Vauvamatkalla: Koukussa ja pahasti

Olen nyt jo hetken aikaa miettinyt liittyväni ASA:n jäseneksi. Paljon coolimpaahan se olis, jos se tarkoittaisi Asan faniklubia (linkki tarkoitettu kalkkiksille), mutta karu (vaikkakin samalla makea) totuus on se, että olen koukussa. Armottomasti koukussa. Hei olen Mirva, olen sokeriaddikti. (Miksköhän noiden ryhmien nimi on aina anonyymit nejane? Kun kuitenkin aina esittelevät itsensä omalla nimellä. Ei kato kannattais käyttää sivistyssanoja, jos ei tajuu niiden merkitystä. Noloa.)

  

Mirvan Menomatkat, ice cream, god daughter, baby, summer, like candy from a baby

Vastoin ensivaikutelmaa, en ole varastamassa kummityttöni jäätelöä. En ainakaan myönnä.


Haluan kuitenkin jakaa tarinani kanssanne. Jos siitä vaikka olisi hyötyä. Jos käymäni matka auttaisi jotain teistä välttämään tekemäni virheet.  Saatat nyt sanoa, että ei noin minulle voi käydä. En minä ole noin heikko. Kyllä minä tiedän rajani. Niin minäkin luulin. (Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en luullut. Tämäkin on vain yksi tekosyy lisää. Mutta kuulostaa jotenkin ylväämmältä. Kun myöntää virheensä. Minä en oikeasti myönnä mitään.)

No, totuus on kuitenkin se, että tämä valkoinen huume koukuttaa. Sillain ettet ollut edes tajunnut olevasi jo koukussa ja etsiväsi vain syitä, joiden vuoksi sinun on nyt vaan ihan pakko saada herkkuja. Esimerkkinä raskaus. Raskauden alussa sitä antaa luvan syödä mitä vaan tekosyinä ”ei ole väliä, kun lihoo kuitenkin”, ”pudotan sitten kun vauva on syntynyt”, ”täytyy syödä mitä vaan mikä pysyy sisällä”, ”kun on tää pahoivointi ja kaikkee”. Sitten sitä tunkee suuhunsa mitä vaan herkkuja niinkuin viimistä päivää. Teki mieli tai ei. Vähän ajan päästä ei ole enää väliä, mitä syö, kunhan siinä on suklaata. Ja paljon.

 Mirvan Menomatkat, Halloween, spiderweb, cake, chocolate cheesecake  

Mirvan Menomatkat, halloween, cupcake, skeletonSitten vauva syntyy. Loppuuko herkkujen himo siihen? No ei, eipä se lopu. Pahenee vaan. Ja sitten tulee uudet tekosyyt: mä kato imetän niin pitää syödä hyvin että tulee maitoa. Hyvin? Hyvin!? Joo, se ei ehkä jonkun Hanna Partasen mukaan tarkoita ihan sitä samaa että kun syö paljon. Paketillinen keksejä tai levyllinen suklaata ei ole maidontuotannolle kuulemma ihan välttämätöntä. (Näin mulle ainakin väitti joku joka mukamas tiesi asiasta jotain. Joku lääkäri. Mikä valelääkäri lie ollut. Mä en uskonut enkä siis viitsinyt riskeeraa kaikkee vaan jonkun huuhaatohtorin henkilökohtaisen ja lievästi angstisen mielipiteen vuoksi.)

Mirvan Menomatkat, lime-valkosuklaajuustokakku, ristiäiset, häät, juhlat, synttärit, helppo juustokakku

Mustahan on tässä viime kuukausien aikana kuoriutunut oikea leipuri Hiiva. En ehkä asu Kumputiellä, mutta viimeisen vuoden aikana kotikeittiössä on paistunut enemmän herkkuja kuin ehkä viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Korvapuusteja (piti olla vierasvaraa, mutta yksikään vieras ei ehtinyt kylään kun ne oli jo syöty), Red Velvet kuppikakkuja, valkosuklaa-limejuustokakkua, Trendikästä salmiakki-juustokakkua (näytti hyvältä, mutta maku ja koostumus oudohko), pannukakkua (voita voi sittenkin olla liikaa), kakkua. Lähinnä kaikkea makeeta ja suklaista. Ähky on ollut vieraanamme usein. Liian usein.

