Bonaire: psykedeelisiä neonvärejä ja hohtavia skorpionikaloja

Juhis sai tänä vuonna hieman erilaisen synttärilahjan: UV-yösukelluksen. (Vaihtoehtona olis ollu delfiinisukellus Curacaolla, mutta erään ystäväni mielestä se olis ollu hieman gay 😉 )

Homma toimii niinkin yksinkertaisesti, että maskin päälle laitetaan keltainen pleksi, käteen sininen valo ja sitten vaan menoks. Kamat päällä oli hieman CSI-henkinen olo, mutta koska VIP Divingin autosta ei löytynyt mitään tutkittavaa, niin päätimme lähteä pinnan alle tutkailemaan toisenlaista maailmaa.

Nyt olen todella pahoillani, ettei meidän aparaateista löydy sellaisia suodattimia, että voisin näyttää miltä siellä näytti. (Postauksen alaosassa on netistä etsittyjä kuvia.) USKOMATONTA! Korallit hehkuivat psykedeelisissä väreissä ja kuvioissa neonvihreänä ja -keltaisena, osa kimmellsi kultaisena ja hopeana, joidenkin korallien oranssi loisti kirkkaana mustaa merta vasten.

Koska suurin osa kaloista ei hohda, tuntui kuin ne olis kadonneet koko merestä. Joitain tummia varjon häivähdyksiä saattoi nähdä silmänurkassaan. Kunnes Tarpoonit taas saapuivat saalistamaan valojen avulla. Tuntui kuin ne olis tulleet ihan iholle kiinni, livahtaen muutaman sentin päästä ohi.

Yksi siisteimmistä jutuista oli nähdä suuri skorpionikala. Päivällä sitä on todella vaikea nähdä korallien pinnalta, mutta sininen valo sai sen loistamaan oranssina. Ihan niinkuin se valo olisi ollut sen kalan sisällä. Mielettömän näköinen. Edes meidän ohjaaja ei ollut koskaan nähnyt skorpionikalaa yöllä, kuullut vain tarinaa.

Anemonet eli merivuokot heiluttelivat lonkeroitaan kuin glowsticksejä trancebileissä, pieniä hohtavia matoja (Fire worm) oli koralleissa kuin mädissä omenoissa (kyllä, aavistuksen oksettavaa) ja pieniä öttimöntiäisiä näkyi paljon paremmin kuin päivisin. Ellei ole huonoja happotrippejä 70-luvun tuliaisina eikä pelkää pahoja flash backejä, tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen huumeeton trippi.

20140318-182841.jpg
kuva Daily Mail

20140318-183443.jpg
kuva Flow Bonaire

20140318-184051.jpg
kuva UV dive Koh Tao

20140318-183751.jpg
kuva VIP Diving

Mainokset

Bonaire: Mistä kaikesta voikaan saada hupia matkalla lentokentältä hotellille…

Kun päätimme uuvuttavan pitkän 15 minuutin lentomatkamme Bonairen Flamingo-lentokentälle, meitä odotti herrasmies nimilapun kanssa. Hetken olisi voinut fiilistellä päiväunessa, jossa meitä oltaisiin tultu hakemaan hulppealla limusiinilla shamppanjan odottaessa kylmässä, mutta todellisuudessa kyse oli kyydistä autovuokraamoon. No, ehkä vielä joskus…

AB Car Rentalissa meidät vastaanotti erittäin mukava nainen, joka pahoitteli lentomme peruuntumista. Hän kertoi, että kilpailevan lentoyhtiön Tiara Airin mentyä konkurssiin, ei kilpailua saarten välisistä lennoista juuri ole. Insel Air peruu lentoja usein, esim. jos lennolla ei ole tarpeeksi matkustajia. Meillä kävi kuulemma tuuri. Jotkut olivat joutuneet odottamaan 36 tuntia omaa lentoaan.

Myöhemmin kuulimme vielä, että ABC-saarten (Aruba, Bonaire, Curacao) ( toim.huom. Ei yhteyttä huoltoasemaketjuun) välinen lentoliikenne on paljolti yhteydessä Venezuelan kriisiin, sillä monet yhtiöt lentävät myös Venezuelaan. Ongelma on se, että he myyvät lippuja, mutta eivät koskaan saa niistä rahojansa. Tiara Airilla oli Venezuelan kriisin takia saamatta 2,6 miljoonaa dollaria. Vähemmästäkin menee konkkaan.

