Kun päätimme uuvuttavan pitkän 15 minuutin lentomatkamme Bonairen Flamingo-lentokentälle, meitä odotti herrasmies nimilapun kanssa. Hetken olisi voinut fiilistellä päiväunessa, jossa meitä oltaisiin tultu hakemaan hulppealla limusiinilla shamppanjan odottaessa kylmässä, mutta todellisuudessa kyse oli kyydistä autovuokraamoon. No, ehkä vielä joskus…
AB Car Rentalissa meidät vastaanotti erittäin mukava nainen, joka pahoitteli lentomme peruuntumista. Hän kertoi, että kilpailevan lentoyhtiön Tiara Airin mentyä konkurssiin, ei kilpailua saarten välisistä lennoista juuri ole. Insel Air peruu lentoja usein, esim. jos lennolla ei ole tarpeeksi matkustajia. Meillä kävi kuulemma tuuri. Jotkut olivat joutuneet odottamaan 36 tuntia omaa lentoaan.
Myöhemmin kuulimme vielä, että ABC-saarten (Aruba, Bonaire, Curacao) ( toim.huom. Ei yhteyttä huoltoasemaketjuun) välinen lentoliikenne on paljolti yhteydessä Venezuelan kriisiin, sillä monet yhtiöt lentävät myös Venezuelaan. Ongelma on se, että he myyvät lippuja, mutta eivät koskaan saa niistä rahojansa. Tiara Airilla oli Venezuelan kriisin takia saamatta 2,6 miljoonaa dollaria. Vähemmästäkin menee konkkaan.
Ilouutinen oli myös se, että vuokra-autoluokkaamme oli upgreidattu! Vuokraamaamme Pick Uppia ei valitettavasti ollut saatavilla, mutta olimme juuri voittaneet pääpotin: Landwind SUV:n! Jälleen automerkki, josta en ollut koskaan kuullutkaan.
Auton nähtyämme, pohdimme oliko onnenpyörä sittenkin ollut siitä Vintiöiden jaksosta, jossa toinen palkinto oli kokovartaloamputaatio ja päävoitto muutto Forssaan. Kääntymiseen tarvitaan kuulemma lentotukikohta(?) ja jokainen reissu on mahdollisuus. Plussana se, että vuokraamon täti kertoi ettei naarmuista tarvitse välittää. Eivät erotu muiden joukosta.
Sympaattisella ”Ländärillä” pääsimme kuitenkin hotellille ilman ongelmia. Pikaisen googletuksen avulla päätimme, ettemme aio hankkiutua sillä kolariin. Kolaritestinuket eivät tainneet ihan selvitä…
Eden Beach Resortissa kipsuttelimme respaan. Ovesta sisään astuessamme vastaan löyhähti todella sankka röökin tuoksu. Tiskin takana iltapalaansa mutusteli erehdyttävästi NCIS Los Angeles sarjan Hettyä muistuttava tiukan oloinen täti. Tämä mallin mitoissa (150cm korokepohjilla) oleva respaneiti kirjasi meidät oikein tehokkaasti sisään ja kertoi miten toimitaan talon tavoilla. Pieni hymyn poikanen livahti suupieleen kun ”Hetty” passikopioita ottaessaan kipusi keittiöjakkaralle kopiokoneeseen yltääkseen. Ergonomiaa kerrakseen!
Voin sanoa, että olin todella tyytyväinen kun vihdoin saimme raahattua ylipainoiset matkalaukkumme kolmanteen kerrokseen ja Amstel Bright kädessä saatoin parvekkeella huokaista: Täältä tullaan Bonaire!
Mirvan Menomatkat 