Mirvan Menomatkat, Red velvet cupcake, christening, birthday, baking

Lopulta sitä on pakko katsoa ongelmaa syvälle silmiin. Ja miten kauniit suklaan ruskeat silmät ne ovatkaan. Ehkä hieman pähkinää joukossa. Ja ihan pikkasen krokanttia. Tai toffeeta. (Apua!) Tälle pitää tehdä jotain. Ja äkkiä! Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että asiasta on tullut ongelma, kun viimeisen viikon, joka kerta kun mies on kysynyt tarviiko kaupasta jotain, on huuliltani lipsahtanut alle nanosekunnin ”suklaata” vaikka oikea vastaus olis ollut ”vauvanruokaa”. Jotain pitää tehdä. Mutta mitä?

Nannakin aloitti sokerilakon. Sen blogissa oli kauheesti hyviä pointteja miks munkin pitäis. (Siis ei se niitä pointteja nyt henkilökohtaisesti mulle kirjottanut. Hassu. En mä sitä tunne. Ja vaikka tuntisinkin niin olishan se vähän turhan läpinäkyvää namedroppailua.) Kauneus ja terveys ja hyvinvointi ja kaikkee muuta hienoo. Mutku… Olisko se niinku lopetettava kerralla kokonaan? Vai toimisko vaan vähentäminen? Tai karkkipäivä?

 Mirvan Menomatkat, glögi, pipari, homejuusto, suklaa, manteli, pipariklubiTaitaa vaatia aika paljon motivaatiota moinen. Oma on vähintäänkin kyseenalainen. Olisko sulla jotain hyvää vinkkiä miten sen löytäis? Auttaako Google Maps? 

Nim. Nytkin tekee mieli suklaata ja jos sitä olis, niin söisin salamana. Hengittämättä.

Mirvan Menomatkat, party, fruits, excotic, sunner, ideas for party food, fresh

utopiaa…

Vauvamatkalla: Odottavan aika on pitkä. Todella pitkä!

IMG_1909-0
RV 39+0
Viimeinen viikko alkaa. Saattaa tosin olla toiveajattelua. Toisaalta vauva saattaa tulla milloin vaan. Toisaalta olen ihan valmis. Toisaalta… Jännittää.
Parasta pitää itsensä kiireisenä. Salille jumppaamaan. Hoitamaan selkää ja päätä. Huomaan miten jotkut salaa tuijottaa mahaa. Tekis mieli sanoa, ettei se ihan tähän synny, ei tarvii pelätä. Itse katson kateellisena kun tytöt tekee syväkyykkyä ja askelkyykkyä.
Täydet energiat päällä. Raahataan makuuhuoneen vanha keinutuoli autotalliin. Hion siitä lakat pois, mies tutkii istuinta ja selkänojaa, purkaa verhoiluja. Uusi projekti työn alla ja siitä on hyvä fiilis. On hyödyllinen olo. Illalla vielä ensimmäinen kerros maalia pintaan.
Illalla ei meinaa saada unta. Käyn ylikierroksilla.

RV 39+1
Herään neljältä. Supistaa ja ahdistaa. Kroppa on sitä mieltä että 4 tuntia unta riittää. Aivot ei ole samaa mieltä. Raahaudun sohvalle ja avaan aamuTV:n. Katsooko tätä paskaa joku?
Pakko saada ajatukset johonkin muuhun kuin odotukseen. Pakko tehdä jotain järkevää.
Kauppareissu. Bauhaus toiseen kertaan kahden päivän sisällä. Eurokangas ehkä viidenteen kertaan kuukauden sisällä. Ruokakauppa. Kotiin päästyäni kaikki mehut on puristettu. Onneks mies suosittelee päikkäreitä.
Keinutuolin maalausta. Siitä tulee hieno. Kelpaa sitten keinutella vauva sylissä yön pimeinä tunteina. Kaikki palaa aina vauvaan. Ja odotukseen. Millainenkohan yö on tiedossa?

