Vauvamatkalla Torrevieja edition: Fortunan lämminvesialtaat

 Näin marraskuussa on ulkouima-altaan vesi liian kylmää pikkulapselle. (Se sama 18 asteinen vesi on aivan liian kylmää myös äidille. Aina. Myös heinäkuussa.) Jos S osaisi puhua niin se varmaan olis sitä mieltä ettei haittaa ja huulet sinisinä painais altaassa menemään. S kun on vesimies eikä oo hetkeäkään ollut epäilystä siitä mikä sen elementti on. 

 Lapsuuden reissuista muistin että jossain tässä Torreviejan lähistöllä on Fortunan kylä, jossa on kuumien lähteiden lämmittämiä uima-altaita. Google oli jälleen ystäväni ja ahkeran surffailun tuloksena löysimme sivut joiden kuvista päätellen paikalla olisi pari kuumavesiallasta. Tämä Balneario Leana taitaa luottaa kuvien informatiiviseen voimaan tai sitten kyseiset sivut väsännyt mainostoimisto on päättänyt pärjätä ilman AD:a ja myy asiakkailleen ”vähemmän on enemmän”-ideologiaa. 
Osoite sieltä sentään löytyi. Napu napu karttapalveluun ja mummin Skodasta talla pohjaan. Näin omenauskovaisena täytyy hieman häpeillen myöntää, että olemme tällä matkalla hieman hairahtuneet. Uskoamme on koetellut Nokian Here-palvelu. Toimii näppärästi offline-tilassa ja neuvoo eksyneen lampaan takaisin kotiin. Voin suositella sen lataamista, jos ette kerro kenellekään. 

Leana löytyy Fortunan pittoreskin (ihana sana, en oo ihan varma käytänkö oikeassa yhteydessä, mutta aivan se ja sama) pikkukaupungin jälkeen, noin 73 kilometrin päässä Torreviejasta. Oletettavasti alue on eläkeläisten kuntoutusparatiisi, sen verran monta papparaista mammoineen tuli vastaan sauvojen kanssa huitoen tai aidan vieressä venytellen (näiden viereen voisit mennä rehvasteleen omalla notkeudellasi, saattaisi leveä haara-asento näyttää melkein spagaatilta. Tai sitten ne on jotain teräsmummoja ja nolaisit itsesi totaalisesti). Alueella näytti olevan paljon eri hoitoja tarjoavia Spahotelleja, ravintoloita, kahviloita ja camping alue. Että sinne sitten vaan muiden karavaanareitten kanssa lillumaan. Ne on kaikkien kavereita. 

Span kassaluukulla töröttänyt mamma ei ollut kaikkien kaveri. Ainakaan jos et puhunut lainkaan Espanjaa. Tai ei sittenkään. Tarpeeksi sinnikkäästi kun hymyilit niin pääsit kuitenkin sisään. Suloinen vauva kainalossa olisi jonkun rouvashenkilön sydämen saattanut sulattaa, mutta tämä tapaus oli melko jäätävä. Sisäänpääsymaksu oli (ainakin tällä kertaa) 10e/räpyläpari. (Myös ei-uimarin piti maksaa, mutta lohdutukseksi voin kertoa että kahvilassa oli free wifi. Mutta huonot kahvikupit. Sotkivat paidan kuulemma. Juojassa ei ollut vikaa.) Lisäksi piti investoida uimalakkeihin (a´3e) sillä ilman niitä ei altaaseen ole asiaa. Paitsi jos olet kalju.Hieman harmittaa etten tiennyt tätä etukäteen. Olisin varmasti hankkinut jotkut todella hienot suihkumyssyt. Jotkut kirkkaanvihreät sammakkohatut tai sellaiset kukalliset. Olis tullut paljon hauskempia kuvia.

 Altailla on paljon muitakin sääntöjä, mutta nähtävästi vain tuo uimalakkisääntö on sellainen, jota kukaan noudattaa. Suosittelen tosin noudattamaan sandaalien käyttö-säätöä sillä alueella on jonkin verran lintuja. Ja jos on lintuja niin sitten on myös, tiedätte kyllä mitä. Säännöissä kielletään myös omat juomat ja ruuat, mutta melko avoimesti nuo saksalaishenkiset kylpylävieraat kaatelivat omasta termarista kahvia ja söivät omia voileipiää. Eli olemalla tarpeeksi härski saattaa päästä pälkähästä.

 Altaita alueella oli kaksi.  Toisessa oli aivan mieletön näköala  vuorelle, mutta miinuksena vain 28 asteinen vesi. Onneksi toisessa veden lämpötila oli juuri sopiva (36C) niin minä, eikun vauva, tarkeni uiskennella. S nautiskeli isosta kylpyammeestaan ihan kympillä. Me koitettiin ensimmäistä kertaa myös uutta lisävarustetta vauvalle eli tuota Swimtraineria ja se oli kyllä ihan hitti. Tyyppi tajus heti alkaa potkimaankin. Enää puuttuu se, että se pääsis eteenpäinkin ihan sinne allasbaariin asti ja osais puhua sen verran että tilais pari mojitoa, yhden virgin-version. 

