Aviomatkalla: Miten tässä näin kävi? Musta tulee vaimo!

Huh huh. Palasin kotiin polttareistani viikko sitten, mutta en taida ihan vielä olla valmis kirjoittamaan niistä. Vieläkin puhalluttaa. Ja naurattaa. Varsinkin naurattaa. Niin siistiä. Ei hitto mitä tyyppejä.

 Mutta aloitetaan alusta. Musta on siis tulossa vaimo. Vastoin isäni odotuksia ja pahimpia painajaisia, olen löytänyt miehen joka haluaa sanoa papin edessä tahdon ja sitä myöden lupaa talsia vieressä myös ne vastamäet. Tosin tuon miehen tuntien se löytää jostain auton (jossa on varmaan ratti väärällä puolella) jolla ne ylämäet taitetaan. Vauhdilla. No, samapa tuo, kunhan mennään yhtä matkaa. Ja kunhan se hyväksyy sen, että jatkossa löytyy mitä ihmeellisempiä asioita, jotka on kirjoitettu ”sillä pienellä präntillä sinne avioliitto-papereihin, jotka silloin elokuussa 2015 pahaa aavistamatta menit allekirjoittamaan”. 

Muutama vuosi (lue seitsemän) sitten lääkäri pyysi minut vastaanotollensa kutsumalla minua rouvaksi ja minä mielestäni lohkaisin hyvänkin vitsin (tapahtuu yllättävän usein) sanoessani että ihan neiti-ihmisiä vielä ollaan, kun en ole vielä saanut ketään huijattua kanssani naimisiin. Lääkäri ei ilmeellään osoittanut pitävänsä vitsiäni mitenkään hauskana (tapahtuu vielä useammin). Voin rehellisesti sanoa, että tuolloin en olisi uskonut, että koskaan edes menen naimisiin. Mutta niin sitä vaan mieli muuttuu. Onneksi on nainen, niin se on ihan sallittua. Toisaalta, samahan se nyt on naimisiinmenoon mennä. Kun on yhteinen lapsi, niin ei tuo mies minusta eroonkaan pääse. Mitä sitä siis enää jarruttamaan, kun ojassa ollaan joka tapauksessa. Kaasu pohjaan vaan ja crash, boom, bang! (Ja sitten toivotaan etten joudu nukkumaan autossani) (Nyt menee levottomaksi, tajuukohan tota enää kukaan?)

Mutta hääthän ne nyt on tulossa. Ja ne teistä, jotka joko tuntevat minut IRL (how pissis is this?) tai jotka ovat lukeneet blogiani kauemmin, tietävät mitä tällaisesta mahdollisuudesta seuraa. Lapasesta lähtö. Isosti. Luojan kiitos me päädyttiin pitämään pienet ystävähäät, pienellä budjetilla ja rennolla otteella. Muutenhan olisin voinut ottaa lopputilin töistä ja organisoida Kate&William tasoiset bakkanaalit. Nyt on tulossa sentään vaan rennommat Sofia&Carl Phillip-henkiset bileet. (Tähän väliin sarkastista naurua). 

 Me mentiin kihloihin yli vuosi sitten aivan mahtavan sukellusreissun päätteeksi Curacaolla. Aktiiviloman kolme viimeistä päivää kului ilman sukelluksia, ilman autoa, yhtä yhteistä kirjaa vuoronperään lukien. Eli mulla oli paljon vapaa-aikaa. Big mistake! HUGE! Mitäpä muutakaan mä tein, kuin aloin pohtimaan häiden teemaa, teemavärejä, hääpukua ja, kyllä, askarteluja. Voi Juhis parkaa. Siitä asti se on säännöllisin väliajoin joutunut nanosekunnissa antamaan mielipiteensä hääteemaisiin kysymyksiin, jotka on esitetty niin, että puolet keskustelusta on käyty vain mun pään sisällä. No tietääpähän mihin on ryhtymässä. Ehkä. Ei, ei se oikeesti tiedä.

  

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s