RV 39+2
Sain nukuttua! 9 tuntia vain yhden pysähdyksen taktiikalla. Tästä pitää ottaa kaikki ilo irti.
Salille viimeistä kertaa. Foreverin kuukauden tutustuminen loppuu tänään. Kunnon puolesta olis voinut käydä vielä. Nyt pitää keksiä jotain muuta.
Ystävältä tulee tekstiviesti: joko? Kyllä mä sille ilmoitan sitten kun lähdetään laitokselle. Se tuntuu odottavan Minionin syntymää vähintään yhtä paljon kuin mäkin.
Alan lukemaan Tracy Hoggin kirjaa ”Opi kuuntelemaan vauvaasi”. Tuntuu aika järkevältä ja meille sopivalta. Nukahdan hetkeksi sohvalle.
Mies puuhastelee tallissa. Tekee sängynpäädyn makuuhuoneeseen, integroi siihen ledivalonauhaa. Siitä tulee aika hieno. Oikeestaan tosi hieno. On se kätevä. Saan myös keinutuolini koottuna sisälle. Vielä vähän säätöä ja se on valmis. Hommat alkaa taas oleen pulkassa.
Imuroin. On pakko hoitaa homma kuin hidastettuna filmistä kun alkaa supisteleen. Mutta vaan harkkasuppareita, ei mitään oikeita.
Taas yksi päivä lähempänä H-hetkeä. Kunhan vaan tietäis milloin se on.

IMG_1862-0
RV 39+3
Aamu kuin Ground Hogg Day -leffasta. Joka aamu vaan herää eikä mitään tapahdu. Turhauttaa.
Ylimääräinen ultra. Ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta ihan hyvä tarkistaa, että kaikki kunnossa pienestä sf-mitasta huolimatta. Toisaalta tuntuu turhalta, kun kaikki muut arvot niin hyviä. No, onpahan ainakin ohjelmaa tälle päivälle.
Ultrassa näkyy nukkuva vauva, 3,2kg eli ihan normaali. Niinkuin kaikki muutkin arvot. Lääkäri ja hoitaja vaikuttaa tehokaksikolta, ovat mukavia ja hauskoja jopa. Varoittavat hymyillen, ettei vauva sitten synnyttyään ole ihan noin rauhallinen. Ainakaan koko aikaa. Mutta kai se nyt JOSKUS sit nukkuu?
Loppupäivän kulutan keittiössä ja keinutuolin parissa. Sitten iskee väsymys. Siirrän pyykit huomiselle. Tuskin tää vauva huomennakaan vielä tulee. Aikaa on vaikka kuinka.

RV 39 + 4
Alaselän jomotusta. Onkohan tää nyt jotain ennakoivaa oiretta? Toiveikkaana kuulostelen kroppaa.
Aamupalalla tiputan hedelmäveitsen varpaalle. En taivu laittamaan laastaria.
Koiruus on taas meillä. Päivän pelastus. Ehkä aamulenkki avaa mielen ja selän.
Selän poltot muuttavat etupuolelle. Käydään hakemassa veljeltä vaunut. Kotimatkalla kellotan jo supistuksia ja niiden välejä. Suloista kivuttomutta kestää 2,5 minuutista jopa 7 minuuttiin. Ei ole vielä lähdön aika.

IMG_1906
RV 39+5
Kivut yltyy. 45 min kuumassa suihkussa on muisto enää. Meinaan silti torkahtaa 5 minuutin aikana kun ei satu. Mies näyttää kärsivältä.
Yhdeltä lähdetään Jorviin. Matkalla supparit helpottaa ja välit pitenee. Äääää! En haluais olla se joka tulee ihan turhaan paikalle! Käyrillä supparit melkein loppuu ja kätilön ilme on epäuskoisen tympeä. ”No jos sit hengailette tuolla olohuoneessa ja mietitte mitä haluutte tehdä.”
Otan kipupiikin ja mies lähtee yksin kotiin nukkumaan. Tänään on sen syntymäpäivä. Ei ehkä ihan sellainen kuin kuvitteli. Tänään siitä tulee isä!

Pieni neiti syntyi 7.2.2015 klo 7:15 illalla. 2975g ja 49cm täydellistä ihmeellisyyttä. Maailma ei koskaan ole enää entisensä. ❤️

IMG_1900

Vauvamatkalla: Odotusta ja ajan tappamista: neuloosin oireita

Kun jäin äitiysvapaalle ennen joulua, jostain aivan tyhjästä eteeni materialisoitui kilometrin pituinen to do-lista. Ajattelin naiivisti, etten millään ehdi tekemään kaikkea valmiiksi ennen beben saapumista. Voi kuinka väärässä olinkaan.