  Matkamme Fortunaan toteutti myös jonkinlaista sosiaalista hyvän kierrättämistä.  Kun tuon pikku lirkuttelijan kanssa lillui siellä altaassa niin ympärillä kävi kauhea kuhina mammaraisten ja papparaisten tullessa jutteleen.  Juuri mitään en ymmärtänyt, mutta hymyistä päätellen ihan hyviä juttuja niillä vauvan kanssa oli. Tutkimusten mukaan ikäihmisille (huom. korrekti ilmaus. Harvinaista) tekee hyvää viettää aikaa lasten kanssa. Päivän hyvä työ tehty. Juhiksen mielestä olisivat itseasiassa saaneet maksaa meille siitä että tultiin.

Kotimatkan kiertotiestä vastasi Murcian Ikea. Koska vuodesohvan kuljettaminen käsimatkatavaroissa olis kuulemma hieman haastavaa niin sitten edes ne lihapullat. Tai hodarit ja pehmis. Ps. Miehet halus tänne. Espanjassa kaikki on toisin. 

  

Treenimatkalla: Välineurheilua parhaimmillaan by TRX

  Mun ei koskaan kannattaisi pyytää vinkkejä mihinkään kun aina hurahdan täysillä kaikkeen uuteen kivaan. Joku aika takaperin kyselin teiltä lukijoilta, että milläs vempeleillä te junppailette kotosalla. Joku turjake meni ja mainitsi TRX-nauhat ja se oli sitten menoa. Koska olen pääsääntöisesti pihi, en raaskinut maksaa 250€ niistä aidoista ja oikeista. Sitäpaitsi ne on keltaiset. Keltaiset! Ei sovi mun treenivaatteisiin lainkaan. No, ehkä niihin oransseihin trikoisiin, mut ei sit kuitenkaan. Onneks meillä on Ebay. Sieltähän löytyi alta aikayksikön pinkit nauhat ja ihan pilkkahintaan. Värillähän ei ole väliä, kunhan se on pinkki. Ja ei ihan varmana ole alkuperäisten laatua, ei varmaankaan kestä parisataa kiloista miehen rotjaketta riippumassa koko painollaan kuin mikäkin serrano kinkku, mutta ihan sellaisiin painoluokkiin ei tämän huushollin jäsenet tule toivottavasti koskaan yltämäänkään. Ja se olis vähän niinku se idea näissä nauhoissakin et pysyis oma paino henkilövaa’an mitattavissa lukemissa.

  Oon joskus salilla koittanut rimpuilla noilla naruilla vaklattuani naapurijumpparin helpolta näyttäviä liikkeitä. Yleensä nämä testaukset on päättyneet muutaman toiston jälkeen sekä hiestä että vähän häpeästäkin punaiseen naamaan. Ei ookkaan ihan niin helppoa kuin miltä näyttää. Haaste numero yks on esim. saada ne pirun lenkit jalkoihin kiinni ilman että teet kolmois slutsevin naamallesi. Haaste numero kaks on sit pysyy kasassa kun kiskot niitä jalkoja ilmassa kohti rintaa. Mutta voi sitä onnistumisen iloa kun saat mielestäsi tehtyä muutaman tyylipuhtaan toiston. Siinä vaiheessa kannattaa pyytää siippa ottamaan tyylikkäitä treenikuvia blogia varten. Ellei muuten niin huomataksesi ettei se nyt ihan niin puhtaasti mennytkään. Delete, delete, delete…

  Mutta tuolla ne nauhat nyt terassilla roikkuu. Ja oon mä niitä kyllä käyttänytkin eli eivät ihan vain tuulikellon virkaa toimita. YouTube ja Google on onneks täynnä erilaisia ohjeita TRX-nauhoilla tehtäviä harjoituksia. Mun inhokkilempparit on pistoolikyykyt ja askelkyykyt takajalka lenkissä. Ja lantion nosto on kanssa hyvä. Kyllä mä niitä polvia rintaankin aina välillä teen, kun oon oikein reippaalla tuulella. Noista saa ihan hyvän treenin kun tekee vaikka 3 kertaa 20 toistoa kutakin liikettä.

  Mitäs muita hyviä liikkeitä noilla nauhoilla pystyy tekeen? Nyt kaikki parhaat ja pahimmat liikkeet jakoon! Ja ekstra bonuspisteitä saa, jos jaat jonkun nolon tarinan. Vai oonko mä ainoo joka siellä salilla on sotkeutunut noihin naruihin? 

Treenimatkalla: Turhautumista, itkupotkuraivarit, nuijanukutus ja huono omatunto. 

