Taistelu jatkuu allien salaliitosta huolimatta

IMG_3513

Taistelu takapuolen vajoamista vastaan jatkuu sinnikkäästi. Uutena aseena on talvisäilöstä kaivettu Paavo Polkupyörä. Prinsessa-Mirva, joka inhoaa polkemista kylmässä, on kylmän viileästi jätetty norsunluutorniinsa itkemään ja hahmogalleriasta on valittu sissi-Mirva. Tämä lattapepun kauhu on aamuisin lähes infernaalisen kylmässä (siis ihan oikeasti, on ollut melkein pakkasta!) vetänyt päälleen lähes kaiken pyöräilyaiheisen vaatetuksen mitä kaapista on löytynyt ja kammennut itsensä töihin. Olen vakaasti sitä mieltä, että ansaitsen jonkin sortin palkinnon tästä päivittäisestä 35 kilometrin matkasta. Edes sen papukaijamerkin. Takapuoleni on sitä mieltä, että se ansaitsisi tauon.

IMG_3514

Julistaessani sodan tipahtanutta takapuoltani vastaan, en täysin tajunnut sitä että kroppani saattaisi nähdä tässä jonkinlaisen tukilakon paikan. Salaliittoon painovoiman kanssa ovat käyneet myös ojentajat. Olen aina ollut siinä harhauskossa, että käsilihakset mulla on ihan ok kunnossa, niihin ei niin kauheasti tarvii panostaa. Tämä illuusio kyllä murskautui melko tehokkaasti tämän viikon Hot Pilates tunnilla.

Siinä minä ihan pahaa aavistamatta tuijottelin itseäni peilistä tehdessäni istumaan nousuja. Ojentelin käsivarsia eteen ja pyöristelin selkää. Kunnes silmiini osui omat allit! Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä tarkastelin noita riipakkeita siitä kuvakulmasta ja surullinen totuus oli, että kyllä nekin nyt ovat liittyneet salaliittoon takapuoleni kanssa. Tälle asialle pitää tehdä jotain. Luulivatko nuo lärpäkkeet tosiaan, etten huomaisi tätä petosta. Saisivat kuulla kunniansa ja KÄRSIÄ!

Onneksi Kanerva tietää kaiken kärsimyksestä. Tai sen tuottamisesta. Sitäpaitsi musta tuntuu, että se oli jo huomannut tämän kavalan petoksen ja tehnyt mulle saliohjelman nimeltä ojentaja (hah, siitäs sait) – olkapäät. Minähän marssin ihan muina naisina salille koston hehku silmissäni ja suurten painojen kuvat mielessä.

IMG_3560

Kaikki alkoi ihan hyvin. Tuttuja liikkeitä ja sopivasti painoa. Hyvää fiilistä siitä lihaksia polttavasta tunteesta ja siitä kun just ja just saa viimeisetkin toistot tehtyä ilman niitä synnytysääniä, joita kumma kyllä yleensä päästelee isot miehet. Mutta sitten tuli vastaan se raja. Ohjelmassa oli ojentajapunnerrukset. Suorin jaloin. Lisäpaino selän päällä. Kaksi kierrosta ja toistoina omat maksimit. Oikein kuulin kun ne ojentajat nauro mulle, kun edes ajattelin asiaa. Lisäpainon jätin suosiolla pois, mutta kun siististä laskeutumisesta huolimatta ylösnousu muistutti lähinnä mittarimadon kuolinkamppailua, niin oli pakko vielä keventää. Häpeästä punaisin poskin laskin polvet maahan ja tein naisten versiot. Toivoin, ettei kukaan ollut seuraillut mun rimpuilujani. Toisaalta tästä luovuttamisesta seurasi tietynlainen raivo: kyllä mä teille allit vielä näytän. Kun tämä projekti on päätepisteessään, niin mä teen ne ojentajapunnerrukset. Suorin jaloin. Lisäpainolla. Nauraen!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s