Olen siivonnut ja puunannut kuin hullu. Jopa siihen pisteeseen asti, että mua on alettu vaatia lopettamaan. Tää koti ei oo koskaan ollut näin siisti ja järjestyksessä. Mutta onhan se nyt aivan ensiarvoisen tärkeää, että keittiön kuiva-ainekaappi on loogisesti järjestetty ja liinavaatteet hyvin viikattu. Nehän se vauva ensimmäisenä tarkistaa.

Tämän lisäksi muhun on iskenyt pahemman laatuinen neuloosi. Olen jotenkin täysin päässyt unohtamaan kaiken sen tuskan, jota aiemmin kesken jääneet neulomukset ja kutomukset ovat aiheuttaneet. En enää muista kuinka olen piilotellut käyttämättömiä lankoja ja puoliksi purettuja takakappaleita erinäisiin laatikoihin ”jatkan sitten ensi vuonna”-mentaliteetilla vain huomatakseni viimeistään muuttopuuhissa, ettei ensi vuotta koskaan tullutkaan.

Osasyyllinen neuloosiin on Garn Studion Drops Designin mahtavat, ilmaiset ja suomenkielisiset ohjeet sekä Menitan hyvät lanka-alet. Olivat vielä niin pirun ystävällisiäkin siellä asioidessani, että lapasestahan se shoppailu lähti. No, mihin se tiikeri raidoistaan pääsisi.

IMG_1876

Tälle omalle bebelle olen tähän mennessä kutonut luonnonvaalean viltin ja haalarin samasta merino-langasta. Ohjeet olivat todella helppoja ja silti lopputulos oli mielestäni aika hieno. Haalarin kanssa tosin kävi el classico-moka. Se on ihan kauhean suuri! Ellen pyöräytä maailmaan jotain 6 kiloista mörssäriä (toivottavasti, toivottavasti en!) niin tänä talvena tyyppi hukkuisi tuohon pukuunsa. Ensi talvena taas saattaa olla jo liian pieni. Kattellaan miten käy. Eihän sitä voi vaatia, että ihan heti tajuaisi miettiä lapsen kasvukäyriä suhteessa vuodenaikojen vaihteluun, eihän?

IMG_1811

Viimeisin projekti omalle bebelle on hieman haastavampi palmikkoneuleviltti. Tätä ohjetta varten jouduinkin jo vähän kimurantimman tilanteen eteen, sillä sen lisäksi että ohje oli englanniksi niin enhän minä sitä ihan sellaisena halunnut käyttää, tietenkään. Leikkaa-liimaa-askartelin A3-kokoisen värikaaospalapelin vain tajutakseni matkan varrella, että olisin selvinnyt ehkä 1/10-osalla tuosta ohjeesta, jos vaan olisin malttanut hetken pohtia asiaa. Toisaalta, onhan se aika näyttävän näköinen ohje. Ainakin bussissa saa ihailevia katseita. Tai sitten kauhunsekaisia päänpyörityksiä, jotka johtuvat siitä että puolet ajasta istun yksi sukkapuikko hampaiden välissä odottamassa seuraavan palmikon silmukoiden siirtämistä. Ihmettelinkin kun sain istua usein ihan rauhassa yksin. Jopa ruuhkabussissa.

IMG_1878

Neuloosista ovat päässeet osallisiksi myös ystävät. Osaa olen raahannut mukaani lankakauppaan, ryöstänyt heidän puikkokokoelmansa tai muuten vaan altistanut mummoilulleni raahaamalla kutimiani mukana lähes joka paikkaan. Kummitytöilleni kudoin joululahjaksi viltit. Haaveilin myös tekeväni kaikille samanlaiset villasukat, mutta nyt taitaa aika loppua.

Toinen lahjavilteistä on pitsikuviota, jonka kanssa meinasi mennä hermot. Purin alkupätkän ehkä kolme kertaa, kun en vaan saanut kuviota oikein. Sitten päätin vaan jatkaa ja lisätä viltin mukaan ”elämän ohjeen”: aina kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan, mutta lopputulos saattaa silti olla käyttökelpoinen. Ja ainakin se on persoonallinen, tekijänsä näköinen.