 Tätä kaikkea voi mahtua pikkuvauvan kanssa treenaavan äidin sielunelämään. Ja koska nykymaailmassa pitää olla tehokas, menee tähän kaikkeen vain muutama minuutti. Tai no, koska tässä blogissa ei vahingoiteta siinä esiintyviä vauvoja ja nuijanukutus hoidetaan enemmän vauvakuiskaajan keinoin, niin lisätään siihen muutama minuutti lisää. Vähän niinkuin TV-Shopissa ”Eikä tässä vielä kaikki!”. (Ja niinkuin TV-Shopissakin usein totuus on hieman karumpi, niin ollaan rehellisiä ja todetaan että aika monta minuuttia lisää) Pitikin sitten mennä edellisessä postauksessa retostelemaan sillä, kuinka meidän vauva on niin hyvää treeniseuraa. Viihtyy vaunuissa ja kaikkea. Se varmaan luki sen (koska onhan se TAITAVA) ja mietti että ähäkutti, mähän en sun pillis mukaan tanssi. Meillä ei alamaiset päätä prinsessan mieliteoista. Juu eipä todellakaan.

Ehdin fiilistelemään hyvää ilmaa ja kiskomaan ne ihanan kamalat oranssit trikoot jalkaan. Ehdin pohtimaan että minkäköhän lenkin kiertäisin, kävisinkö hakeen kahvin matkalla. Paljon muuta en sit ehtinytkään. Hymy muuttui nanosekunnissa karmeaksi huudoksi joka ei loppunut, ei sitten millään. Hytkytin vaunuja, tungin tuttia suuhun ja lopulta nostin syliin. Siinä me sit tultiin maitojunalla takaisin ja yritettiin olla katsomatta työmaalla hitsaaviin remonttimiehiin päinkään. Ne ei varmaan kuulleet siltä huudolta tehdä töitään. 

  
Ja että mua otti päähän. Mä olin ihan raivoissani ensin siitä, että en päässytkään lenkille. Sitten siitä että en tajunnut mikä tota muksua riivaa. Ja sitten, viimein ja eniten siitä, että olin niin raivoissani tyypille, joka ei todellakaan tehnyt sitä tahallaan eikä todellakaan ansainnut sitä raivoa. Ymmärsin hyvin Fitnesspäiväkirjojen Maria, kun se joutu jättämään treenin kesken itkevän lapsen takia ja sanoi että nyt on ristiriitaiset fiilikset kun toisaalta tekis mieli olla ärsyyntynyt mutta eihän sille mitään voi. Eihän sille mitään tosiaankaan voi. Muuta ku ottaa aikalisän, rauhottua ja miettiä et mitäs sitten.

  Sitten otettiin kikkakolmoset kehiin ja hitaasti tainnutettiin rättiväsynyt pikkudaami uneen. Ja samalla hengiteltiin syvään ja toisteltiin, että ”kyllä tässä vielä lenkille ehditään”. Ja yritettiin olla itse nukahtamatta siihen viereen. Ja niinkuin aina, tämäkin taisto voitettiin ja tuolla se tyyppi nyt vetää sikeitä kolmatta tuntia.

  Ja voi sitä huonon omantunnon määrää minkä tää episodi ja varsinkin oma, erittäin aikuismainen käyttäytyminen aiheutti. Sain meinaan tehtyä ihan hyvän treenin tässä kotipihalla, juoda kahvin rauhassa, kirjoittaa tän blogin, hengailla ja kärsiä tyhjän sylin syndroomasta (kävin vain kahdesti kurkkaamassa nukkuvaa vauvaa. Okei, kolmesti) ja siellä se tyyppi kuorsaa yhä menemään. 

Nyt pitää varmaan vaan miettiä et mistä moinen raivo. Siis lapselle. (Oma on jo analysoitu ja diagnoosi idioottius maximus, paranemisennuste huono) Oliko väärä hetki, liian kuuma, neljän kuukauden hulinat, hampaita tulossa vai ei vaan huvittanut. Oppiikohan tota lasta joskus lukemaan oikein vai kirjoitanko mä vielä teini-ikäisenkin itkupotkuraivareista niinkuin tänään? Omistani siis…

   
 

Treenimatkalla: bye bye raskauskilot, welcome hääkunto!

 Olisko joku voinut ystävällisesti huomauttaa, että  6 kuukautta synnytyksestä on melko lyhyt aika. Että se kroppa ei ihan noin vaan ookkaan siinä kunnossa kun luulit. Että vaikka äitiyslomalla onkin aikaa niin ei siinä välttämättä ehdi, pysty, jaksa tai kykene treenaamaan ihan samalla tavalla kuin silloin kun asioita pystyi vielä suunnittelemaan JA toteuttamaan. Silloin kun tuo pieni ihana marakatti ei ollut maailmassa laittamassa sitä uuteen uskoon. Siitä olis voinut olla hyötyä. Tai sitten ei. 

