissiin raha auta. Vai onkohan jo keksitty joku laulutaitoleikkaus? Toisaalta, aina on autotune… 


8. Millainen on unelmakotisi?

Valoisa, avara, vaalea. Ja jossain lämpimässä maassa. Rannalla. Josta pääsisi suoraan sukeltaan. (Kauhea kuume!) Sellainen, jossa on iso ruokapöytä, aurinkoinen puutarha (jonka joku toinen hoitaa) ja infinity pool. Monta vierashuonetta ja jääkaappi, joka tekee jääpaloja. Ja viinikaappi! Iso walk In Closet. Toisaalta millään noista ei oo oikeesti väliä. Kunhan siellä on noi mun tyypit. No okei, viinikaappi olis silti kiva. 

9. Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi? Onko se toteutunut?

Musta piti tulla opettaja. Hain Turun OKL:een enkä (onneksi) päässyt. Tein vuoden sijaisuuksia. Yläaste oli ihan jees. En edes onnistunut pilaamaan selvää ministeriainesta Sanni Grahnissa (joku voi olla toista mieltä), mutta lopullisesti tajusin ettei musta ole kansankynttiläksi, kun oppilas kertoi, että ”Opettaja, opettaja! Kalle sanoi mua Kalkkunaksi!”  En kokenut, että edes yliopisto olisi voinut valmistaa mut vastaamaan tuohon kysymykseen rakentavasti. Siksi menin baariin töihin. Niille ei tarvinnut vastata rakentavasti. 

10. Mistä haaveilet tänään?

Häämatkasta. Mies yrittää toppuutella. Ja ihan kyllä ymmärrän miksi. Ei oo koskaan jäänyt vain haaveilun asteelle.  
11. Nimeä kolme henkilöä (todellista tai fiktiivistä, omasta elämästä tai julkisuudesta) joiden koet inspiroineen sinua.

Horatio. Ala-asteen opettaja Eira. Se keski-ikäinen miesasiakas Kaivolla, joka mussutti mulle ettei mulla oo mitään saumaa kertoo hänelle siitä mitä Suomen laki sanoo velaksi myymisestä ennenku olen matkustellut yhtä paljon ku hän. No nyt on saumaa muutamien sukkahousujen verran.

No niin. Sitten voikin laittaa hyvän kiertämään ja laittaa muut blogaajat paljastamaan itsestään jotain. Ei ei ei ei. Ei alastonkuvia. 

  1. Jos elämäsi olisi valokuva, niin millainen kuva olisi? 
  2. Mistä aiheesta et haluaisi kirjoittaa blogiisi? Miksi?
  3. Jos ei tarvitsisi välittää elämän realiteeteissa niin mitä haluaisit tehdä työksesi?
  4. Mikä on blogissasi upeinta?
  5. Mikä on paras matka, jonka olet tehnyt?
  6. Mikä sinua ärsyttää muissa? 
  7. Jos saisit aloittaa alusta, niin minkä mokan tekisit toistekin?
  8. Jos järjestäisit isot bileet, mikä olisi teema?
  9. Miten miehen saa vieroitettua älypuhelimesta?
  10. Mikä on se salainen reseptisi, jonka kaivat esille, kun pitää todella tehdä vaikutus vieraisiin? Ei, nyt en tarkoittanut V-reseptiä vaan RUOKAreseptiä.
  11. Miten tapasit parhaan ystäväsi?

Piinapenkkiin haastan:

Eipä ole sitten hajuakaan siitä kuinka paljon näillä on lukijoita. Luultavasti enemmän kuin se 200. Mutta haluan silti antaa heille omasta puolestani Liebster Awardin koska mä voin! Että siitä sit vaan hyvä kiertään…