Ilouutinen oli myös se, että vuokra-autoluokkaamme oli upgreidattu! Vuokraamaamme Pick Uppia ei valitettavasti ollut saatavilla, mutta olimme juuri voittaneet pääpotin: Landwind SUV:n! Jälleen automerkki, josta en ollut koskaan kuullutkaan.

Auton nähtyämme, pohdimme oliko onnenpyörä sittenkin ollut siitä Vintiöiden jaksosta, jossa toinen palkinto oli kokovartaloamputaatio ja päävoitto muutto Forssaan. Kääntymiseen tarvitaan kuulemma lentotukikohta(?) ja jokainen reissu on mahdollisuus. Plussana se, että vuokraamon täti kertoi ettei naarmuista tarvitse välittää. Eivät erotu muiden joukosta.

Sympaattisella ”Ländärillä” pääsimme kuitenkin hotellille ilman ongelmia. Pikaisen googletuksen avulla päätimme, ettemme aio hankkiutua sillä kolariin. Kolaritestinuket eivät tainneet ihan selvitä…

20140313-211207.jpg Eden Beach Resortissa kipsuttelimme respaan. Ovesta sisään astuessamme vastaan löyhähti todella sankka röökin tuoksu. Tiskin takana iltapalaansa mutusteli erehdyttävästi NCIS Los Angeles sarjan Hettyä muistuttava tiukan oloinen täti. Tämä mallin mitoissa (150cm korokepohjilla) oleva respaneiti kirjasi meidät oikein tehokkaasti sisään ja kertoi miten toimitaan talon tavoilla. Pieni hymyn poikanen livahti suupieleen kun ”Hetty” passikopioita ottaessaan kipusi keittiöjakkaralle kopiokoneeseen yltääkseen. Ergonomiaa kerrakseen!

20140313-211308.jpg
Voin sanoa, että olin todella tyytyväinen kun vihdoin saimme raahattua ylipainoiset matkalaukkumme kolmanteen kerrokseen ja Amstel Bright kädessä saatoin parvekkeella huokaista: Täältä tullaan Bonaire!

20140313-211357.jpg

20140313-211404.jpg

20140313-211411.jpg

Curacao ja Bonaire: Saarelta toiselle siirtyminen ei ollutkaan ihan tunnin juttu

20140312-215502.jpg

20140312-155710.jpg

Tänään on ohjelmassa saaren vaihtaminen. Curacao on ollut meille hyvä, mutta excel-taulukko ilmoittaa, että tänään jatketaan matkaa. Eikä excel valehtele. Ellei sitten joku ole sössinyt kaavaa, mutta se on sitten jo toinen tarina.

Mikä ihme siinä muuten on, että matkalaukun uudelleen pakkaaminen ei KOSKAAN ole yhtä helppoa kuin lähtiessä. Olen tähän mennessä ostanut yhdet bikinit, mutta silti tuntui ettei laukkua saa kiinni. Täydellisen mysteerin ja jopa jonkinlaisen salaliittoteorian voisi kehitellä siitä, että viimeksi Miamista lähtiessäni ällistytin Maaritin superpakkaajan taidoillani. Se määrä tavaraa, joka organisoitui uuteen matkalaukkuun olisi helposti täyttänyt yhden ison vaatekaapin. Tällä kertaa kyse oli siis varmasti siitä, että ”joku” oli laittanut matkalaukkuuni jotain ylimääräistä. Eikös ne siitä varoittelekin aina lentokentillä?

Toinen täydellisen omituinen juttu on se, että jopa näillä lentomaileilla osaan aina kehittää itselleni jonkin asteisen jännityksen. Nytkin olin ihan varma, että joko tulee kiire, auton palautuksessa on joku ongelma tai lentoyhtiöllä ei ole lainkaan tietoja meidän lipuista. Jännitystä ei yhtään helpottanut se fakta, että olin ostanut liput netistä Cheapoair-yhtiöltä. Siis ihan oikeesti. Kuka täysissä järjissä oleva asioi Kitupiikki-nimisen lentoja myyvän yrityksen kanssa? Olihan ne liput halvat, joo…

Kyseisestä yrityksestä ei ehkä jäänyt se luotettavin kuva sen jälkeen, kun heidän nettisivunsa eivät hyväksyneet lainkaan ääkkösiä ja Juhiksen sukunimi piti itse kirjoittaa ae ja oe muotoon. Yritin vielä sähköpostitse vahvistaa kirjoitusasun oikeellisuuden, mutta tuo kirjeenvaihto jätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia enkä sitten enää neljättä kertaa yrittänyt saada vastausta. Onneksi ystäväni osasi kertoa, että lipun nimessä saa (ainakin Finskillä) olla 4 tai 5 kirjoitusvirhettä. Yritetään siis tarvittaessa selvitä selittämisellä. Ja tällä kertaa, Miamin lentokentän nimi-hässäkästä viisastuneena, osataan pyytää supervisor paikalle.