Mähän tosiaan ajattelin että kuusi kuukautta riittää hyvin siihen, että oon hääkunnossa. Ihan helpostikin vielä. No, eihän tässä oo auttanut ku ottaa itseään niskasta kiinni, syödä varastoista kaikki herkut pois (koska eihän niitä voinut roskiinkaan heittää, mitä tuhlausta!) ja alkaa keksiin, miten raskauskilot saa kariseen ja lihakset takas oikeille paikoilleen.

Panikoijille tiedoksi, en todellakaan ajatellut laihduttamalla laihduttaa. Laihdutus ja imetys ei oikein sovi yhteen. Ja vaikka turhamaiselle morsiamelle onkin tärkeää täyttää häämekko juuri niistä oikeista kohdista, niin onhan se nyt sanomattakin selvää, että ton pirpanan maitobaarin pitää pysyä auki silloin ku kantis niin vaatii. Siitä ei tingitä. 

Mun Personal Punisherin lomaillessa Aasiassa jouduin siis ihan itse miettimään, miten tää yhtälö ratkaistaan. Eihän se loppujen lopuks voi olla sen monimutkaisempaa kuin tavallisestikaan: syö vähemmän kuin kulutat, syö hyviä raaka-aineita, tarpeeksi proteiinia, hyviä rasvoja, syö säännöllisesti, juo paljon vettä. Vähemmän herkkuja, enemmän, ja tarpeeksi, hyvää ruokaa. Täytyy myös muistaa, että imetys kuluttaa noin 500 kaloria päivässä, mutta ei sitä kannata suklaasta tankata. Paitsi jos haluat tarjoilla vauvallesi kaakaota. Ei, ei se kyllä taida toimia ihan niin. Menee varmaan samaan kategoriaan sen kanssa, että ruskeista lehmistä tulee kaakaota.  

Mä oon aina ollut välineurheilija. Siksi hain motivaatiota tilaamalla uudet juoksutrikoot Sportamore.fi-sivulta. Itseni mielestä ne Casallin musta-oranssit trikoot on hienot, Juhiksen mielestä ihan hirveet. Sen mielestä ne ei vaan voi olla kauaa enää muodissa. Mun mielestä se on ku Vesa. Se ei vaan tajuu.

 Välineurheiluun ja taulukko-ohjelma Exceliin rakastamiseen varmaan liittyy se, että haluan myös seurata omaa edistymistä, treenejä ja tuloksia. Lisäks koin että tarvitsin apuja tuohon ruokavalion seurantaan. Ja joo, myönnetään. Oon koukussa kaikkiin hauskoihin aplikaatioihin. Siks mä latasin ilmaset aplikaatiot MyFitnessPal ja MapMyFitness. MyFitnessPal sisältää mm. ruokapäiväkirjan, joka auttaa hahmottamaan oman ruokavalion koostumusta. Se paljastaa armottomasti miten sitä syö. Mäkin luulin et syön ihan hyvin ja monipuolisesti, mutta totuus olikin hieman karu. Esim rasvoja oli ihan liikaa ja proteiinia liian vähän. Tää appi on muuten siitä hyvä, että siellä on todella paljon jo olemassa olevia ruoka-aineita, jopa suomalaisia. Lisäks uusien ruoka-aineiden lisääminen on helppoa. Lisäsin jopa yhden oman reseptin ilman että menetin hermoni. Se on paljon se. 

MapMyFitness taas seuraa vaunulenkeillä mukana. Se kertoo kilometrin välein kuinka kovaa mennään ja varmistaa, ettet hidastele kahviloiden kohdalla. Vielä kun sen neutraalin naisäänen sais tuunattua hieman käskevämpään boot camp-moodiin niin avot! tulokset olis taattuja.   

  

 MyFitnessPal kerää sitten kaikki tiedot ruuista ja liikunnasta yhteen ja kertoo miten paljon vielä saat syödä. Se huikkaa myös aina väliin kun valitset jotain hyvää mutta huomauttaa myös kun tavoitearvot alkaa meneen yli. Ei todellakaan aidon PT:n arvoinen, mutta kyllä sekin alkaa hieman hävettään, jos jatkuvasti mennään kaloreissa runsaasti yli tai liikunta koostuu vain postilaatikolle kävelystä. Ihmeesti sitä alkaa kilpaileen itsensä kanssa. Vielä en kuitenkaan ole mitään yhden naisen fitness-kilpailuja laittamassa pystyyn. Mutta toisaalta, ei huono idea sekään… 

 Mutta eihän siihen hääpukuun sujahdeta vain ruokavalio tuijottamalla. Eikä ne käsivarretkaan siitä vauvan kantelusta pelkästään muotojaan takaisin saa. Ja vaikka onkin mahtavaa, että tuo pötkylä nukkuu yleensä hyvin vaunulenkeillä, niin pitkän päälle alkaa puuduttaa painella niitä samoja lenkkipolkuja vaunuja puskien. Pitää siis keksiä hieman variaatiota päiväohjelmaan.