IMG_1885

Pinkki karhunvatukka-viltti tuli veljen tytölle, joka ei kuulemma ole oikein suostunut käyttämään peittoja. Tiesiköhän tyttö miten sulattaa kummitädin sydämen, kun ensitöikseen kömpi itse viltin alle ❤ Siinä unohtui kyllä samalla sekunnilla myös tämän viltin pienet virheet ja sen tekoprosessin kiroilut. Kaiken sen vaivan arvoista.

IMG_1778

IMG_1832

Koska kaikkia lankoja ei olekaan tarvinnut viltteihin, ovat jämälangat saaneet uuden elämän pikku tossuina ja kypärämyssyinä. Täytyy myöntää että ne ovat kyllä aika söpöjä.

IMG_1880

IMG_1881-0
Tossuihin tarvittiin myös napit. Pikku pala kakkua, eikö? Enpä olisi uskonut ettei Jumbon kokoisesta kauppakeskuksesta löydy napin nappia, mutta onneksi on Ebay! Sieltä tilailin muutamat napit. Saa nähdä mitä posti tällä kertaa tuo tullessaan. Minä ja Ebay kun ei aina olla osuttu ihan samaan kuunkiertoon ymmärryksemme kanssa. Mutta ne onkin sitten jo aivan eri tarinoita.

Lopuksi vielä varoituksen sana neuloosista kärsiville: olen huomannut että se on vain porttihuume vakavampiin käsityöprojekteihin. Siitä on turhankin helppo siirtyä ompelun ja muun askartelun kautta jopa huonekalujen kunnostukseen etsiessään isompia ja näyttävämpiä onnistumisia. Ja siltä tieltä ei paluuta taida ollakaan! Älkää sitten sanoko, etten muka varoittanut!

Vauvamatkalla: Menolippu loppuelämän matkalle

IMG_0228-0.JPG
Minä olen suunnittelija. Excel-taulukot ovat minun ystäviä. To do-listat ovat erottamaton osa elämääni. Matkojani alan yleensä suunnittelemaan kuukausia etukäteen ottamalla kohteesta selvää, vertailemalla lentoja ja hotelleja, lukemalla matkaoppaita ja blogeja. Kaikki se tiedonhankinta on osa matkaa.

IMG_0227-0.JPG

Noin 9 kuukautta sitten päätimme lähteä matkalle, joka kestää koko loppuelämämme. Matkalle, jota ei voikaan suunnitella. Ei ainakaan samalla tavalla kuin sukelluslomaa Bonairelle tai kaupunkilomaa Barcelonaan. Tämä matka täytyy elää päivä kerrallaan eikä kaikkeen voi millään varautua.

IMG_0226.JPG

”Ollaankohan me ihan hulluja?” ”Mihin ihmeeseen me ollaan itsemme laitettu?” ”Onks meistä tähän?” Näitä kysymyksiä olen toistanut nyt muutaman kerran. Onneksi tuo matkakumppani tuntuu olevan paljon rauhallisempi ja luottavaisempi. Sitten kun ollaan eksyksissä niin voinen luottaa sen suuntavaistoon. Tai ainakin ollaan sitten eksyksissä yhdessä. Kaikki yhdessä. Kaikki kolme.

IMG_0230-0.JPG

Persoonalleni uskollisena voin kyllä myöntää, että suunnittelua ja valmisteluja on tullut tehtyä. Ihan vähän vaan. Ihan sellaisia pikkujuttuja. No, okei. Myönnetään. Lapasestahan se lähti. Ja aika rankasti. Oon ommellut, kutonut (joo, tiedän että se on neulomista, mutta kieltäydyn sanomasta sitä neulomiseksi. Ihan vaan koska tahdon), virkannut, leiponut, askarrellut, maalannut, tuunannut, siivonnut, lukenut, pohtinut, suunnitellut, ideoinut, haaveillut…

Ehkä kaikki tämä puuhastelu on minun tapa valmistautua tuntemattomaan. Johonkin sellaiseen mihin ei voi valmistautua. Matkaan, joka on koko elämäni paras. Ja rankin. Huh huh.. Vähän jännittää. Kohta meitä on kolme.

IMG_0223.JPG