Julkaistu 19.2.2016
Meillä on (mun mielestä) ihan selkeä työnjako miehen kanssa näissä kuvausjutuissa. Mies kuvaa ja asentaa laitteet ja kaiken teknisen ja mä ideoin, stailaan, vaatetan, riisun, pyyhin nenän, kampaan tukan, kampaan tukan uudestaan, laitan pinnin, syöksyn keskelle kuvauksia pelastamaan pinnin suursyömärin suusta, häslään, hypin tiellä väärässä paikassa, kuten salaman edessä, huudan ”kukkuu” ja nipotan pikkuasioista. Kaiken kaikkiaan siis äärettömän levollista ja nautinnollista tuo kuvaushomma. Jälkeenpäin on varmasti koko perhe hyvällä tuulella ja kun kuvaukset on ohi niin kaikki voi nauttia hiljaisuudesta mököttäessään omassa sohvan nurkassaan.
Mitä siis omasta mielestä tarvitaan onnistuneisiin vauvakuviin? Pitkää pinnaa, paljon aikaa ja takaraivoon iskostettuna mahdollisuus että hyvin suurella todennäköisyydellä malli päättää olla diiva ja kieltäytyä yhteistyöstä. Kaikkia ihania outfitteja ei välttämättä saa kuvattua samana päivänä, tai edes samalla viikolla. Lisäksi pitää muistaa että lapsi, joka ei osaa vielä kunnolla kävellä ja jonka seisomavarmuuskin on muutaman promillen humalan luokkaa, ei välttämättä pysty toteuttamaan kaikkia niitä visioita joita sulla on kuvauksista ollut. Esim. pyörän päällä istuminen ei vielä oo ihan ajankohtaista (sillähän ei ollut asian kanssa tekemistä ettei jalat edes yltänyt maahan asti). Voi myös olla että paikallaan pysyminen tai edes kameraan päin katsominen on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ja jos et ollut suunnitellut ottavasi kuvia vain lapsesi takaraivosta (mikä sinänsä on kyllä minusta täysin aliarvostettua. Vai koska oot viimeksi nähnyt hienon kuvan vauvan takaraivon kaljun kohdan juuri ja juuri peittävästä ohuesta kuontalosta? Aivan!) niin kannattaa kaivaa esiin kaikki lapsen lempilelut, joita voit sitten heilutella kuvaajan takana. Toimivaksi osoittautui myös isin taakse piiloon ryömiminen ja sieltä esiin (gasellin lailla) ponnahtaminen ”kukkuuta” toistellen. Joko lapsemme rakastaa piilosleikkiä tai sitten hänestä on huvittavaa katsoa kun äiti nolaa itseään. Niin tai näin, hymy irtosi ja se on tärkein. Mitäpä sitä ei äiti olisi hyvien kuvien eteen valmis tekemään. (Hieman kyllä polviin sattuu.)
Yksi assistentin tärkeä tehtävä on myös niiden kuvausideoiden keksiminen. Ja mikä onkaan tässä parempi apuri kuin Pinterest! Tuo akuuttia alemmuuskompleksia aiheuttava sivusto on addiktoiva ja ahdistava. (Tämä laiva oli nyt kyllä lastattu A-kirjaimilla.) Kun tuonne pinnausten maailmaan uppoutuu, onnistuu helposti kadottamaan tunteja ja pahimmassa tapauksessa myös mielenterveytensä rippeet. Vaihtoehtoja on ihan liikaa eikä sitten lopulta mikään niistä ole ihan täydellinen. Vinkkinä tähän on se, että yritä hoitaa ideointi mahdollisimman ”vasemmalla kädellä”. Eli älä ota tehtävää liian konkreettisesti vaan hae fiiliksiä. Tutkaile samalla omaa kotia: mitä hauskaa rekvisiittaa sieltä löytyisi, millä lapsi tykkää leikkiä? Kuvausrekvisiittana voi toimia vaikka äidin korkokengät, iso peili, keinutuoli, laatikko, polkupyörä, kattilat, tyynykasa, ilmapallo. Oikeestaan mikä vaan millä ei ole väliä jos (eli kun) menee rikki. Tärkeintä on että lapsella on hauskaa, se niissä kuvissa näkyy. No okei, heti sen perään tärkeintä mun mielestä on se, että on hyvät värit ja kaikki on aseteltu kultaisen leikkauksen mukaisesti täydelliseen harmoniaan ja että feng shuit on kohdallaan. Että en mä paljoo vaadi. Onnea vaan perfektionistin miehelle.
Toinen assistentin tärkeä tehtävä on se, että kertoo kuvaajalle niistä ideoistaan. Niinku ihan ääneen. Kokonaisilla lauseilla. Ja kun on kyse visuaalisen alan miehestä niin mielellään myös kuvilla. Koska tän kohdan kun jättää hoitamatta niin ei saa yllättyä jos toinen ei tajuu puolesta sanasta sun vision ydintä. Ihan niin pitkään ei olla vielä oltu yhdessä että täydennettäisiin toistemme lauseita. (Onneks. Se olis superärsyttävää.) Lisäksi plussapisteitä saa myös siitä, jos antaa myös kuvaajan toteuttaa omia visioitaan ja ideoitaan. Kyllä niitäkin on. Vaikka ei niitäkään kyllä ole sulle esitetty etukäteen. Hmmm. Ehkä pitäis hieman tehostaa tuota kommunikointia. Mitä luulette?
Lopuksi assistentin on hyvä antaa ammattilaisen hoitaa hommansa sekä kameran takana että sitten myös kuvankäsittelyvaiheessa. Että se on ihan ymmärrettävää, jos rankan kuvauksen jälkeen niiden kuvien photoshoppaamiseen menee hieman normaalia enemmän aikaa eikä ne kuvat oo valmiina ihan hetikohta. ”Onks ne jo? Entä nyt?”-tyylinen keskustelunavaus joka toinen minuutti ei välttämättä auta asiaa.
Kuvien valmistuttua pitää myös muistaa kehua kuvaajaa. ”On se taitava”-kommentti lämmittää paatuneenkin suomalaisen jöröjukan mieltä saati sitten tuollaisen nuore(hko)n miekkosen. Muista myös kiittää itseäsi, kun olet ollut niin näppärä että olet tuollaisen laatuyksilön saanut kiikkiin. Hyvin tehty!
Sitten kun kuvat on otettu, käsitelty ja parhaat räpsyt valittu niin voikin alkaa pohtimaan että mitäs niillä tekis. Teettäiskö pari taulua lastenhuoneeseen? Se projekti onkin ihan kesken ja kaipais uutta inspiraatiota. Pitääkin siis alkaa tutkimaan tauluvaihtoehtoja, mittailemaan ja mallailemaan. Siitä se ajatus taas sitten lähtikin. Lapasesta.
P.s. Kuvauksissa ei vahingoitettu lasta eikä avioliittoa.
Mirvan Menomatkat 