Loppujen lopuksi, kun laittaa imetysaivot koetukselle ja oikein pinnistelee, niin kyllähän niitä vaihtoehtoja löytyy. Tavallisia vaunulenkkejä voi oman kunnon noustessa boostata pikku juoksupyrähdyksillä, joita joku voisi kutsua intervalliharjoitteluksi, toinen säälittäväksi juoksun imitoinniksi katulampulta toiselle. Mutta kaikki lasketaan. Jos lenkin varrelta löytyy mäki, hylkää vaunut hetkeksi sen alle ja pingo mäkeä ylös minkä kerkeät. Jos olet mielikuvaharjoittelun ystävä, siivitä juoksuasi erilaisilla vauva-arkeen liittyvillä skenaarioilla nälkäänsä raivoisasti huutavasta jälkikasvusta vuotaviin vaippoihin. Mikä ikinä saa sinulla parhaiten vipinää kintun ja polvia ylös. Jos taas lähistöltäsi löytyy pitkät portaat ja vauvasi viihtyy rintarepussa, liity jonon jatkoksi jääkiekkojunnujen treeneihin ja lähde tekemään porrastreeniä. Kyllä siinä kummasti hiki tulee ja kadonnut takapuoli alkaa muistuttamaan itsestään, kun muutamaan kertaan kipuaa mäen päälle pikku lisäpainon kanssa. 

Ei kannata unohtaa myöskään lihaskunnon ylläpitämistä. Tai enemmän se tuntuu nyt olevan lihaksen hakemista. Kummasti tuo maitobaarina sohvan nurkassa lojuminen näyttää imeneen energiaa sieltä lihaksista. Kummallista ja aavistuksen ärsyttävää. Olis tuossa muunkinlaista vararavintoa jota käyttää. Koska en hääpäivänäni halua näyttää kuivan kesän oravalta (no, siitä ei tarvinne oikeasti olla huolissaan), kaivoin kaapista esiin myös kahvakuulat ja lähdin pohtimaan, että mitäs näillä taas tehtiinkään. Yllättävän monipuolisen treeninhän niillä sai tehtyä. Ja voin muuten kertoa, että istumisesta kipeät pakarat oli seuraavana päivänä kipeät ihan muusta syystä…

Onneksi tuo bebe on hyvä treenikaveri. Hän naureskelee värikkäille kahvakuulille ja reklamoi mikäli liike hidastuu. Nukahtaa rintareppuun. Nukkuu hyvin vaunuissa. Ja auttaahan sekin projektissa, jos saa miehestä joko treenikaverin tai lapsenvahdin aina silloin tällöin. Jos tuntuu siltä, ettei sun mies tajuu, oli se Vesa tai ei, niin anna pieni näyte siitä miltä mielenterveyden järkkyminen kuulostaa. Tai jos haluat kiristys, uhkailu, lahjonta repertuaarista valita viimeisen, niin maalaa mahdollisimman elävä ja houkutteleva kuva siitä miten peppu piukkenee. 

   

Vauvamatkalla: Äidin pikku vesipeto, tuleva dive master

Onhan se nyt ollut alusta asti ihan selvää, että vauvauintiin ilmoittaudutaan heti kun vaan voidaan. Tuo bebe on kuitenkin vesimies ja ihan on vesimiehen elkeetkin. Ja onhan tässä nyt omakin (meri)lehmä ojassa. Aika vahvastikin. Ollaan molemmat vanhemmat sukeltajia ja olenkin kovaan ääneen kertonut kasvattamani tulevan dive masterin #instantdiver #justaddwater. Ajattelin sit elää omaakin unelmaa tän lapsen kautta, makso mitä makso. (Teille, joilla sarkasmifiltteri toimii liiankin tehokkaasti, niin voitte rauhassa siirtää ne herneet kauemmaksi nenukistanne, kyllä tyttö saa harrastaa tai olla harrastamatta melkein mitä vaan.) Mutta siis ihan rehellisesti voin sanoo, että olishan se hieno, jos tyttö viihtyis myös vedessä. Voi muutaman vuoden päästä olla melko tylsiä perhelomia, jos joutuu viikko tolkulla oleen kohteessa jossa ei paljoo muuta tehdä ku vesiurheilla. 

    No, ei tarvii ainakaan tällä hetkellä pohtia sitä, viihtyykö Sienna vedessä vai ei. Ekaa kertaa kun lumpsautettiin se ammeeseen, oltiin varauduttu huutokonserttiin, mutta ei. Tää tyyppi vaan polskutti menemään hymyssä suin niinku olis aina kylpenyt. Nyt nää säännöllisen epäsäännölliset kylpyhetket kuuluu vahvasti isä-tytär-ohjelmistoon. Äiti saa vaan nauttia kikatuksesta ja elää toivossa, että tyttärelle rakennetaan pihalle sen verran iso lasten allas, että äitikin mahtuu siihen lillumaan. Ja kauheen kätevä olis integroida siihen sellainen cooleri, jossa juomat pysyvät kylmänä. Siis Siennan juomat. Tietenkin. Öh…

Ilmoitettiin Sienna Pikku Delfiinien vauvauintiin heti kun vaadittavat 3kk ja 5kg tuli täyteen. Harmi, ettei nyt ehditä uimaan ku 4 kertaa ennen kesätaukoa, mutta parempi se ku ei mitään. Eka kerta jännitti ihan hirveästi. Ei ehkä niinkään pikku-uimaria kuin äitiä. Tykkääkö se nyt siitä uimisesta vai onko sittenkin liian pieni vielä, huutako koko ajan ja tartuttaa muihin uimareihin.