Osa huolistani oli aivan turhia. Oltiin ajoissa kentällä, auto oli ok ja lipputiskillä oltiin ihan sujut sen kanssa, että halutaan matkustaa heidän kyydillään. Tosin ei ihan silloin ku me oltais haluttu. Meidän lento oli peruttu, joten jouduttiin odottelemaan seuraavaa muutama (neljä) tuntia. No, voishan asiat paskemminkin olla. Ainakaan ei ole kylmä 8)

20140312-160119.jpg

Mikäs tässä odotellessa, kun on free WiFi.

20140312-160543.jpg

Ja baari.

20140312-160654.jpg

Curacaon kenttä on melko minimaalinen ja kaikki kaupat oli kyllä hetkessä skautattu: no bonus. Ajan kuluksi tutkittiin Bonairen rantasukelluskohteet läpi. Laskettiin, että jos tehdään 4 dyykkiä/päivä niin saadaan mielenkiintoiset kohteet kartoitettua. Pitänee siis vielä hieman karsia listaa…

Vihdoin päästiin lastaamaan itsemme koneeseen. Oman jännitysmomenttinsa tässä loi koneen propelli-ominaisuus, mutta asiaa ei ehtinyt hirveästi jännittää, koska todellinen lentoaika oli ehkä 15 minuuttia. Ottaen huomioon, että Mirvan Menomatkojen Bonairen saariretken kokonaismatkustusaika venyi lopulta 6,5 tuntiin, ei tuota pientä ilmahyppäystä olisi ehkä kannattanut edes mainita.

20140312-215151.jpg

20140312-215407.jpg

20140312-215231.jpg

20140312-215646.jpg

Vihdoin pääsimme hotellille, jossa respassa meidät vastaanotti NCIS Los Angelesin Hetty 🙂 Jatkoa seuraa…

Curacao ja Bonaire: siitä se ajatus sitten lähti (lapasesta)

20140307-161640.jpg

Kun syksyllä 2013 käytiin Pyhtään Siriuksessa surffaamassa, ei Juhis tiennyt millainen matkakuume ja suunnittelurumba siitä lähtisi käyntiin. Kahvipöydässä tuli puheeksi hyvät sukelluskohteet maailmalla: Bonaire mainittu! Kotona alkoi sellainen googlailu, suunnittelu ja maanittelu, ettei Juhiksella ollut mahdollisuutta kuin vastata: osta vaan liput.

Lennot Curacaolle ostettiin KLM:ltä kolmesta syystä: yhdellä välilaskulla Amsterdamin kautta, järkevällä hinnalla ja ilman USA:n kautta lentämistä. Setä Samuli kun on sitä mieltä, että vuodelta 95 oleva overstay-merkintä on hyvä syy istuttaa meikäläistä aina tuntitolkulla immigrationissa niinkuin suurempaakin rikollista. Tästä syystä välilaskut Jenkeissä ei oo se mun juttu.

Blogeja lueskellessani löysin maininnan Airbnb-sivustosta, jolla yksityishenkilöt vuokraavat omia asuntojaan. Mainio löytö, jota varmasti käytän jatkossakin. Varsinkin jos lähtee isomman rytmiryhmän kanssa maailmalle ja haluaa löytää yhteisen kämpän. Curacaolta vuokrasimme pienen yläkerran omakotitalosta, jossa on oma patio ja uima-allas. Ei siinä ehkä mitään vapaauintia harrasteta, mutta pääseepähän vilvoittelemaan.

Puolen vuoden suunnittelun jälkeen päästiin vihdoin matkaan. Oli hieman vaikeuksia nukkua viimeisenä yönä, jännitti. En ole koskaan ollut Karibialla, ei oikein tiedä mitä odottaa. Mutta sen tiedän että mahtava matka on tulossa! Edes pieni hermoilu Amsterdamin kentällä ei päässyt pilaamaan tunnelmaa…

20140307-090827.jpg