Mutta ei. Pientä luottoa pitäis olla omaa lasta kohtaan. Siellä me pulikoitiin melkein koko puoli tuntinen. Tytön ilmeet vaihteli ihmetyksestä kummastukseen. Onhan se pikkasen eri asia olla pikku ammeessa ku tuolla suuressa altaassa. Toisella uintikerralla tuli jo hymyjäkin, vaikka pohjalla oli rokotuspiikkien aiheuttama maailman isoin itku. (Siitä muuten vinkkinä: jos on itse taipuvainen kyynelehtimään niin kannattaa ottaa isä mukaan pitelemään lasta kun sitä pistetään. En olis ite pystynyt. Ihan hirveetä. Melkein itkien itsekin.)

 Epävirallinen ja epätäydellinen infopaketti vauva-uinnista: lapsen pitää olla vähintään 3kk ja 5kg kun uinnit aloitetaan. Ainakin Pikku Delfiineillä maksetaan aina 1 kuukausi kerrallaan eli uinnit aloitetaan aina alkukuusta. Vauvalla pitää olla uimavaippa ja lahkeellinen, painijaselkäinen uimapuku. Isillä pitää olla uimahousut. Bonusta saa, jos ne on jotain hauskaa kuosia kuten palmun kuvia tai sit neonväriset. Ennen uinnin aloittamista sulle sanotaan, että on pakko osallistua infotilaisuuteen, mutta ne lähettää sähköpostiin joka tapauksessa tiedoston, jossa kaikki ohjeet on. Mä olinkin ihan kauhee rebel enkä mennyt infoon ollenkaan, kun ystävä osas sanoa etukäteen et on turha. Jos siis sisälukutaitosi on edes kolmos luokan tasolla (no pahimmassa tapauksessa myös a-a-aasi taso riittää, jos ei ole kiire), niin samat tiedot saat siitä infokirjeestä. Ja hei, ainahan voi kysyä. (Ne varmaan hirttää mut Pikku Delfiineissä tästä hyvästä). 

Uintikerta kestää 30min ja alussa ja lopussa mennään rinkiin ja lauletaan hauskoja uintilauluja kuten ro-ro-robotti ja minä lä-lä-läiskytän. Ei kannata huolestua, sanat oppii nopee ja sit voi laulaa mukana ihan täysillä. Ainakin siihen asti kunnes ohjaajat hienovaraisesti vihjaavat, että kannattais hieman viritellä sävelkorvaa vaikka kotona. Muuten saa pulikoida keskenään, ohjaajat tulee käymään kaikkien luona neuvomassa otteissa (jos hieman nostaisit käsiä ylöspäin, ettei tytön pää lillu vedessä) ja opettavat miten sukelletaan (joo heti ei saa regulaattoria suuhun).

Suihkutiloissa liukkaan vauvan kanssa toimimisessa helpottaa se, jos käyttää a) vähemmän saippuaa ja b) molempien vanhempien molempia käsiä. Meillä työjärjestys on se, että ensin toinen käy suihkussa kuin tuli olis takapuolen alla, vaikka oikeasti mihinkään ei ole kiire. Sillä välin toinen suihkuttelee vauvan kanssa. Vuoronvaihdossa toinen vetää lyhyemmän korren ja pääsee vaihtamaan vaipat, kun toinen pääsee rauhassa suihkuun. Jos on yksin matkassa saa nauttia näistä kaikista rooleista yhdessä. Ainakin Pikku Delfiineillä on lainattavissa kaukaloita, joissa bebeä voi kuljetella suht turvallisesti märkätiloissa, mutta jos haluat hieman jännitystä elämään niin kyllä se rimpuilevat pötkylä kulkee myös sylissä. Muistathan kaikkien uima-altaiden isolla kirjoitetun säännön: Ei saa juosta! 

  ”Kivi, paperi, sakset kuka hyppää pommilla altaaseen!”

Ja yleisvinkkinä muuten, että jos missään tilanteessa on tarvetta imarrella vanhempia, niin kehu niiden lasta. Kuinka se on niin TAITAVA! Nauroin itelleni, kuinka ylpeä olin Siennasta kun se oli niiiiin reipas kun kaadettiin vettä selkään ja pään yli. Ihan ku olis vanha tekijä kuulemma. Niinku se nyt olis mitenkään minusta kiinni miten veteen reagoi. Silti meinas bikinit revetä kun niin oli rinta rottingilla. Kauhun sekaisella jännityksellä odotan päiväkodin ekoja näytelmiä. Kuinka meidän Sienna on niiiin autenttinen kivi. 

Vauvamatkalla: Päikkärit on pop!





Ei voi hyvällä omalla tunnolla kyllä sanoa, että yöunien vähyys olisi tullut mitenkään yllätyksenä. Kyllä siitä vuoden väsymyksestä muistettiin varoitella ihan, no, väsymykseen asti. Jos ennen vanhaan entisessä elämässä oli ihan toimintakyvytön kahden huonosti nukutun (lue: alle 8 tunnin) yön jälkeen niin nyt melkein poksauttaa shampanjan jos saa nukkua 4 tuntia yhteen putkeen. Kummasti sitä kuitenkin pysyy pystyssä ja muistaa jopa oman nimensä. Järkevien juttujen puhuminen ei ole onnistunut ennen vauvaakaan, joten ihan liikoja on turha kait odottaa nytkään.  

Täytyy silti kuitenkin myöntää, silläkin uhalla että saan joidenkin mustien silmäpussien kerhoon liittyneiden pienten lasten vanhempien vihat päälleni, että olen jopa yllättynyt siitä kuinka vähän olen väsynyt! Siis ihan oikeasti! Taikuri itsekin on tästä todella, todella yllättynyt. En kiellä etteikö yöllä muutaman kerran olisi tullut väsymysitkut kun tuo suloinen kakkakone on ollut eri mieltä koko muun maailman kanssa vuorokauden ajasta tai ettenkö pitäisi aivan normaalina haaveilla jo yhdeksän aikaan sänkyyn menosta. Toisaalta, niinhän mä haaveilin jo ennen vauvaakin, joten siihen ei voi nyt vedota. Mutta siis hetkittäisiä ”maksaisin mitä tahansa yhdestä yöstä” fiiliksiä lukuunottamatta, koen olevani melko virkeä. Miten ihmeessä?  

Aloin sitten näin akateemisena (pah) ihmisenä ihan analysoimaan omaa väsymystä, tai sen puuttumista. Huomasin ainakin itselleni tähän vaikuttavan muutaman loppu viimein aika yksinkertaisen seikan. 



Ihan ensimmäisenä on itsestäänselvyyksien äiti: uni. Menen tyypin kanssa aikaisin nukkumaan ja yleensä noustaankin vasta kymmenen maissa. Muutaman kerran podin tästä huonoa omaatuntoa kun oli se fiilis, että täällä mä laiskimus maximus vaan vedän pers homeessa unta, kun muut on töissä ja tekee jotain tuottavaa. Aiemmin oon siis herännyt arkena kuudelta ja jos jonain täydellisen omituisena viikonloppuna oon nukkunut kymmeneen, oon piessyt itseni henkisesti puolen päivän tuhlaamisesta. Nyt kuitenkin tajusin, että mieluummin venytetään aamuja hieman ja säästytään koko perhe äidin itkupotkuraivareilta. Säästetään se energia sitten tuon tytön vastaaviin. Oma osuutensa tässä kombossa on myös miehellä, joka yhtenäkin iltana passitti mut puoli yhdeksältä sänkyyn ja toi tytön mun viereen vasta kahden maissa. Syötettynä ja puhtaissa vaipoissa. Go team work!



Mä oon myös päässyt takaisin päikkäri-klubiin. Aikoinaan yöduunia painaessa kuuluivat päikkärit pakolliseen päiväjärjestykseen, mutta toimistorottailun aloitettuani nekin tuntuivat jotenkin syntisiltä. Nyt taas täytyy sanoa, että oon ihan fani. Päikkärit on niin POP! Miten ihanaa onkaan ottaa tuo tuhisija rinnan päälle ja ummistaa siinä silmät. Kannattaa kyllä vaihtaa se vaippa ensin, ellei halua että silmät vuotaa muutenkin kuin onnen kyynelistä.  



Energiaa saa myös vaunulenkeistä ja auringosta. Oli onni sinänsä, että bebe syntyi helmikuussa ja mennään koko ajan kohti valoa ja pidempiä päiviä. Reilut tunnin vaunulenkit melkein päivittäin antaa sitä omaa aikaa, kun vauva koisii menemään. Siinä voi vaikka kurvata kahvilan kautta ja mannereurooppalaiseen tyyliin tilata Latten to go. Tai sitten vantaalaiseen tyyliin mennä kehän vieressä olevan Mäkkärin kautta kun ei muita kahviloita sattunut matkan varrelle. Vielä parempi on tietenkin säästää sekin euro ja ottaa kahvi mukaan jo lähtiessä. Mikä vaan on sun juttu… 



Jotta ei nyt ihan paratiisilta vaikuttais, niin myönnettäköön ettei ihan kaikilla osa-alueilla ole tullut buustattua omaa hyvinvointia. Silläkin uhalla, että saan sapiskaa (ihan varmasti sekä henkisesti että fyysisesti) mun personal punisher Kanervalta, niin myönnän ettei ruokavalio ihan täytä niitä vaatimuksia, joita Kanerva mulle asettais, jos uskaltaisin kysyä. Jos pitäisi ruokapäiväkirjaa, niin se näyttäisi kyllä ennemmin Rakas sinusta on tullut pullukka -ohjelman before kuin after kuvalta. Hieman liikaa leipää ja suklaavanukasta ja hieman liian vähän kasviksia. No, jos tästäkin jotain positiivista haluaa repiä niin suunta on vain ylöspäin. Tai siis painossa alaspäin. Mutta se onkin sitten ihan oma bloginsa ja projektinsaa taas 🙂  



P.S. Nyt olen myös täysin tuttipullolla päähän lyöty tästä yhtäkkisestä omasta ajasta. Tyttö on 1,5 tunnin vaunulenkin jälkeen nukkunut pihalla vaunuissa jo 1,5 tuntia lisää ja mä olen ehtinyt tehdä vaikka mitä! Täytyy mennä katsomaan että onko se tyyppi vielä tallessa…

Kohottavaa kotijumppaa

 

IMG_4787

Vaikka itsekin välillä laiskottelen, niin en kuitenkaan ihan ymmärrä ihmisiä, jotka väittävät ettei heillä ole aikaa harrastaa liikuntaa. Jotenkin kummasti sitä aikaa kuitenkin riittää Salattujen Elämien tuijottamiseen sekä netissä tyhjänpäiväisten blogien lukemiseen. Kotiin on jopa saatettu hankkia jotain TV-Shopin mahtavia aparaatteja, joiden mainoksissa luvattua ”vain 15 minuutin treeni päivässä riittää tämän six packin hankkimiseen” ei näy, ei kuulu ja välineet tungetaan hätäpäissään vaikka sängyn alle pölyyntymään. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Meillähän ei kotona ole mitään tällaisia laitteita. Ei. Meillähän ei ole veljeltä innosta kiljuen vastaan otettua stepperiä, jonka päältä nykyään lähinnä imuroidaan pölyjä ettei näyttäisi ihan niin pahalta. Eikä meillä ole kolmea kahvakuulaa, jotka aina välillä unohtuvat hyllylle paperipainoiksi. Ei.

Toisaalta on niistä ollut hyötyäkin. Kun pahaa aavistamaton ystäväni Sallu tuli meille kylään, niin kaivoin kahvakuulat esille ja vedin meille takapihalla pienimuotoisen treenin. Yhdessä se on vaan niin paljon mukavampaa. Mitenköhän ton miehen sais koukutettua kotitreeneihin? Hmmm… Kiristys, uhkailu vai lahjonta?

Nyt kun käyn pyörällä töissä, niin 35 kilometrin sotkemisen jälkeen lisämatka salille ja takaisin saattaa tuntua liioittelulta. Siksi kahvakuulat ovatkin kesän ajan tehokkaassa käytössä. Kanervalta sain tähän hyviä ohjelmia. Tässä niistä yksi! (BTW kuvien asentoihin on ihan tarkoituksella lisätty hieman vääriä asentoja ja huonoa ”korsetin” hallintaa ihan vaan sitä varten, että saatte päteä. Oikeesti mä osaan tehdä aina ja kaiken puhtaasti ja tehokkaasti. Oikeesti. Osaan osaan.)

10 x 5 x 5 eli 10 toistoa, 5 liikettä, 5 kierrosta. Ensimmäisenä kahvakuulalla etuheilautus vähän niinku lämppärinä. Tänään sitä ei sinänsä tarvittu, kun varjossakin oli +30 astetta. Voin kertoa, että hiki virtasi.

IMG_4765

Toisena sumokyykky ja heti perään pistoolikyykky.

IMG_4785

Pistoolikyykky on mun uus lemppari, sillä sen saa todella nopee tuntumaan pakaran sivussa. Kanervan mukaan se on hyvä liike myös sen takia, että kun sen pystyy tekeen ilman tukea, niin pystyy brassaileen muille. Ihan parit treenit vielä siihen matkaa.

IMG_4812

Pistoolikyykyn sijaan voi tehdä myös askelkyykyn takajalka jossain askelmalla, jos vaikka ei oo mitään mistä pitää kiinni. Tai ihan vaan vaihteeks.

IMG_4796

Vielä yhden jalan maastavedot ja lopuksi lantion nosto niin kierros on täynnä.

 

IMG_4777IMG_4802

 

Ja parhauttahan on, kun saa rekrytoitua muutaman muun lande-lomailijan mukaan pakaratreeniin. Tuloksethan näkyy jo heti, vai mitä?

IMG_4810

 

Maailman mahtavin treenivideo. Vapise Jane Fonda!!!